How To Find Happiness (finnish)

35. luku

Ian

"Mutta silti. Se on vaarallista." Minulle on ihan sama vaikka hän olisi kiivennyt Mount Everestille. Tältä korkeudelta putoaminen tappaa joka tapauksessa.

"Ian, päästä irti. Voit seistä siinä vahdissa ja napata minut kiinni jos putoan."

"Älä tee sitä. Etsitään helpompi reitti."

"Ei meillä ole aikaa", hän vain pudistaa päätään ja lopulta päästän irti. Saman tien hän kääntyy kasvot seinää kohti ja hyppää. Jalat potkivat hetken ilmaa ja nousevat sitten ylös.

"Miten kävi?" Jack kysyy.

"Katolla ollaan. Tulkaa käytävän toisesta päästä, siellä on tikkaat." En noudata neuvoa vaan nousen ikkunalaudalle. Saan katon reunasta helposti kiinni ja punnerran itseni ylös.

"Älä enää ikinä tee noin", murisen Mikille ja rutistan hänet itseäni vasten. "Ikinä."

"Mutta se kannatti. Haistatko?" Päästän hänestä irti ja vedän syvään henkeä.

"Mitä tarkoitat?"

"Ai niin, et varmaan tunnista hajua. Siellä on järvi."

"Missä päin?"

"Veikkaan kasvimaan suuntaan, mutta aika kaukana, koska se ei näy tänne...Ian, auta vähän." Minä alan kohta harmaantua Mikin vuoksi. Nyt tyttö kiipeää katon harjalle ja tasapainoilee kädet levällään kohti savupiippua.

"Ei", sanon hänelle, mutta paljonpa hän kuuntelee.

"Auta minut ylös."

"En."

"Jack! Auta minut ylös."

"Ei kissimirri, sinä olet jo tarpeeksi korkealla." Voisin melkein pussata veljeäni, niin kiitollinen olen. Loikkaan itse savupiipun päälle ja haen tasapainoa. Vanha tiili murenee hieman painoni alla.

"Epäreilua", Miki mutisee.

"No no, nyt on Ianin vuoro tehdä vaarallisia stuntteja", Jack joutuu jakamaan huomionsa kahtaalle, Vahtimaan molempia tyttöjä samaan aikaan nyt, kun Aliciakin on kiivennyt katolle. Suoristaudun hitaasti ja en voi sanoa muuta kuin että... vau. Metsä levittäytyy silmänkantamattomiin, ei ole väliä mihin suuntaan katsoo. Kasvimaan suunnalla olen erottavinani jotain näköpiirini rajamailla, mutta en voi olla varma.

"Mitä siellä näkyy?"

"Metsää. Jack, kuinka kauan voit juosta yliluonnollista vauhtia?"

"En kauaa. Se kuluttaa niin paljon energiaa." Nyökkään enemmän itselleni kuin hänelle, se käy järkeen. Hypähdän takaisin katonharjalle

"Ja nyt takaisin alas", käskytän ja menemme sisään tikkaita pitkin. En voi edelleenkään uskoa, että Miki noin vain kiipesi ikkunasta suoraan katolle, kun tikkaat olivat näin lähellä. Myönnetään, toimin minäkin välillä päättömästi mutta silti...

"Mitä nyt tehdään?" Jack kysyy, kun olemme palanneet sairastuvalle karttojen ääreen.

"Miki sanoo haistaneensa järven katolla. Se on todennäköisesti kasvimaasta eteenpäin, mutta niin kaukana, ettei näy tänne."

"Minä voin käydä katsomassa."

"Juurihan sanoit, ettet voi juosta pitkään yliluonnollista vauhtia."

"Pidätkö minua pilkkanasi?" Jack tuhahtaa. "Se etten voi juosta pitkään, ei tarkoita, ettenkö voisi juosta pitkälle."

"Kannattaako sinun mennä yksin?"

"Pysyykö joku teistä muka vauhdissa mukana? Tuskinpa. Tulen takaisin sitten jossain vaiheessa. Jos en ole palannut huomenna niin voitte tulla etsimään." Niine hyvineen Jack häipyy ulos ovesta, ei ota edes reppuaan mukaan.

"Toivotaan että hän tulee ennen illallista", Miki mutisee ja lähtee käytävälle luonnoslehtiö kainalossa, hupparin taskut täynnä kyniä.

"Mitä minä teen hänen kanssaan?" Kysyn Alicialta.

"En minä tiedä."

"Tuosta ei ole hirveästi apua."

"En minä niin väittänytkään. Ehkä sinä tarvitsisit hieman kissanminttua?"

"Jos ei kuitenkaan? Se on kuin marihuanaa kissoille."

"Marihuanaa?"

"Antaa olla." Lähden etsimään Mikiä - ei mikään helppo tehtävä. Joudun muuttumaan pantteriksi seuratakseni hänen hajujälkeään. Ihmisenä hänen aistinsa lyövät selvästi omani, ehkä se johtuu siitä, ettei hän muutu kunnolla takaisin? En tiedä. Kiristän tahtia kun jäljet kulkevat portaita ylös ja huokaisen helpotuksesta, kun löydän Mikin kolmannesta kerroksesta. Tyttö ei ollut palannut katolle.

"Loistavaa, pidä tuo!" Hän hihkaisee minut nähdessään ja kääntää uuden sivun auki luonnoslehtiöstä. Vai sillä tavalla. Käyn makuulle ikkunasta tulevaan auringonvaloon ja katson Mikiä kun hän piirtää, en varmaan ikinä kyllästy siihen. Keskittynyt ilme, huiskaava häntä ja ilman pienintäkään epäröintiä liikkuva kynä.

"Anteeksi että toimin ajattelemattomasti", Miki sanoo ja lopettaa piirtämisen. "Mutta et sinä voi kohdella minua kuin kukkaa kämmenellä koko ajan."

"En vai?" Muutun takaisin ihmiseksi, pantterina on vähän hankala keskustella. Miki aikoo väittää vastaan, mutta sitten hänen silmänsä tummenevat.

"Ei hyvä", hän sähähtää, häntä on pörhössä, korvat liimautuneina pään myötäisesti.

"Mitä nyt?"

"Myrsky."

"Taivas on pilvetön."

"Ei täällä. Saanko mennä katolle?"

"Käytä tikkaita." Kiipeän hänen perässään katolle ja Miki oli taas oikeassa. Myrskyrintama levittäytyy siellä, minne Jack lähti.

"Se ei ole luonnollinen", Miki kuiskaa. "Meidän pitää mennä." En väitä vastaan. Pilvet ovat keskittyneet yhdelle alueelle ja hetki sitten niitä ei vielä ollut. Meidän on pakko mennä etsimään Jackia. Paitsi että.

"Jonkun on jäätävä tänne", tajuan.

"Miksi?"

"Jos Jack palaa takaisin."

"Entä viestin jättäminen?"

"Sen voi lukea joku muukin." Palaamme joka tapauksessa takaisin ja etsimme Alician käsiimme. Sen kerran kun hänet olisi pakko löytää nopeasti, tyttö on jättänyt vakiopaikkansa juhlasalissa ja sulkeutunut musiikinluokkaan.

"Mitä nyt?" Alicia kysyy.

"Jack, meidän pitää lähteä, mutta jonkun on pakko jäädä."

"Tai siis toisen meistä on jäätävä", Miki sanoo vaisusti. "Ian on ainoa, josta on jotain hyötyä."

"Minä -" , Alicia aloittaa, mutta jyrähdys keskeyttää hänet. "Lähden mukaan. Miki jää tänne."

"Selvä."

"Se käy sinulle?" varmistan.

"Tietenkin. Jack on Alician pari."

"Hyvä on."

"Turvallista matkaa", Miki toivottaa, ei edes saata meitä ulos. Nappaan sairastuvalta Jackin repun ja heitän sinne ensiapulaukun. Toivon mukaan en tarvitse sitä.