How To Find Happiness (finnish)

19. luku

Alicia

Istumme Mikin sängyn vieressä koko loppupäivän, mutta hän ei herää. Jack kulkee stressaantuneena ympäriinsä, paita edelleen Mikin veressä. Kun huomautan siitä hänelle, hän kiroaa ja häipyy jonnekin. Hyvä, hänen stressinsä lisäsi huonoa omaatuntoani. Tuntui jotenkin pahalta, että olin ollut Mikille kateellinen vain hetki ennen kuin hänelle kävi näin.

Huokaisen ja vääntelen käsiäni. Ne ovat tosiaan vähemmän läpinäkyvät kuin ennen ja pystyn nyt hieman liikuttelemaan esineitä, mutta siinä kaikki. Ehkä olen jotenkin ylennyt kummituksena?

Jack palaa takaisin ylävartalo paljaana, enkä voi kuin tuijottaa. Hän on silkkaa lihasta ja rusketusta, ihan sama mistä suunnasta katsoo. Jack huomaa tuijotukseni ja virnistää minulle omahyväisesti, nostaa kädet lanteilleen.

"Pidätkö näkemästäsi?" Jack virnuilee, saaden Ianin palaamaan takaisin maan pinnalle ajatuksistaan.

"Pi- pistäisit paidan päälle", puuskahdan ja tunnen, kuinka punastus leviää korviini asti.

"En voi", Jack huokaisee teatraalisesti. "Minulla on vain yksi paita. Ja se on kuivumassa."

"Niinpä tietysti", Ian sanoo, mutta värähtää heti sanottuaan sen. Hän taisi muistaa, miksi Jack ei voi käyttää paitaansa. Mistä tulikin mieleeni...

"Lähden etsimään Mikille vaihtovaatteita", ilmoitan ja nousen ylös penkiltä.

"Tulen mukaan", Jack sanoo.

"Etkä tule", katson häntä pahasti. Ehkä olisi aika opetella mulkoilemaan ihmisiä oikein pahasti nyt, kun kerran olen kummitus.

"Et varmaan vieläkään saa kaappien ovia auki?" Hän katsoo minua alaspäin. En pidä siitä. "Sitä paitsi, miten aiot tuoda vaatteet tänne?"

"Mietin sitä sitten myöhemmin", nyt punastus johtuu ärsytyksestäni, joka vain kasvaa kun tajuan punastumiseni. Käännähdän kannoillani ja poistun huoneesta seinän läpi, jotta hän ei pääsisi perääni.

"Kannattaa tarkistaa ensin pukuhuoneet", Jack sanoo ovenpieleen nojaillen. Vilkaisen häntä hämilläni, mutta kipitän huoneen poikki ja katoan taas seinän läpi, Jack odottaa minua seuraavassa huoneessa.

"Miten oikein teet tuon?" kysyn, kun sama toistuu vielä kolmannen kerran.

"Näin", Jack vastaa melkein kiinni minussa, tuskin huomasin hänen liikkuneen. Kavahdan taaksepäin, hänen paljas rintakehänsä on suoraan edessäni. Mitä kasvuhormoneja Jack on oikein syönyt? Ei kukaan voi olla noin pitkä.

"Mene pois", sanon automaattisesti, mutta hän vain tarttuu käteeni.

"En mene. Me etsimme nyt Mikille vaatteita."

"Sovitaan, että minä etsin Mikille vaatteita ja sinä etsit paidan itsellesi?" Nykäisen käteni irti Jackin otteesta ja hän päästää minut menemään pettyneesti ynähtäen.

"No hyvä on. Tule sitten kertomaan, kun löydät jotain", hän kävelee ovelle normaalia vauhtia ja tuijotan hetken hänen leveää selkäänsä, ennen kuin tajuan mitä teen. Nykäisen katseeni irti hänestä ja kiiruhdan seuraavaan huoneeseen.

Tyttöjen pukuhuoneesta löydän shortsit ja muutaman t-paidan, jotka taitavat kaikki olla hieman liian isoja Mikille. Jatkan etsintöjä opettajien huoneessa ja käytän kaiken energiani siihen, että saan kaadettua löytötavaralaatikon, jotta näen mitä siellä on. Talven jäljiltä unohtuneita hanskoja, pipoja, huiveja, muutama pariton villasukka ja - kyllä vain - sieltä löytyy myös yhdet collegehousut.

"Löytyykö mitään?" Jack kysyy. Totta kai hän on seurannut perässäni.

"Housut", vastaan ja osoitan sormellani vaatekasaa. Jack nappaa housut käteensä ja penkoo kasaa vielä hetken, ottaen mukaan myös ohuen mustan pipon ja muutaman huivin.

"Löysitkö paitaa?"

"No sinä et ainakaan löytänyt", sanon syyttävästi, mutta hän vain virnistää.

"Ei täältä löydy mitään tarpeeksi isoa."

"Kuinka pitkä sinä olet?" Kysymys lipsahtaa suustani ja puren huultani.

"190 senttiä", Jack vastaa ylpeänä ja ojentautuu koko pituuteensa - siis suunnilleen kaksikymmentäkaksi senttiä pidemmäksi kuin minä. Loistavaa, kerrassaan loistavaa. "Ian on pari senttiä minua lyhyempi."

"Ahaa. Pukuhuoneessa oli muutama t-paita, käy hakemassa ne", häivyn paikalta hiukset heilahtaen. Pitäisi etsiä pompula jostain.