How To Find Happiness (finnish)

22. luku

Miki

Poskeani kutittaa. Kohotan kättäni raapiakseni sitä, mutta pysähdyn kesken liikkeen, kun huomaan taas siteet joiden peitossa olen. Ai niin. Kohottaudun pystympään asentoon, varoen herättämästä Iania, joka nukkuu pää sängynreunaa vasten. Nostan käden poskelleni ja tunnustelen laastarin reunoja. Kuivunut veri kiristää ihoa ja rapsutan sitä ajatuksissani irti.

    "Älä", Ian sanoo ja tarttuu käteeni unisena. "Se ei parane jos irrotat ruven."

    "Olit hereillä", huokaisen pettyneenä ja vedän hymyn kasvoilleni. "Kauanko oikein nukuin?"

    "Et kauaa. Lähetin Jackin laittamaan ruokaa."

    "Entä Alicia?" Haluan tietää, missä kaikki ovat.

    "En ole ihan varma, mutta varmaan soittaa pianoa juhlasalissa."

    "Voimmeko mennä sinne?"

    "Se ei ole oikein..." Ian katsoo minua epäröiden.

    "Hyvä ajatus", huokaisen ja lopetan hänen lauseensa. Ian pitää edelleen kiinni kädestäni ja punastun, kun muistan aiemman suudelman. En aio kertoa hänelle, että se oli ensimmäiseni, hänen ei tarvitse tietää.

    "Niin", hän myöntää. "Sinun kannattaa ottaa ihan rauhassa noiden haavojesi kanssa, muuten niistä jää arpia."

    "Totta kai", lävitseni kulkee inhon värähdys, kun vain ajattelenkin Fayea. Miten hän saattoi? En ole edes tavannut häntä koskaan aikaisemmin. Toisaalta hänen tekonsa vain todisti, että jotkut ottavat kisan ihan tosissaan. Voitonhalu syttyy sisälläni, Faye ja Chris eivät ainakaan saisi voittaa.

    "Siitä aikaisemmasta", Ian aloittaa ja vaalea puna kohoaa hänen kasvoilleen. "Minä –"

    "Hys", painan sormen hänen huulilleen ja hän nuolaisee sitä. Vetäisen terävästi henkeä ja nykäisen käteni takaisin.

    "Ian, rajoita vähän", Jack tuhahtaa ovelta. Hänellä taitaa olla jokin piilevä kyky saapua paikalle aina huonoimmalla mahdollisella hetkellä. "Lähenteletkö aina potilaitasi?"

    "En tietenkään", Ian puolustelee.

    "Etpä tietenkään", Jack tuhahtaa taas. "Tässä tätä ruokaa nyt sitten olisi. Miki, pidätkö kesäkeitosta?"

    "En tiedä."

    "Et tiedä?"

    "En ole koskaan syönyt sitä", korjaan.

    "No nyt on korkea aika", Jack virnistää minulle leveästi ja laskee kantamuksensa pöydälle. Kattilan kannen alta kohoaa hyvä tuoksu. Tartun hänen tarjoamaansa lautaseen ja lasken sen syliini. Syön keiton hitaasti nauttien, tämä on jopa parempaa kuin eilinen ateria.

    "Jack, olet kerrassaan loistava kokki", kehun, suu kerrankin tyhjänä. "Mutta voisit käyttää enemmän vaatteita."

    "Onko kropassani muka jotain valittamista?" Jack kysyy kulmakarva koholla. Mittailen häntä hetken katseellani, ihan vain näön vuoksi.

    "No ei", virnistän hänelle ja Ian vilkaisee minua hassusti. "Mutta mielestäni yksi paidaton henkilö per huone on enemmän kuin tarpeeksi. Ja juuri nyt minulla on etuoikeus olla se paidaton henkilö, vaikka nämä siteet peittävätkin aika hyvin."

    "Käyn katsomassa, onko paitani kuiva", Jack mutisee ja lähtee.

    "Käy tarkistamassa, missä Alicia on", pyydän vielä, ennen kuin hän poistuu huoneesta. Jack vain iskee minulle silmää ja katoaa sitten ovesta.

    "Saakohan tuota ovea lukkoon?" Ian mutisee ja nousee ylös tuoliltaan.

    "Ian, ei", pudistan päätäni.

    "Haluatko, että Jack tulee taas keskeyttämään?"

    "Ei ovi estäisi Jackia tulemasta sisään", vastaan naama punaisena, kun tajuan, mitä hän ajaa takaa.

    "Mutta ainakin hän tajuaisi, ettei ole tervetullut", Ian sanoo, mutta antaa oven olla. Sen sijaan hän istahtaa sänkyni reunalle. "Mutta jos sinua ei kerran haittaa..."

    Olen niin pahuksen hämilläni. Olen tuntenut Ianin, mitä, kolme päivää? Ja nyt jo hän on saanut ensisuudelmani, nähnyt minut käytännössä alasti – vaikka en tainnutkaan olla mikään nätti näky haavojen vuoksi – ja aiheuttanut minulle sydämen rytmihäiriön. En ymmärrä tätä. Sitä paitsi vielä eilen luulin, että hän pitää Aliciasta. Ian on vaikeaselkoinen, pahuksen hyvännäköinen ja tuoksuu ihanalta. Ja juuri nyt hän on kumartumassa puoleeni ihan törkeän seksikäs ilme kasvoillaan.

    "Saanko?" Hän kysyy pehmeällä äänellä.

    "Et sinä viimeksikään kysynyt lupaa", henkäisen. En taida osata enää edes hengittää. Ian tarttuu varovasti poskiini ja painaa huulensa omiani vasten. Tällä kertaa hän ei ole läheskään yhtä varovainen kuin ensimmäisellä kerralla. Ian maistuu ihan suklaalta, vaikka en uskokaan hänen syöneen sitä viime aikoina. Suudelma syvenee ja Ian tutustuttaa kielensä omaani. Kun huulemme vihdoin irtoavat toisistaan, huohotamme molemmat raskaasti. Virnistäen Ian painaa vielä toisen suukon huulilleni ja hyrisen mielihyvästä, hänen peukalonsa silittää ehjää poskeani.

    "Olet niin suloinen", Ian kuiskaa, enkä tiedä, mihin katsoisin. "Haluaisin niin kovasti halata sinua, mutta juuri nyt se taitaa olla mahdotonta."

    "Eikä ole", vastaan, yllättäen itseni. Nojaudun eteenpäin ja kierrän käteni hänen ympärilleen. Ian istuu hetken liikkumatta, mutta halaa minua sitten varovasti takaisin. Hänen kätensä tuskin koskettavat selkääni, mutta tunnen oloni niin kokonaiseksi, täydelliseksi, hänen syleilyssään. Ian tuoksuu ihan chococinolta ja kehrään samalla, kun painan nenäni solisluiden kuoppaan, jossa tuoksu on vahvin.

    "Rakastan sinua", Ian huokaisee korvaani ja värähdän. En edes muista, milloin joku on viimeksi sanonut minulle niin. Ehkä isäni joskus silloin, kun olin pieni. Isällä ei ole ollut aikaa minulle moneen vuoteen ja äitiä en edes muista. Toivon, ettei hän odota vastausta, sillä en pysty antamaan sitä hänelle. Siis kyllä minä totta kai pidän Ianista, paljon, en minä muuten antaisi hänen suudella itseäni. Mutta rakkaus on iso sana, eikä luottamuspulasta kärsivä sydämeni ole valmis sanomaan sitä.

    Ian huokaisee ja päästää minusta irti. Annan käsieni valahtaa sivuilleni ja vilkaisen häntä posket punehtuneina. Sitten piiloudun peiton alle ja suljen silmäni, hänen kätensä pörröttää hiuksiani. Ian nousee ylös sängynreunalta ja istuu takaisin penkille. Pidän kasvoni ilmeettöminä, vaikka minusta tuntuukin, että yksi selän haavoista on auennut. Jos kertoisin Ianille, hän ei halaisi minua, ennen kuin kaikki haavani ovat parantuneet.

    "Nukkuuko hän?" Jack kysyy ja avaan silmäni.

    "En", vilkutan hänelle peiton alta. "Missä Alicia on?"

    "Salissa", Jack hieroo niskaansa hieman vaivaantuneena. "Siirränkö patjat nyt takaisin tänne? Vai nukummeko edelleen salissa?"

    "Siirrä ne tänne", Ian sanoo, vilkaisten muita, patjattomia sänkyjä. Jack huokaisee ja lähtee taas huoneesta, painan silmäni kiinni ja taidan taas nukahtaa. En ymmärrä, miten pystyn nukkumaan niin paljon.