Full Moon ✔

chapter 27: night changes

Olimme kumpikin jähmettyneet tuijottamaan toisiamme. Mutta sitten minä tajusin, että Corey oli ikkunani takana, hitto toisessa kerroksessa. En edes muistanut kuinka edustavalta näytin juuri silloin, mutta vilkaistuani vielä, että ovi olisi lukossa tällä kertaa vanhempieni varalta, astelin ikkunan luokse kauhistunut ilme kasvoillani. Tartuin tuuletusikkunan kahvaan ja vetäisin sen auki viileän ilman kiemurrellessa sisälle.

"Mitä hittoa sä teet?" Henkäisin epäuskoisena, juuri kun Corey tarttui ikkunan karmista ja luikahti sisälle. Kavahdin kauemmas ja Corey pysähtyi katselemaan minua hetkeksi päästä varpaisiin. Sitten hän täysin muina miehinä kääntyi ympäri ja sulki ikkunan. Ja olisin voinut vaikka vannoa, että olin kuullut hänen naurahtavan. Silloin tajusin mitä minulla oli päälläni ja tunsin nolostuvani silmissä. Corey oli yhä selkä minuun päin kun näin kuinka hän katsahti taivaalle. Vilkaisin sinne myös ja näin metsän puiden latvojen yläpuolella kirkkaan täysikuun. Huokaisin, vaikka tärisin sisäisesti hermostuneisuudesta. Istahdin sängyn reunalleni ja tuijotin käsiini. Corey ei ihan totta viettäisi yötään täällä. Ehei ei, ei tosiaankaan. Kohotin katseeni juuri kun poika kääntyi ympäri.

"Mitä sä oikein aiot?" Tivasin häneltä ja tajusin ajatuksieni alkavan rakoilla kun katsoin hänen tuulen sekoittamiin hiuksiinsa ja silmiin, joka tuijottivat minua erittäin intensiivisesti.

"Mä aion olla tässä koko yön."

"Mi- koko yön?" Puuskahdin kun Corey vahvisti epäilykseni. Hän ihan oikeasti aikoi olla täällä koko hiton yön. "Hei, kai sä tajuat, että mä en pysty nukkumaan jos sä olet siinä."

Corey käveli minua kohti ja istahti hiljaisuuden vallitessa viereeni.

"No, mä taas en pysty nukkumaan, jos mä tiedän, että Devon tai Ashton voi hyökätä sun kimppuun, kun sä nukut, joten tasoissa ollaan." Hän tokaisi yhä katse minussa. Tunsin oloni epämukavaksi. Enkä tiennyt johtuiko se Coreysta vai hänen sanoistaan.

"Mä en tajua miksi sä välität." Sanoin hiljaa, mutta kiukkuisena. "Sä tiedät, että mä olen Alfan Kuu. Mikset sä vain ole jo luovuttanut mua sille, hm? Sehän olisi kaikille helpoin vaihtoehto." Suustani pääsi ne viimeisimmät ajatukset siltä illalta. Ihan totta miksi hitossa Corey suojeli minua Alfalta, jos minun kerran kuuluisi olla sen miehen kanssa tahdoin tai en.

"Sä et tiedä mitä se tekisi sulle jos sä-" 

"Sä et tunne mua." Keskeytin, koska en vain osannut hillitä itseäni. Olin vailla vastauksia ja minua turhautti. "Sä-"

"No kerro mulle sit jotain susta." Corey vuorostaan katkaisi lauseeni ja minä katsoin häntä ihmeissäni. Näin hänen silmissään välkähtävän hivenen kullankeltaista. Miksi Corey halusi tietää? Miksi häntä kiinnosti? Miksi hän teki näin vain ja ainoastaan minua takiani? Ei kai vain-

"Et kai sä vaan tykkää musta?" Sillä hetkellä, kun ajatukseni vain tulivat suoraa kyytiä huuliltani keskelle hiljaista huonettani, tajusin mitä olin sanonut. Löin käden suulleni samalla kun näin Coreyn katsovan minua silmät hiukan hämmästyksestä laajenneina, kulmat koholla. Yritin sopertaa jotain hölmön lausahdukseni pelastukseksi. "T-tai siis, et sillä tavalla tykkää vaan-"

"Entäs jos mä tykkäisinkin?" Corey keskeytti ja tajusin yhtäkkiä kuinka lähellä minua hän istui. Ja silloin tajusin, että se johtui siitä, että Corey oli nojautunut lähemmäs. Nojauduin jotenkin vaistomaisesti taaksepäin ja näin kuinka Coreyn kasvoille kohosi huvittunut hymy. Yhtäkkiä tunsin kämmenen alaselässäni, joka sai aikaan kylmiä väreitä pitkin kehoani. Hän veti lyhyen välimatkamme kiinni ja kun huulemme koskettivat toisiaan, lämmin tunne räjähteli sisälläni kuin ilotulitus ja suljin silmäni. Ja minä vastasin siihen. Kyllä, ihan tuosta vain. Tunsin Coreyn hymyilevän suutani vasten ja hän vetäytyi minusta vain viitisen senttiä. Näin ehkä hieman sarkastisen virneen hänen naamallaan.