Full Moon ✔

chapter 16: werewolf

Sellaisessa tilanteessa kun elävä, suuri susi tuijottaa sinua silmiin, ei ole hyvä hetki jäätyä. Mutta minä en pystynyt liikkumaan. Minä en pystynyt edes seisomaan. Tajusin täriseväni kauttaaltani ja selkäni osuessa varaston seinään, jalkani pettivät lopullisesti. Vajosin polvilleni maahan, mikä oli typerintä jota siinä tilanteessa olisi voinut tehdä. Jäädä nyt oikein odottamaan, että susi pääsee puremaan tai raatelemaan minut.

En muistanut hengittää muutamaan sekunttiin ja yhtäkkiä haukoin henkeäni ja yritin purra kämmenselkääni ettei epävakaa hengitykseni kuuluisi suden korviin saakka ja se saattaisi lähteä pois.

Yhtäkkiä eläin liikahti ja minusta tuntui, että pyörtyisin kohta pelosta. Se lähti hitain askelin minua kohti. En edes tiedä missä vaiheessa pelon kyyneleet olivat päässeet ulos, mutta vinkaisten hiljaa painoin kädet kasvoilleni, puristin silmäni kiinni ja odotin pahinta.

Miksi ajatukseni eivät toimineet? Miksi minä jäin siihen enkä juossut esimerkiksi varastoon ja paukauttanut ovea kiinni? Miksen huutanut apua? Minä tiesin, että Corey oli vielä täällä.

Tajusin alkavani käydä mielessäni asioita joita minun olisi pitänyt tehdä, tai sanoa ennen kuin kuolen. Minun olisi pitänyt kertoa, että metsässä oli susia. Sitten en ehkä olisi koskaan kohdannut tätä.

Yhtäkkiä jokin tuuppasi polveani ja olin säikähtää kuoliaaksi siltä seisomalta. Raotin sormiani ja näin suden nyt jo liian lähellä minua. Sen kuono oli tökännyt polveani ja se katsoi suoraan minuun. Tunsin kuuman ilmavirran tasaisesti polvellani.

Miksi se käyttäytyi kuin... koira?

Yhtäkkiä tunsin jotain omituista. Se olivat aluksi kuin ne aallot jota Corey oli joskus lähettänyt, mutta sitten tunne vaihtui oudon kutsuvaan. Vedin vapisevat käteni hitaasti pois itkeviltä kasvoiltani ja katsoi sutta. Silloin tajusin kohottaneeni vasemman käteni ja laskin sen hengitys väreillen eläimen kuonon päälle. Yhtäkkiä en edes osannut enää pelätä. Kosketus sai sormen pääni kihelmöimään tavalla, joka ei ollut normaalia. Tuijotin suoraan kullan keltaisiin silmiin ja tajusin niiden näyttävän oudosti tutuilta-

Kuului kolahdus.

"Mitä helvettiä sä teet?!"

Hätkädin rajusti ja vedin käteni irti sudesta ja tajusin yhtäkkiä mitä tein. Painoin käden suulleni juuri kun Corey ilmestyi tyhjästä viereeni ja tarttui käsivarteeni vetäen minut kevyesti ylös. Hän asettui minun ja suden väliin.

"Juokse." Corey älähti madalletulla äänellä, mutta en pystynyt liikkumaan. Ihan kuin hän pärjäisi sudelle, lakkaisi esittämästä ritaria ja tekisi jotain oikeasti järkevää.

Eläin alkoi murista.

Hienoa, nyt Corey tapattaisi meidät molemmat.

Mutta sitten tapahtui jotakin joka sai veren äkisti hyytymään suonissani ja äänien katoamaan ympäriltäni hetkeksi kokonaan.

Corey tärisi hetken kauttaaltaan ja kuulin suden murinan lisäksi, uuden murahduksen. Ja se oli ollut Corey. Tajusin tuijottavani yhtäkkiä pojan käsiin. Minusta tuntui, etten saanut enää henkeä ollenkaan.

Hänelle oli kasvanut kynnet, siis pedon kynnet. Sitten hän vain seisoi tyynenä, kuin hänelle ei olisi tapahtunut koskaan mitään erikoista. Kohotin katseeni ylemmäs ja näin, että pojan korvat eivät oleet enää ihmisen. Ne olivat pitkät ja suipot, eläimelliset.

Susi murisi yhä, Corey murisi sille takaisin, susimaisesti hänkin. Vaikka Corey oli nostanut minut ylös en tiennyt oliko siitä kohta apua, koska hän oli pelästyttänyt minut pahemmin kuin susi.