Full Moon ✔

chapter 33: two moons

"... Natalie on mun Kuu myös."

Soiva hiljaisuus laskeutui alikulkutunneliin.

Mitä?

"Älä valehtele." Devon aloitti raivoissaan, toivuttuaan alkujärkytyksestä. Kuulin hänen äänessään silti epäröintiä. Minä sen sijaan olin jäätynyt paikoilleni ja tuijotin Coreyn selkää tarkentamattomalla katseella.

"Miksi mä valehtelisin? Ihan kuin mä olisin halunnut, että tässä käy näin. Että meillä on sama Kuu, en mä päättynyt sitä." Corey ärähti takaisin.

"Mutta se ei voi olla mahdollista." Devon sanoi kiihtyneesti. "Se ei voi olla-"

"Mä en tiedä mistä se johtuu, okei?" Corey sanoi hiljaa juuri, kun sivusilmäyksellä näin Alfan astuvan poikaa kohti.

En edes sisäistänyt kunnolla seuraavia muutamia kymmeniä sekunteja. Kuulin etäisesti Devonin ja Coreyn riitelyä ja jonkin sortin tappelun ääniä, lähinnä Devonin puolelta, mutta minulle oli tullut yhtäkkiä todella tyhjä olo.
Oliko Corey oikeasti minun... Kuu? Aluksi se ei ollut vaikuttanut loogiselta, mutta nyt kun ajattelin asiaa, se ei muuta ollutkaan kuin loogista. Tajusin, miten Corey oli löytänyt aina paikalle, kun olin ollut pulassa. Jos hän oli minun kuuni myös, hän tunsi saman kuin Alfa. Hän tunsi, kun joku muu koski minua. Hän oli aivan varmasti tuntenut kaiken silloin kun Ashton oli koskenut minua. Ja hän oli varmasti tuntenut ne kerrat kun Devon oli ollut lähellä minua. Hän oli tullut äsken paikalle, koska oli tuntenut sen kun Devon oli koskenut minua. Ja kaiken päälle tunsin häneen outoa vetoa, vaikkei se vetänyt vertoja siihen mitä olin tuntenut ja tunsin Alfaa kohtaan, vaikken niin haluaisikaan.
Mutta entäs ne tunteet, jotka olin juuri myöntänyt itselleni?

Tipahdin kuitenkin alas ajatusmaailmoistani, kun ilmaa halkoi tuskaisa susimainen älähdys, enemmänkin ulvahdus. Tarkensin katseeni edessäni oleviin hahmoihin. Alfalla tuli huulesta yhä verta, vaikka se näyttikin juuri parantuvan nopeaa vauhtia. Sen lisäksi Coreylla oli selvästi käsivarressaan haava, koska kynnet olivat selvästi raapaisseet häntä.

Ulvahdus oli kuitenkin tullut Devonin suusta. Corey oli paljastanut kyntensä ja sivaltanut johtajaansa samalla mitalla, jotta tämä pysyisi kauempana. Jälleen kerran sisälläni tuntui kauhealta kun nuo kaksi tappelivat. Johtuikohan se siitä, että he molemmat olivat Kuitani?

"Lopettakaa." Sanoin, mutta aivan liian hiljaa. Vaikka vapisin pelosta, jostain syystä yhtäkkinen viha tuli ja sivuutti sen taka-alalle. Suoristauduin ja astelin Coreyn ja Devonin väliin. "Lopettakaa!"

Kun koskin heitä kumpaakin ranteisiin, he päästivät toisistaan irti. Käänsin selkäni Coreyyn päin, en osannut kohdata häntä. Sen sijaan katsoi Alfaa tiivisti syvälle tämän tummiin silmiin. Näin kuinka hänen kasvoilleen nousi hymy ja hän kohotti kätensä, mutta minä ennätin väliin:

"Älä koske muhun." En ymmärtänyt, katsellessani Alfan kättä, joka pysähtyi kuin seinään, kuinka hän totteli jokaista sanaani, mutta Corey esimerkiksi ei. He eivät olleet samanlaisia Kuita.

Jatkoin yhä tuijottamistani ja kun lausuin seuraavat sanat painotin niitä niin hyvin kuin pystyin:

"Älä. Seuraa. Mua."

Devon näytti jähmettyvän aloilleen. Hän katsoi minua kauhistuneena, mutta vihaisena. En jäänyt ottamaan selvää sanojeni tehosta, vaan käänsin selkäni kummallekin ihmissudelle ja lähdin, hengitys väreillen, kohti alikulkutunnelin toista päätä ja kotitietäni.

Korvistani tuntui lähteneen kuulo. Kuulin Alfan huutavan perääni jotain ja Coreyn huutavan puolestaan tälle, mutten saanut sanoista selvää. Olin taas jälleen kerran pyörällä päästäni. Minusta tuntui, että aina kun yritin ja sain hyväksyttyä jonkin asian, uusi tuli tilalle. Ja tällä kertaa se oli Corey. Hän väitti, että oli Kuuni, myös. Itse en tiennyt voisiko Kuita olla monia, mutta Devonin reaktiosta päätellen ei. Mutta en silti voinut olla varma Coreyn sanoista vaikka luotin häneen enemmän kuin hänen johtajaansa. Koska he olivat erilaisia. He aiheuttivat minulle eri asioita. Enkä tiennyt kumpi oli oikein? Mitkä asiat olivat oikeita?