How To Find Happiness (finnish)

49. luku

Miki

Oloni on hassulla tavalla nostalaginen kun herään seuraavana aamuna Jackin päältä. Onneksi hän ei kuollut hypotermiaan, hänen kylkensä on mukavan lämmin. Yöllä on kuitenkin ollut pakkasta, huurre viipyilee vielä puissa, mutta ilmeisesti nuotio piti meidät tarpeeksi lämpiminä. Venyttelen ja hyppään Alician yli, irvistän sisäisesti kun tassuni osuvat viileään maahan.

Teen varovaisen kierroksen metsässä, mutta kukaan ei ole käynyt leiripaikkamme lähellä. Mietin samalla eilisen tapahtumia. Jos keksisimme keinon päästä labyrintin läpi, voisimme saada kisan päätökseen viikon sisällä - kun vain löytäisimme temppelin ajoissa.

Ian oli sanomassa jotain ennen kun temppeli hävisi. Jotain siitä kuinka muuri on vanha emmekä voi... mitä? Lause jäi kesken. Mutta luultavasti hän tarkoitti sitä, kuinka emme voi kaikki kävellä muurin päällä tai se sortuu. Olisi siis keksittävä toinen keino. Kartta olisi liian hidas, mutta jos merkitsismme polkumme, joku muu saattaisi hyödyntää sitä. Joku muu kuten esimerkiksi Faye ja Gabriel tai Adam. Tai Mark ja Lauren tai se yksi pari, jonka näimme Ianin kanssa vilkaukselta, Beji ja Celia.

Olikohan kisassa mukana muita heidän lisäkseen? Luultavasti. Eihän kisassa olisi mitään järkeä, jos osanottajia oli vain muutama. Joten todennäköisesti heitä oli enemmän, emme vain olleet nähneet heitä.

Kun palaan takaisin leiriin Ian on jo hereillä. Hän tuntuu vaistoavan aina kun lähden ja jää sitten huolissaan odottamaan paluutani. Jotenkin se on vain niin uskomattoman herttaista. Itse en yleensä herää jos hän lähtee, paitsi jos minun tulee kylmä.

"Huomenta", hymyilen hänelle muututtuani takaisin ihmiseksi.

"Huomenta", hän vetää minut halaukseen ja suukottaa poskeani. "Missä kävit?"

"Tarkistin vain ympäristön. Ei ketään lähettyvillä."

"Olisit voinut herättää minut."

"En halunnut häiritä."

"Et sinä olisi häirinnyt", tällä kertaa saan suudelman huulilleni. Painaudun tyytyväisenä lähemmäs Iania, aamuilma on vielä aika viileää.

"Huomenta", Jack sanoo.

"Ai, sinä et kuollukaan", Ian huokaisee pettyneenä.

"Miksi hitossa olisin kuollut?" Jack kysyy.

"En minä vaan tiedä. Kylmyyteen ehkä? Mutta idiotismisi taitaa suojella sinua kylmältä."

"Hah hah, olipa hauskaa."

"Olisit iloinen", hymyilen leveästi. "Ainakaan kukaan ei voi sanoa että siedät kylmää rasvakerroksesi takia. Koska sinulla ei ole sellaista."

"Totta", Jack virnistää. "Mutta tuon idiootin selityksessä ei silti ole mitään järkeä."

"Ei sinua ole koskaan voinut selittää järkevästi", Ian pyöräyttää silmiään.

"Huomenta", Alicia mutisee makuupussiin kääriytyneenä.

"Huomenta", Jack kumartuu painamaan suukon hänen otsalleen. Hymyilen itsetyytyväisenä. Kyllä sitä sai odottaakin, että he päätyivät yhteen. Mutta toivon edelleen, että he olisivat laittaneet varoituskyltin keittiön ovelle. Tuntui aika pahalta osua paikalle kesken kaiken.

Yritän hillitä hymyäni kun Alicia kiemurtelee ulos makuupussista posket punaisina. Jack sitä vastoin ei vaivaudu yhtään hillitsemään itseään vaan hymyilee kuin olisi voittanut lotossa. Ehkä hänen ei tarvitse hillitä itseään.