Full Moon ✔

chapter 24: shut up

Ei, en perääntynyt, vaikka minun olisi ehkä pitänyt. Suljin silmäni hitaasti kiinni.
Sillä samaisella hetkellä, kun Coreyn huulet olivat koskeneet omiani, omituinen tunne sisälläni, oli yksinkertaisesti räjähtänyt. Tuntui kuin omituinen lämpö olisi yhtäkkiä levinnyt kehooni jokaista senttiä myöten. En tiennyt mistä ihmeestä johtui kummallinen, leijuva tunne, joka kipristeli vatsani pohjassa. Tämä ei voinut olla normaalia. Mutta se tuntui liian hyvältä.

Mutta silloin jokin pienen pieni pahan olon aalto vatsan pohjasssani, sai silmäni rävähtämään auki.

Irrottauduin aika hitaasti siihen nähden millä vauhdilla ajatukseni liikkuivat.

Ei hitto sentään. Mitä juuri äsken oli tapahtunut?

Painoin käden suulleni ja vaikka olisi ehkä ollut hyvä katsoa pois päin, minä katsoin suoraan Coreyyn. Hän katsoi minua suu aavistuksen raollaan ja hänen ilmettään oli täysin mahdotonta lukea.

Olin juuri suudellut Coreya. Tai siis hän oli suudellut minua. Tai siis minä olin vastannut siihen. Mitä hittoa?

Tämän ei kuulunut olla hyvä juttu, mutta se tunne joka välillämme oli ollut, sai minut syrjäyttämään kaikki kauhistuneet ajatukset enkä voinut muuta tehdä kuin tuijottaa.

Mutta sitten tajusin tilanteen virallisesti. Vedin käden suuni päältä ja minusta tuntui, että punehduin mitä syvimmin kuin koskaan aikaisemmin. Katseeni lähti silmänräpäystäkin nopeammin pois Coreyn silmistä ja kun yritin katsoa kaikkialle muualle paitsi häneen, katseeni osui veriseen paitaan.

"Sun... sun täytyy varmaan vaihtaa tuo." Mutisin naama kuumottaen ja nousin hyvin huteran oloisesti maasta. Pääni pyöri kirjaimellisesti yli kierroksilla. En pystynyt katsomaan Coreyyn, joka juuri nousi ylös hänkin. Syntyi uusi painostava hiljaisuus ja minä tiesin, että Corey katsoi minuun. Minä tunsin sen. Minua nolotti aika tavalla.

"Sä olet ihan punainen." Corey sanoi yhtäkkiä ja kuulin hänen äänestään, että hän hymyili.

"Mi-? En-...enkä ole." Sopersin takaisin ja tiesin, että vaikka oli hämärä, spottivalo paljasti kaiken.

"Söpöä."

"Pää kiinni." Älähdin ja minua nolotti niin paljon. Käännähdin kannoillani ja lähdin kävelemään kohti koulua ja kuulin askeleiden seuraavan minua.

Pysähdyin kuitenkin pian kentän laidalla, sillä askeleet minun takaani olivat pysähtyneet myös. Käännyin katsomaan Coreyyn, joka seisoi sähkökaapelikaapin ovella ja juuri kun olin kysymässä mitä hän teki, kaikki kentän spottivalot sammuivat ja tuli miltei täysin pimeää.

Tässä vaiheessa täytyi myöntää, että kyllä, minä pelkään pimeää, aika paljonkin. Ja se, että Alfa oli juuri hetki sitten puhunut minulle älyttömiä asioita, olin luullut, että Corey heittää henkensä ja vielä suudellut häntä takaisin, mieleni ei ollut mitenkään tyynen rauhallinen päin vastoin. Ja siksi tajusin yhtäkkiä kuulevani sydämeni sykkeen jo korvissani asti ja jähmetyin paikoilleni. En erottanut Coreya, vaikka edessäni liikkuikin tumma hahmo.
Minusta tuntui, että vapisin uudestaan. Pimeys oli yhtäkkiä laukaissut sen pelon ja ahdistuksen sisälläni, jonka Coreyn yhtäkkinen suudelma oli hetkeksi lyönyt lukkoon.

Silloin jokin hipaisi käsivarttani ja kuulin vinkaisevani ääneen.

"Mitä?" Kuulin Coreyn äänen sanovan minun vierestäni. Huokaisin vapisten ja suljin hetkeksi silmäni. "Ala tulla." Tunsin kämmenen selässäni ja rauhoittumishetkeni jäi siihen kun Corey pakotti minut jatkamaan matkaani. Mutta yksinkertaisesti hänen kosketuksensa sai minut rauhoittumaan edes hieman ja yritin unohtaa äskeisen jäätymiseni vaikka ajatukseni tuntuivat silti sekoavan hetkenä minä hyvänsä.