Full Moon ✔

chapter 4: nadette and lori

Tämän päivän suunnitelmani oli muotoutunut mieleeni, jälleen huonosti nukutun yön aikana. Menisin ruokailun aikana istumaan Nadeten ja Lorin kanssa samaan pöytään ja pyytäisin anteeksi. En edes tiedä miksi halusin tehdä niin. Minunhan oli tarkoitus vältellä pettymyksiä. En tiedä johtuiko se vain siitä, että he olivat ottaneet minut yllättävän mukavasti vastaan vai siitä, että saisin jonkun jolta kysyä oliko Coreylla joko ongelma vai oliko hän androidi. Tai ehkä se oli kumpaakin, en ollut varma, koska en ollut varma tällä hetkellä yhtään mistään. Pääni tuntui olevan räjähdyspisteessä yön, Coreyn aiheuttamien omituisten aaltojen ja muuton takia. Vanhempani panivat ahdistuneisuuteni merkille ja tivasivat oliko koulussa mennyt jokin huonosti. Väitin kiven kovaa, että ei ollut. Sanoin vain, etten ollut saanut nukutuksi. En sanonut vielä susista heille mitään. Enkä tiennyt siitäkään miksi. Minua vain ahdisti. Lähinnä Corey, koska en millään saanut sitä puistattavaa tunnetta kehostani ja tiesin, että tuollainen ei ollut normaalia. Jos hänestä säteili minkälaisia radioaaltoja tahansa, se ei ollut normaalia. Sekään ei ollut normaalia, ettei kukaan muu tuntunut tuntevan niitä tai sitten he olivat jo tottuneet siihen, jos se olikin jotain johon oli järkevä syy, olihan minä kuitenkin uusi oppilas.

Istuin uuden automme pelkääjän paikalla, emme olleet kuitenkaan vielä hankkineet sitä bussikorttia ja isä vei minua kouluun. Hän oli menossa pistämään ravintolaa pystyyn, jotta se saataisiin viikonlopuksi auki. Olin ollut tarjoilijana vanhoissa tiloissa aina viikonloppuisin, koska en tehnyt mitään muutakaan ja olin jo luvannut auttaa avajaispäivänä, koska muita työntekijöitä ei ollut tällä hetkellä. Mutta matkalla kouluun isäni päätti sanoa toisin.

"Sinun ei ihan totta tarvitse tulla viikonlopuksi töihin. Me pärjätään äitisi kanssa ihan hyvin." Isäni sanoi kun ajelimme hienoisessa aamuruuhkassa kouluani kohti.

"Älä luulekaan." Vastasin ja pyöräytin silmiäni. "Sä olisit ainut joka tekee annokset, tarvitset äidin sinne, mä hoidan salin."

"Mutta minusta tuntuu, että sinä tarvitset vielä aikaa olla sinuiksi tämän muuton kanssa, en halua rasittaa sinua liikaa." Isäni huokaisi ja naputti sormillaan rattia, kun jumituimme liikennevaloihin, joita ihme ja kumma, näin pienessä paikassa oli.

"Olen jo ihan sinut sen kanssa. Olisi muutenkin kiva, että pääsisi tekemään jotain joka on edes vähän tuttua." Sanoin ja vilkaisin isääni, joka näytti alistuvan hyvän huomautukseni takia.

"No, hyvä on. Mutta sinun ei tosiaankaan tarvitse olla joka viikonloppu. Me löydetään kyllä vakituiset työntekijät, yhden sopimus on jo työn alla." Hän sanoi ja pääsimme liikkeelle, ja olimme vain parin sadan metrin päässä siintävästä tuhostani.

"Pyydäthän kavereitasi avajaisiin." Isä sanoi yhtäkkiä, kun pysäköi auton tienvarteen. "Eiköhän sana kulje nopeammin nuorten kautta."

Huokaisin ja avasin oven. Pyytäisin totta kai, jos en mokaisi tänään.

"Joo, pyydän."

- - -

Tunnit ennen ruokailua olivat yhtä tuskaa. Olisin voinut pyytää kaksikolta anteeksi jo ensimmäisellä tunnilla, joka oli aamupäivän ainut yhteinen, mutta en halunnut, että koko luokka kuulisi. Enkä myöskään ollut vielä niin ajoissa valmis. Keräilin siis rohkeutta kolmen tunnin ajan, musiikkia kuunnellen. Minulla ei vieläkään ollut niitä kirjoja, ostaisin ne viikonloppuna. Jos siis ehtisin, mutta minusta tuntui, ettei opettajia edes kiinnostanut oliko minulla kirjoja vai ei, koska en lukenut ikinä mitään, enkä kiinnittänyt huomiota, joten olemassa oloni usein unohdettiin. Luokka oli kuitenkin käynyt äkisti hermoja raastavaksi, eikä Coreyn läsnäolo heti aamusta auttanut tippaakaan. Ensimmäinen tunti oli ollut historiaa ja opettaja oli aloittanut kappaleen lukemisella. Olin kuitenkin näyttänyt lappuni jo hänelle, joten minulla ei ollut syytä huoleen. Mutta luokka kuitenkin kiinnitti huomion siihen, että kuivakka herra Turner, hyppäsi minun lukuvuoroni yli. Joku huusi luokan perältä, että miksei minun tarvinnut lukea. Huomasin pojan olevan Coreyn kaveripiiristä. Poika, jolla oli piikikkäät hiukset ja leveä virne, joka sillä hetkellä oli tipotiessään. Opettaja vastasi vain olan kohautuksella ja vetosi siihen, ettei minulla ollut kirjaa. Olin hyvin kiitollinen siitä, koska opettaja oli näyttänyt niin vanhalta, että ajattelin jo kauhuissani, että hän unohtaisi, että lapun tieto oli henkilökohtaista ja alkaisi selostamaan kuinka tämä 16- vuotias ei muka pysty lukemaan. Poika oli vilkaissut minuun, ärtyneenä, ja olin kääntänyt katseeni oitis pois ja keskittynyt Demi Lovatoon, jonka ääni kaikui korviini. Suurin syy, miksi käänsin katseeni, oli kuitenkin ollut se, että Corey oli vilkaissut minua nopeasti pojan takaa ja kuiskannut tälle jotakin, joka oli saanut pojan virneen palaamaan tämän kasvoille. Olin miettinyt turhautuneena, mitä hän oli minusta mahtanut sanoa, koska se oli nähtävästi huvittanut hänen kaveriaan.