Arvoton.
Negatiivinen.
Turmeltunut.
Onneton.
Naurettava.
Sitä kaikkea minä olen. En kiistä sitä, en aio valehdella. Minä olen paha. Pahempi kuin kukaan muu. Se kulkee veressäni. Se on kiinni sieluni syrjässä. Pahuus. Se kulkee joka päivä mukanani ku...
[Kirjailijan kommentti:] Hei kaikki ihanat rakkaat lukijat! :) Tiedän, että monet teistä ovat odottaneet uutta lukua todella innokkaasti ja pahoittelut, etten ole voinut päivittää tätä tarinaa aikaisemmin. Mutta olen ollut kiireinen ja kärsinyt lievästä inspiraation puutteesta. Poistin tästäkin luvusta aika monta kohtausta, sillä en oikeasti tiennyt mihin suuntaan alan sitä viemään. Mutta nyt se on valmis ja toivottavasti pidätte siitä :)
Ja monilta on tullut minulle viestejä, että aionko jatkaa tämän tarinan loppuun asti. Tietysti kirjoitan tämän tarinan loppuun, en voisi jättää sitä kesken. Ja kirjoitan myös muut tarinat loppuun, vaikka päivityksissä voikin kestää, mutta olkaa kärsivällisiä ystävät hyvät :)
Tämä luku sisältää lievää seksuaalista sisältöä!
Ja kiitos kaikille kommenteista, tykkäyksistä ja tervetuloa uusille seuraajille!
Tämä luku on omistettu ihan super mahtavalle tyypille Annille! :)
Charlotte Scar
-----
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
Anton
Olin unessa. Tietysti. Tämän oli pakko olla unta, hyvin kaunista unta, jonka valtaan halusin jäädä. Tunsin olevani seitsemännessä taivaassa, jossain muualla kuin ankeassa todellisuudessa, missä mikään ei ollut hyvin.
Haistoin hänen tuoksunsa, tunsin hänen ihonsa vasten omaani, kuulin hänen hiljaisen hengityksen korvissani. Mutta hän ei ollut oikeasti siinä, ei hän voinut olla.
Tämä oli unta, jonkinlaista aivojeni tuottamaa harhakuvitelmaa, joka sai minut uskomaan mahdottomaan. Olin ennenkin kokenut tämän. Olin herännyt yöllä, tuntien hänen läsnäolonsa, mutta kun olin avannut silmäni, olin herännyt todellisuuteen. Olin yksin. Olin aina yksin.
Minut oli tuomittu kulkemaan yksin, elämään yksin. Se kai oli jonkinlainen kirous, joka oli langetettu sukuni päälle. En koskaan saisi onnea, en kai edes ansainnut sitä. En ainakaan sen jälkeen, mitä olin tehnyt hänelle, minun sielunkumppanilleni.
Minun täytyi vain tottua tähän tunteeseen, joka repi minua kappaleiksi. Minun täytyi vain unohtaa hänet, edes yrittää. Minun...ei, en pystyisi siihen. En voisi unohtaa, en koskaan. Miten voisinkaan?
Minä rakastin häntä. Se oli selvää. Kuolisin hänen puolestaan, heittäytyisin kalliolta alas, vain jos hän käskisi. Hän oli kietonut minut pikkusormensa ympärille. Olin hänen, vain ja ainoastaan hänen, enkä koskaan voisi ajatella ketään muuta rinnalleni.
Väsynyt huokaisu karkasi huuliltani, kun toivottomuus valtasi sydämeni. Hän oli tehnyt selväksi, ettei hän halunnut olla kanssani. Hän ei puhunut minulle, hän työnsi minut joka päivä vain kauemmaksi itsestään. Hän oli lähtenyt viikoksi Helsinkiin, vain päästäkseen eroon minusta. Niin paljon hän inhosi minua, niin paljon hän vihasi minua, niin paljon hän kammoksui minua. Olin outo susipoika. Olin hänen silmissään peto, kamala hirviö.
