Full Moon ✔

chapter 21: awkward moments

Ainoa hyvä puoli siinä, että olin saanut juuri tietää, että olemassa on ihmissusia ja kenties mitä muutakin vielä, oli se, että ensi kertaa muuttomme jälkeen, vietin maanantaina ihan kivan koulupäivän. Olin oppinut viikonlopun aikana työntämään ajatukseni pois Alfasta ja se, että minun ei tarvinnut kuluttaa päätäni Coreyyn, antoi minulle aikaa keskittyä vain kouluun ja kavereihini. Jo aamulla Nadette oli huomauttanut, että näytin paljon pirteämmältä. Vastasin hänelle vain, että oli saanut nukuttua paremmin ja no, tottahan sekin oli. Enhän minä voinut kertoa, että hei, olin vihdoin saanut mielenrauhaa, koska olin tutustunut Coreyyn, joka on siis sattumoisin ihmissusi.

Ja pojasta puheen ollen, minusta tuntui, että hän oli itse ottanut oman neuvonsa, ettei meidän kuulunut tuntea koulussa, liiankin kirjaimellisesti. Hän piti yllä yhä rasittavia tuijotuskilpailuja, ihan vain vaikka me oltaisiin kuinka kaukana toisistamme, mutta aina kun hän oli yhtään lähempänä minua, hän ei katsonut minuun päinkään ja käyttäytyi muutenkin niin kuin minua ei olisi olemassakaan. Odotin vain sitä hetkeä kuin hän kävelisi minua päin, koska luuli, että olin yhtä ilman kanssa. Ja ehkä siksi, olin puolittanut työvuoroni, jonka olin aamulla sopinut, koska Nadette pyysi minua katsomaan futistiimin harkkoja taas kerran. Ja näin oivan tilaisuuden lähteä tarkkailemaan Coreya, niin kiusalliselta kuin se kuulostikin. Ja kaiken lisäksi meidän koeviikko oli alkanut. Ja sanotaanko niin, että pistäisin kyllä kaiken maanantain piikkiin, sillä kun koepaperi oli leijunut eteeni, kaikki muistamani asiat olivat niin ikään leijuneet tiehensä. Olin kuitenkin yrittänyt parhaani ja pääsisin varmasti läpi kaikista, juuri ja juuri, tosin kemiasta en ollut varma. Olin istunut luokassa kauiten ja Nadette oli tullut odottamaan oven taakse, milloin pääsisin pois. Corey sen sijaan kirjoitti paperiinsa tyynen rauhallisen tasaiseen tahtiin, niin kuin muissakin kokeissa. Minusta tuntui, että hänen ihmissusikykyjensä lisäksi, hän oli fiksumpi kuin päällepäin näytti. Ei sillä, että hän olisi näyttänyt tyhmältä, toisinkin kuin minä tuijottaessani koepaperia suu auki kuin kultakala, mutta se ei oikein sopinut hänen imagoonsa. Mutta minusta se oli aika suloinen piirre hänessä, myönsin sitä itselleni tai en.

Niinpä mukavan, vaikkakin kokeista turhauttavan koulupäivän jälkeen kävelin Nadeten ja Lorin kanssa jälleen kohti tuttua kenttää. Näimme jo kaukaa, että joukkuekin oli vasta juuri saapumaisillaan nurmelle, olettaen, että muillakin oli ollut kokeita suoritettavana. Niinpä emme menneet suoraan katsomoon vaan tyttökaksikko johdatti minua kohti Chazia ja Brandenia. Itse kuitenkin tähyilin hyvin huomaamattomasti Coreya ja siellähän hän seisoi. Pallo kainalossa ja katse tiukasti minussa. Siitä tuli kieltämättä vähän kiusallinen olo, joten käänsin katseeni pois.

Saavuimme porukan luokse ja juuri, kun Nadette oli hihkaissut moikat koko joukkueelle ja alkanut heittää tavanomaista läppää Chazin kanssa, sormet nappasivat kiinni käsivarrestani. Vilkaisin säikähtäneenä sivulleni ja näin Coreyn profiilin kun hän tuijotti eteensä. Ja kun hän puhui, hän puhui matalla, tuskin kuuluvalla äänellä, kuin esittäen, ettei muka juuri käynyt tätä keskustelua kanssani.

"Tavataan pukukopin luona treenien jälkeen, mulla on asiaa."

Käänsin katseeni pois ja tunsin sormien katoavan hupparini hihasta. Kohotin katseeni ja samalla kun katselin kavereitani, jotka juttelivat hymyillen keskenään, mutisin huomaamattoman vastauksen:

"Okei."

Heti sen kuultuaan, huomasin sivusilmäyksellä Coreyn astuvan oitis kauemmas minusta ja lähtevän kentälle. Huokaisin hiljaa ja kuin vilkaisin hänen peräänsä huomasin Ashtonin katsovan minua kummallinen ilme kasvoillaan. Käänsin katseeni äkkiä pois ja kiiruhdin ystävieni luokse. Hän oli näyttänyt... jotenkin epäilevältä. Enkä minä ollut pitänyt siitä katseesta yhtään, tietäen vielä kaiken lisäksi tuon pojan olevan sen kauhistuttavan Alfan pikkuveli.