Full Moon ✔

chapter 22: cursed chemistry classroom

Myöntäisin sen tai en, ensimmäinen ajatukseni katsellessani suoraan Alfan petollisiin silmiin oli, että 'Corey tulee jostain ihan kohta, eikö niin?'. Mutta minusta tuntui, ettei taaskaan yksikään ajatus oikein tahtonut rekisteröityä mielessäni, koska noiden punaisten silmien katse, oli jotain niin hirvittävää, mutta samalla jotain niin puoleensa vetävää.

Olikohan hän tällä kertaa ihan oikeasti siinä? Hän nimittäin ei liikahtanutkaan. Vain seisoi, kädet mustan nahkatakin taskuissa ja tuijotti. Kylmät väreet kulkivat pitkin kehoani ja silmien läpitunkeva katse sai mieleni pikkuhiljaa vajoamaan tiedottomuuteen. Kunnes hiljaisuuden rikkoi kova ääninen räminä.

Olin hätkähtäessäni hypätä puolisen metriä ilmaan, kun rämisevä paikallisbussi kolisteli pysäkkiä kohti. Ja onneksi ääni oli herättänyt minut transsistani, sillä ajatukseni alkoivat kirkastua ja tajusin, että tässä olisi tilaisuuteni paeta. Eihän Alfa voisi käydä kimppuuni tai lähestyä minua, jos ympärillä oli muitakin ihmisiä, eihän? Käänsin katseeni pois kadun toiselta puolelta ja hölkkäsin parisen metriä pysäkille, juuri kun bussi pysähtyi siihen nytkähtäen. Minusta tuntui, että vapisin, joko pelosta tai hermostuneisuudesta, ellen kummastakin. Astuin bussiin ja vilautettuani korttini lukijasta, bussi lähti liikkeelle ja kun istuin alas ikkunapaikalle, vilkaisin siihen suuntaan, jossa Alfa oli seisonut.

Siellä ei ollut enää ketään.

Käänsin katseeni äkkiä pois ikkunasta ja aloin tuijotella sormiani samalla kun päähäni kiemurteli inhottava ajatus. Entäs jos tämä bussi oli täynnä ihmissusia? En tiennyt tästä kaupungista mitään. En osannut enää edes ajatella niitä heikonlaisia aaltoja, koska niitä lähti nykyään melkein joka puolelta koulua ja olin ikään kuin tottunut siihen, koska se oli niin etäistä. Entäs jos joku näistä tasan viidestä ihmisestä olikin joku hiton vakooja? Ajatus sai oloni vielä huonommaksi ja yritin hengittää syvään. Suljin hetkeksi silmäni ja ne ehtivät olla kiinni noin kolme sekuntia, kunnes rävähtivät auki.

Corey.

Olin kokonaan unohtanut, että olin odottanut Coreya, koska Alfa oli sekoittanut ajatukseni. Huomaamattani hapuilin taskuani, jossa kännykkäni oli kunnes tajusin, että eihän minulla ollut Coreyn numeroa saati sosiaalaisiamedioita, joissa voisin ilmoittaa ettei odottelisi minua turhaan. Toisaalta, en ehkä haluaisi kertoa hänelle tästä. En tiedä miksi, mutta minusta tuntui, että kun mainitsin Coreylle nähneeni hänen Alfansa, hän oli jotenkin vaivaantunut siitä. Ja jos hän oli vaivaantunut jostakin, minulle tuli sellainen olo ettei se tosiaankaan ollut hyvä juttu.

-

Viikko jatkui ihan normaalisti, jos ei otettu huomioon sitä, että Nadetelle ja Chazille tuli riitaa kesken keskiviikkoisen koulupäivän siitä kumpi on parempi futisjoukkue FC Barcelona vai Manchester United. Sain silloin tietää, että Nadette seurasi eurooppalaista futista, amerikkalaisen sijaan. Minä ja Lori seurasimme nahinaa sivusta ja huokailimme kuinka he riitelivät kuin vanha aviopari. Branden sen sijaan ei kuullut tätä sanaharkkaa, koska sattui olemaan silloin kyselemässä espanjan opettajaltaan jotakin viikon kokeesta. Se oli siis hänen tekosyynsä, koska sekä minä että Lori olimme nähneet hänen vilahtavan ulko-ovesta ulos kiharatukkaisen pojan kanssa, joka oli myöhemmin osoittautunut olevan Chris kun kysyin sitä Lorilta. Me ei tietenkään kerrottu Nadetelle ja Chazille siitä, että poikakaksikko oli ilmeisesti jonkin sortin suhteessa, koska se olisi Brandenin oma asia kertoa siitä meille. Ja sitä paitsi Chaz innostuisi liikaa, koska oli Chrisin ja parhaan ystävänsä ykkös shippaaja.

Myöskin vasta keskiviikkona sain tilaisuuden vaihtaa muutaman sanan Coreyn kanssa. Hän yllätti minut ennen liikuntatunteja kun olin juuri tullut vessasta vaihtamasta koulun liikuntavaatteita ylleni. Käytävä oli onneksi tyhjä joten hänen ei tarvinnut pitää sen matalampaa profiilia. Hän kysyi, missä olin ollut maanantai iltana. Hän oli kuulemma odottanut aika kauan. Siinä vaiheessa minä tunsin omantunnon pistoksen sydämmessäni, kun vastasin, että olin ollut niin väsynyt, että olin unohtanut koko jutun. Corey oli kohottanut minulle kulmiaan, ja sain oloni taas kiusaantuneeksi, pelkästään sillä, miltä näytti. Epäluonnollisen puoleensa vetävältä. Olin kyllä katkaissut keskustelun lyhyeen ja lähtenyt niine hyvineni kohti salia ja sulkapallo-ottelua, kauhulla odottaen. Jossa sivumennen sanoen, David oli ollut täysin ylivoimainen. Kun taas minä olin pudonnut heti ensimmäisenä ja nolostunut aina vain enemmän, koska Corey oli yrittänyt tavoittaa katsettani ja näytti huvittuneelta.