How To Find Happiness (finnish)

48. luku

Faye

"Kuka siellä?" Kysyn ja käännähdän ympäri.

"Faye, ei siellä ole ketään, tule nyt vain", Gabriel kehottaa, mutta en käänny. Kuulin ihan varmasti jotain. Tuijotan kuilun yli toiselle puolelle, mutta vaikka kuulinkin jotain, en näe mitään. Kuilun yli johtaa enää hajanainen polku, jos joku haluaa päästä vielä yli, se tulee olemaan vaikeaa.

"Okei, mennään", myönnyn lopulta ja Gabriel avaa minotauroksen huoneen oven.

"Taas se on hereillä", Gabriel voihkaisee. Minulle on oikeastaan ihan sama, onko minotauros hereillä vai ei, yleensä se on. Sen haavat paranevat ihan uskomatonta tahtia. Kerran jäimme Chrisin kanssa odottamaan ja katsomaan, kuinka nopeasti se elpyi. Ravistan ajatuksen mielestäni, en saisi ajatella Chrisiä.

"Odota tässä", sanon Gabrielille ja lähden kävelemään kohti minotaurosta. Kun olen parin metrin päässä, sivallan kämmenelläni ilmaa ja tuijotan sitä silmiin. Kuuluu repeävä ääni, kun syvä haava aukeaa sen rintaan ja minotauros kaatuu maahan. Alan vapistata jutessani, kuinka helposti nykyään hoitelen sen. Kykyni pelottaa minua, vaikka aikaisemmin pidin sitä vain hassuna, kuinka helposti kaikki hajosi. Mutta nykyään olen itse niin hajalla, etten halua nähdä enää lisää tuhoa.

"Ei hätää Faye, kaikki on kunnossa", Gabriel halaa minua ja piirtelee rauhoittavia ympyröitä selkääni. En ymmärrä miten hän jaksaa aina rauhoitella minua.

"Jatketaan", irrottaudun hänen otteestaan ja lähden pimeän huoneen ovea kohti. Jos emme pitäisi kiirettä, minotauros heräisi henkiin.

Olen inhonnut pimeää huonetta siitä lähtien kun pääsin tänne ensimmäisen kerran Chrisin kanssa. Emme millään keksineet sen toimintaperjaatetta ja vietimme tunteja ja taas tunteja pimeässä, tunnustellen seiniä ja etsien keinoa päästä eteenpäin. Mutta nyt tiedän mitä täällä pitää tehdä, kiitos sen kalpean tytön.

Ravistan taas päätäni. Kalpea tyttö kuuluu niihin asioihin joita en ajattele. Olen kadun edelleen sitä, että vahingoitin kissaa. Jos en olisi satuttanut kissaa, lihaskimppu ei olisi suuttunut, eikä Chris olisi kuollut. Oli siis minun vikani, että Chris oli kuollut. Sillä vaikka Chris antoikin käskyn satuttaa tyttöä, olisin voinut kieltäytyä. Mutta en osannut, en silloin. Gabrielin ansiosta olen nykyään parempi muodostamaan oman mielipiteeni asioista.

Avaan pimeän huoneen oven ja hämmennyn, kun se ei olekaan pimeä.

"Joku on käynyt täällä", Gabriel toteaa ja silmäilee huonetta kiinnostuneena. Hämärä hehku valaisee parkettilattian ja valkoiset seinät. Vastapäisellä seinällä oven ääriviivat haihtuvat pikkuhiljaa näkyvistä. Ryntään eteenpäin, ehkä oven saisi vielä auki.

"Faye, odota!" Gabriel huutaa ja lähtee perääni. En kuuntele, minun on päästävä ovesta. Huoneen keskellä kompastun johonkin, mikrofoniin.

"Auts", mutisen ja hieron polveani.

"Kävikö pahasti?" Gabriel kysyy, mutta pudistan vain päätäni ja nousen ylös, jatkan matkaani kohti ovea, tällä kertaa hitaammin. Kuuluu naksahdus ja käännähdän ympäri, kun minotauroksen huoneen ovi aukeaa.

"Tiesin sen", sanon Gabrielille. "Joku tuli sisään meidän jälkeemme."

"Kas, kas", miehen ääni sanoo. "Ketäs täällä on?" Jähmetyn tunnistaessani äänen. Olen kuullut sen aikaisemminkin, kisan aikana.

"Kuka olet?" Gabriel kysyy.

"Sillä ei ole merkitystä", mies vastaa. "Minulla on asiaa tytölle."