Story pieces of my life

5

Kävelin pyöräni luokse ja otin sen. Pyöräilin kotia. Katselin syksyisiä maisemia. Ilma oli hyvin jäinen. Hengitys muuttui höyryksi ja jokainen henget veto jäädytti kurkkuani ja hengitykseni vinkui.
Synttärini olivat tylsät ja samanlaiset kuin ennenkin eli siis menin kouluun, kärsin koulussa, menin kotia kärsin sielä ja itkin syntymääni.

Aukaisin ulko oven. Jätin kenkäni eteiseen. Eteinen oli pieni tai riippuu keltä kysyy. Mielestäni se oli pieni, koska kaikkien neljän kengät eivät mahtuneet mihinkään. Vein takin omaan huoneeseen. Kävelin portaat alas keittiöön istumaan.

Äiti teki ruokaa."Et sitten voinut piettää turpaasi kiinni. Huomenna sä et puhu mitään perhe asioista jos ne kysyy jotain sanot, että ei ole totta tai vaan ylireagoit, sitten sanot myös että isä on kiinassa työ reissussa, että et tiedä milloin tulee takaisin." Äiti sepitti. Katsoin äitiä vihaisesti.

"Ok. Minäpä sitten valehtelen." Sanoin ärsyttävästi. Tiesin sen ärsyttävän äitiä, mutta äiti ei puhunut mitään. Mietin mihin menisin sillä en jaksanut olla kotona.

"Meen kaupunkiin." Sanoin ja aloin vetämään kenkiä jalkoihin. Unohdin repun huoneeseeni joten menin hakemaan sen.

Isä istui olohuoneessa kalja kädessä. Veli istui sohvalla isän vieressä. Isä katsoi minua kysyvästi.

"Ruoka on kohta, mihin meet?" Isä kysyi hämillään ja suoristi asentonsa. Nojasin isoon tiili tolppaan, joka oli olohuoneen ja pienen käytävän keskellä pysyttämässä kattoa pystyssä.

"Meen kaupunkii vaa pyöräilee eikä mulla oo nälkä, joten heippa!" Sanoin heipat ja lähdin portaat alas keittiöön. Äiti istui tuolilla odottamassa keiton kiehumista.

Otin pyörän autotallista ja lähdin pyöräilemään kaupunkiin. Päivä päivältä tuli tosi kylmä. Enään en pystynyt olemaan pihalla ilman hanskoja ja pipoa. Olin unohtanut pipon sisälle joten venytykset olivat jääkylmät.

Pääsin kauppakeskuksen pihalle. Parkkeerasin pyöräni ja lähdin sisälle. Sisällä tuoksuttelin ihanan lämpimää tuoksua ja kahvin hajua, joka eksyi sieraimiini. Nuuhkin ja nuuhkin lumoutuneena hajuun. Sillä se oli ainoa paikka jossa en haistanut huumeita, viinaaa tai röökiä.

Kävelin katse maassa lähimpään kirjakauppaan. Selasin kirjahyllyjä etsiessäni hyvää kirjaa, mutta ei ollut mitään. Menin taide osastolle ja katselin maaleja ja muita juttuja. En löytänyt mitään, joten kävelin kahville.

Otin kahvin ja istuin pienen ikkunapaikan ääreen. Kuulin tutun äänen, joka puhui jollekkin lapselle. Ilmeisesti kysyi mitä hän ottaisi. Tytön ääni vastasi, että haluaa mehua. Ääni oli niin tuttu, että irrotin katseeni puhelimestani ja siirsin sen kohti ääntä.

Will.. Will oli tyttärensä kanssa tullut kahville. Will otti  kahvin ja ojensi mehun tyttärelleen. Sitten he istuivat tyhjälle paikalle, joka oli melkein minun vieressä. Join kahvin nopeaan. Nousin tuolista ylös, kunnes kompastuin toiseen tuoliin ja takin sisältöni valui lattialle. Puhelin, sytkäri, röökiaski ja lompakko olivat opettajani nenän edessä.

Mikäkin idiootti. Kerää nyt vaan kamas nopee ja lähe nopeasti paikalta pois.

Will katsoi minua ja auttoi nostamaan tavarani. Hän katsoi röökiaskiani ja sitten minua silmiin." Ai moi Skylar." Will hymyili vähän.

"Moi." Nauroin kiusaantuneena, kun otin hänen kädestään röökini ja tungin ne taskuun. Wilin ilme oli hyvin outo. Sellainen en-olisi-koskaan-uskonut-sinusta- ilme. Pieni lohdutus Will, en minäkään uskonut sitä minusta. Olimme hiljaa kiusallisuudessa, kunnes hänen tyttärellä oli vessa hätä. Ougaad onneksi.

Sanoin heipat ja lähdin nopeasti ulos. Seisoin pihalla ahdistuneena. Opettaja koulustani näki röökini. En voinut käsittää sitä hänen hämmennystä. Otin röökin huulieni väliin ja sytytin sen. Oli pakko purkaa paha olo tappavaan aineeseen.

Palasin illalla takaisin kotia. Isä istui keittiössä tällä kertaa viinapullo kädessä. Äiti oli olohuoneen sohvalla nukkumassa. Kävelin omaan huoneeseen makoilemaan. Veljeni poltti kannabista vessassa. Minä sorruin tupakkaan.

Katselin huoneen kattoa hiljaisuudessa, kunnes kuulin vanhempieni huutoa. Taas he haukkuivat toisiaan. Moittivat toisten ruoan teko taitoja. Kiistelivät elokuva mausta ja kaikesta muusta paskasta.

Huokaisin syvään. Käännyin kyljelleni. Otin tyynyn mahaani vasten ja käpristyin tyynyä vasten pieneksi palloksi. Kyyneleet valuivat silmästäni. En jaksanut enään pitää niitä. Valutin kyyneleeni tyynylleni. Tyyny kastui märäksi. Ilta alkoi tulemaan. Oli pimeää. En saanut unta. Ahdistuin siitä. Menin paniikkiin. Itkin.

Muistan, kun viimeksi 3 luokalla ensimmäistä kertaa sain paniikki kohtauksen siitä, että en nukahtanut ja valvoin yö myöhään. Äitini ei välittänyt eikä jaksanut välittää.

Puhelimeeni tuli viesti, kun selasin instagramia. Viesti tuli Owenilta, joka oli samalla luokalla kuin minäkin. Ja noh entinen ystävä. Te tiedätte kyllä..

Owen
Skylar... Sä varmaan ihmettelet miksi nyt? Mä lähetän sulle viestiä nii tota... mä oon nähnyt sun pahan olon nii haluutko jutella?

Minä
Ok.. En ny tiiä.. mitä meille ees viime vuonna tapahtu? Elämme vuotta 2017  mikään ei ole enään niinkuin ennen... en oo varma haluunko jutella tai okei joo vaikka??

Owen
Hyvä jutellaa huomenna koulussa :)

Minä
Mm

Suljin puhelimeni ja katsoin pimeän huoneen kattoa. Laitoin puhelimen lataukseen. Mietin tulisiko Owenista ja minusta jotain? Ei, ei skylar teistä ei tule mitään. Eksään ei kosketa eiks nii? En saanut unta. Katsoin vain piemeää kattoa ja kierin sängyssä tunnin välein vaihtaen kylkeä.