8

190 4 1
                                    

En halua millään mennä tettiin. Itkin sängyn pohjalla aamulla.

En selviä tästä päivästä ollenkaan. Tulen kuolleena kotia.

Taistelin itseni kanssa tunnin ja sitten menin linja-autopysäkille. Olin aamulla vetänyt mustat farkut ja mustan t-paidan päälleni.

Sidoin hiukseni kiinni mustalla ponnarilla. Huokaisin syvään kun menin linja-auton kyytiin. Istuin vapaalle paikalle. Linja-auto oli onnekseni tyhjä, joten sain olla yksin vain muutaman minuutin, mutta oli sekin jotain.

Kävelin leipomon sisälle ja sanoin tulevani tettiin. Ruskea lyhyt hiuksinen kurttunaama nainen otti minut vastaan ja ojensi essun. Puin essun ja odotin tehtävän antoa.

Laitoin likaisia astioita muovikoriin. Näin paikan pomon tulevan luokseni leipomon puolelta. Seisoin pienen keittiön luona ja odotin mitä sanottavaa hänellä on.

"Olisi ihan mukavaa jos sanoisit huomenta tai moi. Heti tulisi parempi mieli ja päivä täällä olevilla työntekijöillä." Vanha perseeseen ammuttu karhu valitti. Huokaisin syvään.

"Joo sori." Mutisin. Nainen katsoi minua murhaavasti ja aukaisi taas suunsa.

Vittu lopeta jo! Et oikeasti jaksa..

"Olisi todella kohteliasta jos sanoisit edes joo." Ja hän vitun ämmä jaksaa vaan valittaa. Katsoin hänen lyhyitä blondeja hiuksia paheksuen.

Hän nöytti minulle sen, että ei tykkää minusta niin myös minä näytän hänelle, että inhoan tuollaista ämmää.

Olin hiljaa ja keräilin pöydiltä tarjottimia ja astioita. Vein ne pieneen keittiöön josta aukesi leipomo.

Keittiö oli tosiaan vain kulkukäytävä leipomon ja kahvilan puolella, jonka vaseman puolen seinällä oli aukko jossa oli tuon äkäisen ämmän työhuone tai toimisto. Ämmän pöydällä oli kuva hänen miehestä, joka oli yllättävän komea. Mietin miten tuo mies parka kestää tuota naista. Nostan hattua oikeasti.

Olin käynyt syömässä ja palannut takaisin työn pariin. Laitoin tarjottimia muovi koriin ja lautaset siihen eteen. Se sama kääkkä tuli luokseni. Arvelin jo, että hänellä ei ole mitään kaunista sanottavaa minulle.

"Ei susta ole mihinkään." Syvä huokaisu. Hän alkoi laittamaan itse niitä astioita peremmin.

"Vielä kerran.. Lautanen tarjottimen eteen vain kaksi ei kolme ja joka toinen tarjotin ja joka toinen lautanen." Kääkkä valitti.

Huokaisin syvään ja laitoin astiat koneeseen. Painoin 30 sekunnin pesun ja laitoin mukeja toiseen koriin. Kone piippasi ja avasin sen. Suoraan naamalleni kaikki kuumat höyryt tulvivat. Otin korin käsiini ja ai saatana, kun se oli kuuma. Laskin nopeasti korin tiskipöydälle.

"Saat piettä tauon." Sofia vähän isompi kokosempi blondi nainen, joka näytti inside out animaatiosta surulta.

Nyökkäsin ja otin pillimehun. Menin istumaan kahvilan puolelle tyhjälle pöydälle.
Kahvilaan tuli vanha musta hiuksinen nuorehko mies tai itse asiassa vanha papparainen, joka nöytti siltä, että voisi raiskata kaikki vastaan tulevat naiset.

Hän katsoi minua kiiluvin silmin. Nielaisin ja aloin nopeasti vain katsomaan pöytää ja juomaan mehuani.

"Saanko istua?" Mies kysyi ja murahti. Nostin katseeni hänen naamaansa, joka näytti hyvin tiukalta ja likaiselta.

Hiukseni olivat ponnarilla ja päälläni oli mustat tiukat farkut ja musta t-paita. Korvissani oli venytyskorut joista näki läpi. Nenässäni oli septum. Kääkkä ei tykännyt lävistyksistä ja sen hän myös näytti. Hän katsoi minua kuin saatanan luomaa. Ehkä mä olinkin saatanan luoma kuka sitä tietää.

Story pieces of my lifeWhere stories live. Discover now