Full Moon ✔

chapter 29: edmonton

Oli vasta kiertueen ensimmäinen päivä ja olin nyt jo vuotavan kiitollinen siitä, että Corey oli onnistunut saamaan minut mukaan. Tuntui ihanan rauhoittavalta ja stressittömältä kävellä huhtikuisen auringon värjäämillä Edmontonin kaduilla Chazin, Brandenin ja parin heidän joukkuetoverinsa kanssa. Ei Alfaa, ei koulua.
Kuuntelin hymyillen poikien juttuja ja kuinka he heittivät läppää toisilleen. Minulle riitti, että sain vain kaikessa rauhassa kuunnella heitä ja kulkea heidän mukanaan.

Päivän edetessä olimme piipahtaneet muutamassa urheiluliikkeessä, mutta muuten vain kävelty ristiin rastiin vailla varsinaista päämäärää. Chaz kehotti minua sanomaan jos tahtoisin pysähtyä vaateliikkeissä, mutta vastasin, että siihen ei ollut pelkoa, koska en tykännyt shoppailla. Neljä poikaa kuitenkin raahasivat minut kerran lähimpään Forever21:iin, koska eivät kuulemma uskoneet minua.
Visiitti osottautui kuitenkin aika viihdyttäväksi kokemukseksi poikien kokeillessa omituisen muotoisia aurinkolaseja minun otteassa heistä kuvia heidän pyynnöstään. Chaz ja heidän joukkuelainen, Sam, jopa ottivat kisan, kumpi löytäisi kaupan rumimman paidan. Saatoimme ehkä kerätä hiukan katseita, joka olisi yleensä ollut minusta ahdistavaa, mutta nyt kuitenkin onnistuin vain nauramaan muiden mukana.

Kun kaupungilla olo aikaamme alkoi olla jäljellä enää tunti, Sam ja Tyler, törmäsivät kadulla muutamaan muuhun futisjoukkueen jäseneen, jotka olivat menossa syömään ja liittyivät heidän seuraansa. Chazkin oli ilmoittamassa meitä mukaan, mutta Branden taisi nähdä suoraan lävitseni, kun kehotti, että me mentäisiin itsekseen jonnekin muualle. En nimittäin tuntenut niitä viittä poikaa ja vaikka oloni oli iloisin pitkiin aikoihin, en ollut halukas istumaan yhdeksän pojan kanssa saman pöydän ääressä joista tunsin hätäisesti neljä.

Niinpä minä, Chaz ja Branden astuimme hetken kuluttua pieneen ja kotoisan näköiseen kahvilaan pääkadun varrella. Jonottaessamme, etsiskelin jo rahojani, mutta kumpikin pojasta esti aikeeni ja sanoivat, että turha luulo, että olisin maksamassa mitään. He halusivat tarjota. Kinastelimme jonkin aikaa, kunnes luovutin, hymyillen.
Istuuduimme nurkkapöytään kahviemme ja leipiemme kanssa, paitsi Chaz, joka jäi seisomaan ja etsiskeli kännykkää taskuistaan.

"Okei, Nadette vaatii aina kuvia, joten," Hän aloitti ja nosti takakameransa minua ja Brandenia kohti. "Näyttäkää edes iloisilta." Hän vitsaili ja minä pyöräytin huvittuneena silmiäni.

"Hei, Nat, mä sanoin, että pitää näyttää iloiselta." Chaz protestoi kännykkänsä takaa ja meitä alkoi naurattaa. Chaz nappasi kuvan ja istui minua vastapäätä. Hän käänsi näytön meitä kohti ja näin kuinka sekä minä, että Branden kummatkin nauroimme kuvassa, emmekä edes katsoneet kameraan. Päivän aikana kasvoilleni jumittunut hymy tuntui olla jäädäkseen.

Söimme hetken aikaa hiljaisuuden vallitessa, kunnes meillä kaikilla oli jäljellä vain kahvia joita nautimme kaikessa rauhassa ja katselimme ulos, paitsi Chaz, joka viestitteli Nadeten kanssa. Vilkaisin häneen ja hymyilin hiukan. He ihan totta pitivät toisistaan ja Lorilta saaman käsityksen mukaan niin oli ollut koko lukion ajan. Ihmettelin, että miksi he sitten vieläkin vain säätivät. Hehän olivat niin läheisiäkin.

Silloin Chaz kuitenkin laski kännykkänsä pöydälle ja katsoikin yhtäkkiä minuun.

"Saanko mä kysyä yhtä juttua?" Hän aloitti jopa ehkä hieman tunnustellen, mutta tavoitellen huoletonta äänensävyä. Näin sivusilmäyksellä Brandenin kääntävän katseensa pois ikkunasta meihin.

"Hm?" Äännähdin myöntymisen merkiksi juodessani juuri latteani.

"Mitä sun ja Coreyn välillä oikein on?"

Nielaisin vahingossa kahvini väärään kurkkuun, mutta onneksi tiedostin varsin hyvin ja nopeasti kuinka ilmiselvältä vaikuttaisin jos alkaisin yhtäkkiä yskiä. Niinpä naamioin tapahtuneen kivuliaasti hetken hiljaisuuteen ja kurkun selvittämiseen.