Full Moon ✔

chapter 8: school's football team

Tiesin, jo kävellessäni koulun jälkeen kohti jalkapallokenttää, että tämä olisi huonoin ideani tähän mennessä, jos eilistä päänaukomistani Coreylle ei laskettu. Mennä nyt katselemaan tunniksi sitä idioottia juoksemassa mustavalkoisen pallon perässä. Nadette kuitenkin vaati minua että Loria tulemaan mukaan ja olin jo luvannut joten enää en voinut perääntyä.

Vedin tumman hupparini hihoja pidemmälle lämmittämään sormiani paremmin ja kaduin jo, että olin jättänyt takkini sisälle. Ulkona oli vielä liian viileä minun San Franciscon säätottumuksiini ja hytisin kylmästä plus 12 asteessa. Ilma oli yllättäen lähtenyt lämpenemään päin, kuin varta vasten futiskauden alkuun. Branden ja Chaz oli kumpainenkin koulun joukkueessa, Branden laitapakkina ja Chaz toisena maalivahtina. Hekin, totta kai, olivat koko päivän intoilleet harjoituksista ja kävelimme nyt yhtenä joukkona kenttää kohti. Se oli sulatettu lumesta, joka alkoi kyllä jo sulaa muualtakin ihan itsekseen ja näin toiselle laidalla muutaman kohoavan penkkirivistön joita kohti Nadette selvästi meitä johdatti. Pojat erkanivat hetken päästä joukostamme ja lähtivät jo puoliksi kerääntyneen joukkueensa luokse.

Kipusin Nadeten ja Lorin perässä kolmenteen riviin ja tärisin kylmästä.

"Sun on turha toivoa paidattomia jätkiä tällä säällä." Mutisin hampaat kalisten Nadetelle, joka istui minun ja Lorin väliin. Kumpikin heistä hymyili tietäväisenä ja kurtistin heille kulmiani.

"Olet niin selvästi tullut Kaliforniasta." Nadette hihitteli ja veti minut äkisti kainaloonsa. "Tämä on jo miltei ihanteellinen kevät sää, turisti hyvä." Hän sanoi matkien typerää mainosääntä ja onnistuin naurahtamaan kylmyydestä huolimatta. Pyöräytin tapani mukaan silmiäni ja pudistelin päätäni, kun Nadette päästi minusta irti. Juuri silloin näin Brandenin kipuavan portaita ylös meidän luoksemme.

"Hytinäsi näkyy kentälle asti, kalifornialainen." Hän virnisti minulle ja heitti syliini takkinsa, jota hän oli hetki sitten pitänyt yllään. Katselin sitä hetken aikaa kysyvänä ja vähän närkästyneenä hänen kutsuessaan minua myös kalifornialaiseksi, kunnes kohotin katseeni poikaan ja onnistuin hymyilemään.

"Kiitos."

"Eipä mitään." Branden sanoi hymyillen ja lähti takaisin kentälle, hölkäten muiden luokse. Vedin takin hupparini päälle ja se lämmitti niin ihanasti jokaista ihollani jäässä olevaa senttiä. Olihan se vähän liian iso, koska Branden oli meistä pisin, mutta ei minua kiinnostanut kuinka teltalta se näytti ylläni, jos minun olisi edes lämmin tämän jo muutenkin tuskaisan tunnin ajan. Ja tuskailusta puheen ollen, juuri silloin katselin alas jalkapalloilijoihin, jotka olivat juuri asettuneet riviin kentän valkoisen viivan päälle ja näin jonkun seisovan rivin edessä. Poika oli pukeutunut samoin kuin muutkin, valkoiseen pitkähihaiseen jalkapallopaitaan, tumman sinisiin jalkapalloshortseihin ja oransseihin polvisukkiin, koulun värejä mukaillen, mutta hänen paitaansa oli ommeltu C-kirjain. Ja silloin tajusin, että Corey, se idiootti, oli koulun jalkapallo joukkueen kapteeni. Katselin jotenkin epäuskoisena häneen, kun hän puhui sama vihainen ilme kasvoillaan 12 muulle ikäiselleen jalkapallo kainalossa. Hänen hiuksensa olivat menneet tuulen virissä sekaisin, mutta ne näyttivät silti epäluonnollisen hyvältä juuri noin. Hän näytti jakavan aika suorasanaisia ohjeita, koska muutama poika jolle hän puhui näytti vähän nololta, kuin heitä olisi moitittu jostain. Olisin halunnut kuulla, mitä hän sanoi, mutta he olivat juuri ja juuri kuulomatkan päässä. Siispä tyydyin tuijottamaan häntä kuin naulittuna, koska nyt Nick ei ollut saamassa minua kiinni itseteossa. Mutta juuri silloin, kun katselin Coreyn puhuttelevan seuraavaa poikaa, näin Nickin seisovan pojan vieressä. Ei ole totta, ovatko he kaikki tuossa joukkueessa?! Tajusin katselevani häntä kulmat aavistuksen kurtussa, kunnes siirsin taas katseeni Coreyyn. Silloin kuulin Nadeten ja Lorin puhuvan keskenään.