How To Find Happiness (finnish)

5. luku

Herään taas Jackin makuupussin päältä. Jänö näköjään viettää aikaa nuotiossa ja toivon sen olevan kohta valmista, sillä nälkäni on ihan uskomaton. Haukottelen - ja esittelen samalla koko maailmalle teräviä, valkoisia hampaitani. Pakollisten venytysten jälkeen tassuttelen lähemmäs nuotiota. Sentään pysyn pystyssä, askeleni eivät edes horju, vaikka olo onkin hatara.

"Mustikoita?" Ian kysyy.

"Mielelläni", vastaan, muututtuani takaisin ihmiseksi. Marjat eivät niinkään täytä vatsaa, mutta syöminen tuntuu hyvältä. Olemme näköjään leiriytyneet keskelle polkua, mukavan röyhkeää. Polku on tässä kohtaa tavallista leveämpi ja sen reunassa on penkki. Penkki?

"Emme tiedä, miksi täällä on penkki", Jack sanoo ja kääntää jänöä. Toisen kyljen rusketus ei ilmeisesti täytä vielä Jackin standardeja.

"Ikävää", mutisen ja syön lisää mustikoita.

"Mihin me olemme edes menossa", Ian pohtii.

"En tiedä", Jack vastaa ja tuijottaa metsään. "Mutta kai jonnekin, missä olisi edes jotain. Täällä on vain metsää."

"Ja penkki", sanon, koska minun on ihan pakko.

"Ja penkki", Jack virnistää.

"Mutta eikö penkki ole ihan selkeää edistystä? Ja polkukin näyttää paljon enemmän kuljetulta, vaikka se muistuttaa epäilyttävän paljon yhtä toista polkua, jonka tiedän." Päätelmäni on looginen ja omasta mielestäni olen oikeassa.

"Missä se sinun tuntemasi polku on?"

"Lähellä kotiani. Se kulkee näkötornille ja siellä on tuollainen penkki kahdessa kohtaa." Jack ja Ian vilkaisevat toisiaan. "Mitä?" kysyn, kun katse siirtyy minuun.

"Me kävelimme jo yhden penkin ohi", Ian vastaa hitaasti ja tarkkailee reaktiotani.

"Vai niin."

"Ruoka on valmista", Jack katkaisee hiljaisuuden tehokkaasti ja nostaa jänön tulelta. Tuijotan melko epäluuloisena takajalkaa, jonka olen saanut käteeni. Hetken kääntelyn jälkeen lasken jalan maahan ja muutun kissaksi. Jotenkin tuntuu paremmalta syödä se näin, minun ei käy niin sääliksi pupua. Jack ja Ian katsovat minua hetken kummissaan, mutta heilläkin on nälkä, joten ruoka vetää heidän huomionsa toisaalle.

On taas aika mennä nukkumaan. Nyt nukkumajärjestelyt hieman häiritsevät minua. Meillä on vain yksi makuupussi ja tällä kertaa Jack tietää, että olen ihminen. Ian muuttuu pantteriksi ja asettuu penkille, näköjään vain minulla on ongelma. Tuijotan epätoivon vallassa, kuinka Jack kääriytyy makuupussiin ja kääntyy kyljelleen, kasvot kohti nuotiota.

"Tule tänne kissimirri", Jack sanoo ja viittoo minua luokseen. Tuijotan häntä, ei Jack voi olla tosissaan. Ian murahtaa penkillä ja tuijottaa veljeään häntä huiskaten.

"Älä viitsi Ian, me nukuimme viime yönäkin vierekkäin. Sitä paitsi hän on kissa nyt, ei se ole sama asia." Hitsi vieköön, Jackista on tulossa varsinainen kissakuiskaaja. Kipitän nyt Jackin luokse ja loikkaan hänen vatsansa päälle. Vilkaisen vielä nopeasti Iania, mutta hän on sulkenut silmänsä. Käperryn kerälle ja yritän unohtaa käyttäväni Jackia patjana.

A/N

Ehkä vähän tylsä luku tällä kertaa, mitä mieltä olette? Mutta tuntui hyvältä ajatukselta jättää tämä tällaiseksi vähän tylsäksi luvuksi, kun seuraavassa luvussa on taas uusi henkilö...

-Micchan-