How To Find Happiness (finnish)

34. luku

Jack

Taas joku on löytänyt parin. Paineaalto kulkee keittiön lävitse, aurinko on lähes laskenut ja kohta täällä ei näe yhtään mitään, koska taivas on pilvessä. Yhdessä laatikossa on kynttilöitä. Sytytän yhden ja jätän toisen keittiön pöydälle, loput otan mukaani. Toivottavasti en kompastu mihinkään kaikkien tavaroideni kanssa. Kahden kattilan, ruokailuvälineiden ja kynttilöiden kuljettaminen ei ole mikään helppo juttu, kun omistaa vain kaksi kättä.

Sairastupa on ihan pimeänä, onnittelen itseäni siitä, että tajusin tuoda kynttilän. Miki ilmeisesti nukkuu Ianin sylissä, mokoma onnekas paskiainen. En kuitenkaan jaksa kadehtia veljeäni juuri nyt. Lastaan lautaselle pastaa ja kasviskastiketta ja lasken sen sitten Alician syliin.

"Parasta syödä kaikki", sanon hänelle ja ojennan vielä haarukan.

"Kiitos", hän mutisee ja alkaa syödä. Hei, mehän edistymme!

"Huomenta", Miki mumisee ja haukottelee. Hänen suunsa aukeaa täydelliseksi ympyräksi.

"Otatko ruokaa?"

"Kysytkin vielä!" Tyttö kuoriutuu peitostaan ja ottaa tarjoamani lautasen. Ian saa luvan ottaa itse ruokansa, minä olen kohtelias vain tytöille. No okei, tämän kerran, päätän ja täytän hänenkin lautasensa. Kaavin kastikkeen jämät suoraan pastakattilaan ja istahdan penkille.

"Viides pari", Ian sanoo.

"Niin."

"Milloin?" Miki kysyy.

"Vähän aikaa sitten."

"Eli ainakin yksi Fayen lisäksi."

"Jep. Jack, mistä löysit kynttilöitä?"

"Keittiöstä."

"Loistavaa."

"Ei niistä nyt niin paljon valoa tule."

"Äh, anna olla", Ian tuhahtaa ja Miki hihittää ruokaansa. Hymy nykii Alician suupieliä. Ehkä olen koko ajan käyttänyt väärää lähestymistaktiikkaa? Aina oppii jotain uutta.

...

"No niin, ylös ulos ja lenkille, hop hop", herätän kaikki seuraavana aamuna kello kahdeksan. Mistä tiedän, paljonko kello on? En niin kerta kaikkiaan mistään. Mutta oma sisäinen kelloni näyttää kahdeksaa ja aurinko on jo noussut.

"Hys hiljaa", Miki valittaa ja kääntää kylkeä.

"Jack, mitä ihmettä oikein möykkäät tähän aikaan?" Ian mutisee, mutta nousee ylös tukka pystyssä. Tyyppi tarvitsisi kahvia ja kipeästi.

"Kello on kahdeksan."

"Ei vaan puoli kahdeksan", Alicia väittää vastaan.

"Kello on kahdeksan jos minä sanon niin."

"Viimeksi kun tarkistin, et tainnut olla minkään näköinen kello."

"No millä perusteella kello sitten on puoli kahdeksan? Ethän sinäkään ole kello."

"Kello on puoli kahdeksan, koska minä sanon niin."

"Eli sinulla ei ole minkäänlaisia perusteita."

"Ei hän tarvitse niitä", Miki pistää väliin. "Tytöt ovat aina oikeassa." Ian mokoma purskahtaa nauruun ja marssin ulos huoneesta, saavat luvan jäädä ilman aamupalaa.

Noin kymmenen minuutin kuluttua palaan takaisin omena ja kirsikka ämpärien kanssa.

"Kiitos Jack", Miki nappaa kourallisen kirsikoita ja alkaa mutustella niitä. Alicia pihistää muutaman omenan ja näyttää uskomattoman söpöltä nakertaessaan niitä ikkunalaudalla. Eilinen huono tuuleni on kadonnut kuin tuhka tuuleen, mutta tiedän sen palaavan, jos jään toimettomaksi.