How To Find Happiness (finnish)

1. luku

Aina välillä mietin, minkä ihmeen takia mitään ei ikinä tapahdu. No hyvä on, se että asuu pikkukylässä jossain jumalan selän takana on totta kai yksi hyvä edellytys sille, ettei mitään ikinä - vahingossakaan - tapahdu. Mutta silti se pistää miettimään. Ja miksi ihmeessä ne eivät viitsi edes lakaista katuja? Lumet sulivat pois aikaa sitten, mutta täällä on edelleen monta sataa kiloa hiekkaa tiellä, estämässä kaikki liukastumiset, joita olematon lumi aiheuttaa. Ihanaa.

Pysähdyn - jälleen kerran - nyppimään kiviä irti lenkkareiden pohjasta, minkä jälkeen kaadan pois kengän sisään kerääntyneet kivet. Hauskaa kun joutuu koko ajan toistamaan sitä samaa. En ole pystynyt tekemään mitään kivaa hiekan vuoksi. Niin kuin vaikka takaperinvolttia. Opettelin sen talvella liikuntasalissa, mutta en ole päässyt kokeilemaan sitä ulkona. Suomessa freerunningin harrastaminen on niin vaikeaa, varsinkin paikassa, jossa olet ainoa harrastaja ja intohimosi kanssa ypöyksin. Pitäisi varmaan muuttaa pois kotoa, mutta se on kuitenkin edessä sitten puolen vuoden päästä, kun jatkan opiskeluja jossain kaukana täältä.

Suoristan selkäni ja katson tiukasti eteenpäin, kun ohi ajaa auto. Kuskina on yksi niistä idiooteista, jotka kaatoivat paskaa niskaani koko yläasteen. Mutta minkäs sille voi, täällä peräkylillä vallitsee niin hyvä yhteishenki, että kaikki ovat kaikkien kavereita. Paitsi jos olet muuttanut tänne vasta syntymäsi jälkeen, sanotaan vaikka viidennellä luokalla.

"I'm gonna be, the very best", alan hyräillä ja etenen nopeammin. Metsä kutsuu, se on ainoa hauska paikka täällä heti näkötornin jälkeen, jonka olen itse asiassa adoptoinut kiipeilytelineekseni. Leikkipuistoissa olevat ovat yksinkertaisesti liian matalia ollakseen hauskoja.

Haluaisin olla kissa - tai siis pystyä muuttumaan kissaksi. Tiedän, että se kuulostaa hölmöltä, mutta sitä minä haluan. Kissat saavat tehdä, mitä tahtovat. Nukkua kun väsyttää, syödä kun siltä tuntuu. En kiellä, ettenkö nytkin eläisi melko vapaata elämää, mutta kissana voisin unohtaa kaikki ongelmani. Tässä vaiheessa minua tietysti nimitettäisiin vastuunvälttelijäksi tai todellisuuden pakoilijaksi, mutta minkäs teet. Olen luonteeltani haaveilija ja ylpeä siitä.

Vilkaisen olkani yli kuullessani askelia takaani ja näen tuntemattoman naisen, joka hölkkää perässäni. Joko mökkiläiset ovat muka tulleet? Hullua porukkaa. Jatkan eteenpäin keskittyen hengittämiseen, nainen saavuttaa minua, voin kuulla sen.

"Hei", nainen tervehtii saadessaan minut kiinni.

"Hei", vastaan ja vilkaisen häntä. Voi luoja se nainen on kaunis. Pääsi varmaan parhaiden geenien jonoon ennen kuin muut edes kuulivat, että sellainen jono on olemassa.

"Kaunis päivä tänään."

"Niin", nyt hän sitten juttelee säästä, mahtavaa. Mutta päivä on todellakin kaunein pitkään aikaan, en edes muista, milloin viimeksi näin auringon.

"Haluaisitko olla kissa?" Nainen pysähtyy ja kestää hetken, ennen kuin tajuan kysymyksen ja pysähdyn itsekin.

"Haluaisin", sanon ja katson häntä, nyt epäluuloisesti.

"Miksi?"

"Koska taisin olla kissa edellisessä elämässäni", kohautan olkiani. "Ja kaipaan häntääni."

"Aika lähelle. Itse asiassa olit kissa kaksi elämää sitten", nainen hymyilee kirkkaammin kuin aurinko puidenlatvojen yläpuolella.

"Mikä minä sitten olin edellisessä elämässä?"

"Se sinun pitää itse selvittää, Miki Dawson."

"Mistä tiedät nimeni?" Kysyn, vaikka pidän kysymystä itsekin hieman typeränä. Se on niin klisee.

"Minä tiedän sinusta vaikka mitä", nainen vastaa ja nauraa helkkyvää naurua. Niin klisee. "Mutta siitä kissana olemisesta", hän jatkaa. "Haluaisitko ihan oikeasti?"

"Tietenkin", vastaan turhautuneena. Ehkä nainen on hullu? Pitäisi varmaan lähteä. "Anteeksi mutta - "

"Haluaisitko osallistua jahtiin?"

"En oikein perusta metsästämisestä", vastaan automaattisesti.

"Ja haluat silti olla kissa", nainen pudistelee päätään. "En kuitenkaan tarkoita sellaista metsästystä. Tämä jahti on tarkoitettu onnen etsimiseen. Voittaja saa sen, mitä eniten haluaa. Ja totta kai toteutamme yhden toiveen, vähän niin kuin osallistumispalkintona."

"Miten häviäjille käy?"

"Siitäkin sinun on otettava itse selvää", nainen kallistaa päätään. "No, miten on? Osallistutko?" Mietin asiaa - siis mietin ihan tosissani. En tiedä, kuka nainen on, enkä mitä hän haluaa. Hän saattaa olla hullu, mutta entä jos hän ei olekaan? Entä jos kisa on oikeasti olemassa? En tosin tiedä, mitä eniten haluan, mutta ehkä se selviäisi kisan aikana. Nyökkään itsekseni.

"Osallistun", vastaan ja katson häntä suoraan silmiin. "Saan siis osallistumispalkkiona yhden toiveen?"

"Niin", nainen nyökäyttää päätään.

"Haluaisin muuttua kissaksi." En tosin tiedä, onko siitä mitään hyötyä kisassa.

"Koko- vai osa-aikaisesti?"

"Mitä?"

"Haluatko olla kissa koko kisan ajan, vai haluatko, että pystyt säätelemään muodonmuutosta? Tosin, koska sielusi on ollut kissa niin vähän aikaa sitten, muutoksessa saattaa olla joitakin... sivuvaikutuksia."

"Osa-aikainen", totta kai haluan pystyä muuttumaan välillä ihmiseksi, jos se kerran on mahdollista.

"Selvä sitten. Turvallisuussyistä kisa pidetään erillään muusta maailmassa, jotta sivulliset eivät joutuisi mukaan. Voin siirtää sinut sinne saman tien. Oletko valmis?"

"Olen." Nainen heilauttaa kättään ylitseni ja vartaloni alkaa kadota varpaista alkaen. Tuntuu kihelmöintiä ja nainen katsoo minua, edelleen hymyillen. katoaminen nopeutuu. "Odota! Mikä sinun nimesi on?" Kysyn, kun olen jo kainaloita myöten kadonnut.

"Minä olen - ", en ehdi kuulla loppua, sillä nyt ruumiini on kokonaan kadonnut. En tiedä, mitä tapahtuu, mutta ainakin voin ajatella, joten olen siis olemassa. Ehkä filosofian tunneista oli sittenkin hyötyä. Minut valtaa puristava tunne, mikä on kummallista, kun en oikeastaan tunne vartaloani. Menetän tajuntani ja mustuus nielaisee minut.

A/N

Tällainen tarina tällä kertaa. Alku saattaa olla hieman epäselvä ja tarina lähtee vähän hitaasti liikkeelle, mutta pysytelkää ihmeessä mukana. En aikonut aloittaa uuden tarinan kirjoittamista, enkä aikonut laittaa sitä tänne Wattpadiin, mutta olen saanut tätä jo useamman luvun valmiiksi joten...

Laitan luvun kerran viikossa (pyrin tekemään sen perjantaina tai viimeistään viikonlopun aikana), jotta päivittäisin kerrankin tasaista tahtia, joten malttakaa, okei? Kyllä tämä tästä etenee, seuraavassa luvussa tutustutaan uuteen henkilöön.

-Micchan-