How To Find Happiness (finnish)

17. luku

Alicia

Musiikkiluokan flyygeli ei soi yhtä kauniisti kuin salissa oleva. En voi kuitenkaan palata saliin, kun se pahuksen barbaari on siellä. Ruveta nyt yhtäkkiä sillä lailla... Osun väärään nuottiin ja aloitan kappaleen alusta silkasta tottumuksesta. Niin minut on opetettu. Jos teen väärin, aloitan alusta, kunnes osaan koko kappaleen, virheettömästi.

Amelie elokuvan teemakappale, Comptine d'Un Autre Été soi surumielisenä, kuin sade ikkunan takana. Jokin siinä kappaleessa on aina kiehtonut minua. Surusta huolimatta tunnelmassa on jotain taianomaista, kuin kulman takana odottaisi jotakin. Tällä kertaa soitan sen täysin oikein, kuten tavallista. Lipsahdus johtui vain mielen järkytyksestä.

"Bravo", Ian sanoo ja taputtaa huoneen ovella. Käännän katseeni häneen yllätettynä ja hän katsoo suoraan silmiini.

"Ian", kuiskaan hänen nimensä hiljaa.

"Joskus Jackista on tosiaan hyötyä", Ian sanoo ja astuu muutaman askelen lähemmäksi.

"Kuinka niin?"

"Sinä muutut näkyväksi hänen takiaan", Ian irvistää.

"Ai", painan katseeni alas ja harkitsen pakenemista. En halunnut nähdä Iania täällä, tämän piti olla minun kisani, minun tilaisuuteni.

"Pakko myöntää, että kuvittelin äänesi hieman erilaiseksi", hän huokaisee ja kävelee loputkin askelet ovelta flyygelin luokse.

"Vai niin", vastaan kylmästi nousen ylös. Taidan sittenkin lähteä.

"En tiennyt, että kuulostaisit noin hyvältä", Ian rauhoittelee. "Mutta äänesi taisi olla vahvempi ennen?" Nyökkään ja katson, kuinka hän ojentaa kätensä minua kohti. Yritän tarttua siihen, tosissani yritän, mutta Ianin käsi menee suoraan omani läpi ja hän huokaisee pettyneenä.

"Totut siihen", sanon, ymmärtämättä itsekään, miksi lohdutan häntä.

"En totu", Ian väittää. Hätkähdämme molemmat, kun paineaalto kulkee rakennuksen läpi. Vilkaisen hölmönä ympärilleni, mutta naista ei näy.

"Mitä se oli?" Kysyn ymmälläni.

"Kolmas pari", Ian vastaa ajatuksissaan. "Joten jossain täällä on kaksi henkilöä lisää?"

"Kolmas pari?" en vieläkään ymmärrä.

"Minä ja Miki olimme ensimmäinen." Tuijota Iania silmät laajenneina. Hän ja Miki.

"Milloin?"

"Kaksi päivää sitten." Nyökkään, taisin tuntea paineaallon silloin, en tosin ole ihan varma. "Mutta ei se tarkoita mitään."

"Kyllä se tarkoittaa", peräännyn Ianin luota ja hän katsoo minua hieman surumielisesti, pettyneesti. Mikä oikeus hänellä on pettyä? En ole hänen ensirakkautensa. Kävelen pois musiikkiluokasta, vaivaudun jopa käyttämään ovea. Ian ei lähde perääni, melkein toivoin sitä.

Kun pääsen ovesta ulos, kyyneleet alkavat valua pitkin poskiani. Ryntään kolmanteen kerrokseen ikkunalaudalle ja halaan itseäni, kun nyyhkäykset ravistelevat kehoani. En edes tiedä, miksi järkytyn näin pahasti, mutta jokin sisälläni särkyy. Tiesin, ettei meistä koskaan tulisi mitään, mutta ihastuin Ianiin silti. En tosin olisi koskaan myöntänyt sitä hänelle.

Itkuni alkaa vaimeta ja katson ikkunasta ulos, pyyhkien samalla kyyneliä poskiltani. Kadun saman tien. Jack kulkee pihalla Miki olkapäillään. Miki nauraa kovaan ääneen, näen sen hänen ilmeestään. Tunnen kateuden piston. En ole kateellinen Jackista, olen kateellinen Mikille. Miksi hän saa olla noin vapaa ja huoleton, kun minulla ei ole mitään, ei edes ruumista?

Yritän saada tunteeni järjestykseen. En ole tottunut tällaiseen vellovaan tunteeseen sisälläni. Haluaisin vain itkeä, käpertyä peiton alle ja nukahtaa, enkä herätä koskaan. Miksi en voinut kuolla jo silloin aikaisemmin, kun äänihuuleni poistettiin? Hyppäisin ikkunasta, jos siitä olisi jotain hyötyä, mutta ei siitä ole. Kummitukset eivät voi kuolla uudestaan.