Full Moon ✔

chapter 26: ashton's wish

En tiedä miten yksi ihminen voi tehdä elämästäni näin kiusaantuneen epämukavaa. Ensimmäinen ihminen, jonka näin astuttuani ulos bussin rämästä, oli nimittäin Corey. En olisi tahtonut tehdä elettäkään, kun katsoin häneen, mutta kun ihailin hiljaa hänen kasvojaan, muistin eilisen ja käänsin katseeni nolona pois.

En ollut taaskaan nukkunut kunnolla, koska olin miettinyt koko yön Coreya. Kyllä, Coreya, enkä esimerkiksi Alfaa. Mutta se, että me oltiin... oltiin suudeltu jo kaksi kertaa pyöritti aivojani enemmän kuin Alfan olemassa olo tällä hetkellä. Kumpikaan tapaus ei ollut edes tapahtunut kännissä, vaan täysin selvänä niin, että kumpikin meistä tajusi edes jotenkin mitä tapahtui. Mutta toisaalta se oli ollut Corey kuka oli tehnyt aloitteen.
Minä en edes tiennyt mitä mieltä minun kuuluisi olla tästä kaikesta. Eikö yleensä suuteleminen tarkoita sitä, että pitää toisesta? Mutta jostain syystä Coreyn kohdalla, tuollaisesta asiasta ei vain voinut olla varma. Enkä minä edes tiennyt mitä minä tunsin häntä kohtaan. Okei, hän oli tavallaan jo minun kaverini, oudolla tavalla sellainen, mutta mitä hän oli minulle missään muussa mielessä?

Silloin päähäni putkahteli ajatuksia kuinka olin nähnyt kaikki ne arkiset asiat niin hyvännäköisenä Coreyn tekemänä ja tunsin punastuvani. Ei, en tosiaankaan ollut varma, koska kyseinen henkilö, sai pääni niin sekaisin, jo siitä lähtien kun tulin tähän kouluun.

Mutta myönsin sen, halusin tutustua häneen lisää ja tietää hänestä enemmän.

"Natalie!"

Huuto keskeytti ajatukseni, kun astuin koulun ovista sisään. Nadette käveli luokseni tavalliseen tapaan iloisen näköisenä. Hymyilin hänelle ja päätin yrittää unohtaa Coreyn koulupäivän ajaksi, koska tiesin, että samoilla tunneilla oleminen olisi muutenkin tuskaa.

"Okei nyt sun pitää kuunnella." Nadette ilmoitti ja kun kävelimme yläkertaan, kohotin hänelle kysyvästi kulmiani. "Mä sanon tämän jo viikoja aikaisemmin, että sä ehdit varautua."

"Niin mihin?" Kysyin huokaisten.

"Bileisiin, Natalie." Nadette julisti ja minä huokaisin ääneen.

"En mä oikein tiedä niistä..." Mutisin viime bileet yhtäkkiä vahvasti mielessäni ja yritin etsiä katseellani Lorin pelastavia kasvoja.

"Sen takia mä annan sulle miettimisaikaa. Mandy Bryce järjestää ne vasta kun futistiimi on tullut Albertan pelikiertueeltaan." Nadette selosti ja käänsin katseeni yllättyneenä häneen, juuri kun saavutimme luokan.

"Pelikiertueelta?"

"Joo, joukkue lähtee neljäksi päiväksi pois kiertämään Albertan osavaltiota ja pelaamaan koulujen välisiä vierasotteluita." Kun Nadette oli viimeistellyt lauseensa, en osannut vastata, sillä ajatukseni hyppäsivät tahtomattanikin Coreyyn. Hän oli lähdössä pois. Juuri kun hän oli sanonut, että minun pitäisi varautua Alfan toimiin.

Mutta silloin opettaja avasi luokan oven ja me astuimme sisään, päätin yrittää unohtaa koko jutun. Ehkä se ei olisi ongelma, ehkä Corey oli miettinyt tämän. Huomasin istuuduttuani automaattisesti vilkaisevani kyseiseen poikaan, kun tämä istui muutaman paikan päähän minusta. Ehkä hän oli miettinyt kaiken läpi.

-

Ajatukseni olivat tapansa mukaisesti solmussa koko päivän. Onnistuin kuitenkin piilottamaan sen varsin hyvin muilta, eikä Nadette udellut mikä minua vaivasi. Tiesin, että he kaikki olivat vain huolissaan ja arvostin sitä, mutta en osannut vieläkään puhua kunnolla kenellekään syvemmin, koska en ollut tottunut sellaiseen. Paitsi, että se yksi ja ainoa jolle olin avautunut kenties eniten oli Corey. Sitä oli vaikea selittää, mutta oli huomannut, että hänen lähellään minun keskittymishäiriön oireeni jotenkin maagisesti katosivat. Olin huomannut myös, että hänelle oli vaikea valehdella. Ihan milloin vain katsoin häntä silmiin, en osannut epäillä hetkeäkään ettenkö vuodattaisi ajatukseni suoraa kyytiä ulos huultani.