Story pieces of my life

7

Huokaisin syvään. Lähdin tunnilta pois ja menin ruokailuun. Otin tarjottimen ja laitoin astiat siihen. Otin vähän ruokaa jota en syönyt. Menin ruokalan toiselle puolelle jossa oli ala-asteelaisia.

Istuin tyhjän pöydän ääreen. Kuuntelin kun ala-asteelaiset juoksivat tarjottimien kanssa pöydästä toiseen yli energisinä.

Hitto, miks mä en voi olla yhtä energinen?

Kuuntelin kuin pennut huusivat ja kijuivat kun eivät saaneet omaa suuvuoroa. Opettajat yrittivät raivoissaan hiljentää noita yli energisiä pentuja onnistumatta siinä.

Hitto mitä urpoja.

Hetken päästä kuulin edessäni olevan tuolin raahautuvan taakse. Eteeni istui Levi. Hän virnuili minulle kun join vettä hiljaisuudessa tai no hiljaisuudessa jos ei lasketa noita pentuja toisella puolella ruokalaa.

"Noin vähän syöt?" Levi kysyi. Enemmän se kuulosti toteamukselta. Nyökkäsin turhautuneena. Ei se nyt niin ihmeellistä ole jos koulun paska ruoka ei maistu ja vieläpä koulun ruoka haisi oksennukselta joten ei kiitos.

"Ei oo nälkä." Sanoin pikaisesti. Se oli totta. Levi vain tuhahti ja söi ruokaansa. Hän katsoi minua kysyvästi kun katsoin hänen ruokaansa inho silmissäni. Tuhahdin.

"No sä voit mennä jos et syö." Levi totesi itsekseen turhautuneena ja otti huikan vesilasistaan. Nyökkäsin hennosti. En hallunut lähteä, mutta olisin kuollut muuten jos vain katsoin hänen ihania sinisiä silmiä. Lähdin viemään astioita miettien ihan tyhmiä ajatuksiani.

Miten noin komea poika istui eteeni? Miksi hän ei mennyt luokkamme lehmien luo syömään? Niillä ainakin olisi ollut jotain mitä märehtiä yhdessä.

Kävelin kuraattorin ovelle ja odotin että hän saapuisi. En aikonut kertoa mitään. Halusin apua. Oikeasti halusin, mutta mä en saa kertoa siitä mitään. Mä en saa sanoa että äitini on kuolemassa.. mä en saa sanoa, että isä hakkaa minua, koska syvimmässä mä tunnen mun isän ja hän on hyvä tyyppi silloin kun ei juo tipan tippaa tai ole stressaantunut rahasta.

Täytin kuraattorilla ihme lupa juttu lapun. En tietenkään puhunut totta. Enkä halunnut puhua. Tunsin kamalan kuumottavan katseen päässäni kun olin kyyristynyt matalalle pöydälle täyttämään lappua samalla kun tuo nainen istui edessäni pienessä huoneessa joka oli ainakin meidän vessan kokoinen. Okei ei. Meidän vessa oli kyllä isompi ja huomattavasti hienompi kuin tämä ruma valkoinen pieni koppero jossa oli rumat sini-puna ruudulliset tuolit.

"Aloitetaan perus kysymyksellä miten voit?" Kuraattori joku hannako se nyt oli? -kysyi. Naurahdin vähän. Ai että miten voin? Oi kuule mahtavasti!

"Hyvin." Vastasin sen kliseisen vastauksen johon vastataan jos mikään ei ole hyvin. Hanna hymyili vähän. Kurtistin kulmiani kun huomasin hänen punaisen huulipunan levinneen hänen meikkivoide täyttämälle leualle.

"Tässä on vihko johon sun pitää kirjoitella asioita jos jokin painaa mieltä." Hanna hymyili vähän hänen sotkusilla huulillaan. Ja tyrkki sini ruudullista vihkoa minulle. Otin sen huokaisten käteeni ja aloin tutkimaan perus ruutuvihkoa niin että se olisi todella kummallinen asia maailmassa.

"Ok." Hymähdin. En todellakaan kirjoita hänelle mitöön. Mutta jaah ei mulla mitään hövittävää enään ole, kerta koko koulu tietää nyt minun ongelmastani.

Pääsin kuraattorilta vapaaksi ja seuraavaksi olisi opon tunti ja tet-paikkojen hankinta... 'Jee' Oi että mä rakastan vieraille ihmisille puhumista ja niille töitä tekemistä.

Istuin luokan eteen Owenin viereen joka oli jo viikko sitten hakenut tet-paikan. Huokaisin turhautuneena hyvin äänekkäästi. Olin ainoa luokasta kuka teki noin. Sillä tavoin ilmoitin kaikille, että nyt en olisi juttutuulella. Valitettavasti opo sitä varoitusta ei nähtävästi osaa ottaa tosissaan.

"Noniin kuka ei ole saanut tet-paikkaa haettua?" Opo kysyi koko luokalta. Nostin käteni ylös tai siis Owen joutui nostamaan sen ylös kun itseä ei huvittanut. Olin ainoa luokasta kellä ei ollut paikkaa. Jep tästä tulisi ihan sairaan kivaa.. Valuin tuolissa alaspäin samalla kun opo porasi katseensa minuun. Owen veti kädestä minua ylös. Katsoin blondin pojan kiharoita hymyilen kun hän veti minua. Armahdin häntä ja nousin itse nauraen ylös ja katsahdin vihaista opoa.

"Skylar nyt soita sinne leipomoon." Kuulin vihaiset opon sanat päässäni. Okei.. ehkä mä soitan? Ei se Skylar sua voi tappaa. Toivottavasti voi sillä haluan kuolla. Okei en noin että joku muu minut tappaisi. Haluan tehdä likaiset työt itse.

Sain sitten haettua tet-paikan joka olisi heti ensi viikolla. Menin kahvilaan tettiin. Soitin sille ja heti pääsin. Ikävä kyllä unohdin sanoa nimeni ja hän haukkui minut alimpaan helvettiin. En jaksaisi millään mennä tettiin. Ahdistaa ajatus mennä vieraaseen paikkaan.

Kotona makasin sohvalla. Isä oli töissä, joka oli ihan vitun harvinaista. Idiootti veljeni istui olohuoneen nurkan nojatuolilla sätkä huulilla. Eli siis hän poltti kannabista. Kitkerän vahva haju levisi sieraimiin. Luulisi, että olin tottunut siihen hajuun, mutta ei en ole enkä koskaan tule tottumaan. Se haju oli maailman hirvein ja oksettavin.

"Cab voisitko olla niin vitun ystävällinen ja tunkea ton sätkän johonkin helvettiin, kun täällä asuu muitakin kun vaan sie!" Huusin Cabille turhautuneena. Hän vain veti sätkää ja nauroi. Cab tumppasi sätkänsä olohuoneen pöydällä olevaan tuhkakuppiin tai siis kurkkupurkin kanteen.

"Sori sis, mutta täällä asun minä ja mä saan tehä mitä huvittaa ja jos sä et kestä sitä niin hyvin voit painua sinne helvettiin." Cab sanoi ivallisesti ja lähti huoneeseensa. Olin niin vihainen. Puristin kädet nyrkkiin ja yritin hengitää tasaisesti.

Menin keittiöön. Avasin jääkaapin ja yritin etsiä syötävää. Otin voi rasian ja juusto paketin käteeni.

Voi vittu mitä mä oon tekemässä? Mä lihoon. Mä en voi syödä tuota. Mulla on nälkä joten syö. Mutta mä en voi! Musta ei koskaan tule laihaa! Ja seuraavassa lääkärin tarkastuksessa ne toteaa mut läskiks ja ehdottaa kaiken maailman laihutus kuureja.

Muistan sen kun olin vitosluokalla ja oli punnitsiminen. Ahdistuin aina kun piti astua vaalle. Halusin aina olla laiha.

"Astu vaa'alle." Kääkkä sanoi ja osoitti metallista rumaa keikku vaakaa. Kävelin puolialasti vaa'an päälle läskit heiluen. Olin silloin 140cm.

"38kg" syvä huokaisu. Puin nopeasti vaatteet päälle ja istuin tuolille joka oli punainen.

"Nyt kuule Skylar on niin, että sun pitää alkaa laihtumaan. Sä olet ylipainoinen. Pitää alkaa miettimään mitä syödä sä et voi jatkaa noin." Kääkkä oli sanonut. Mä murruin siitä sillä mä sain vahvistuksen kääkältä sen että olin läski. Kaikki kiusaajani olivat oikeassa.

Seiskaluokalla se ruoka vain jäi. En syönyt enään aamupaloja enkä välipaloja. Papan luona mun oli pakko syödä tai hän alkoi huutamaan. Se oli vain laiskuudesta kiinni. Mä en vaan jaksanut nostaa persettäni ja syödä.

Seiskaluokan punnituksessa terkkari vaihtui mukavempaan. Ei tarvinnut edes riisua vaatteita pois josta olin helpottunut. Muistan kun lääkäri sanoi painoni."155cm 50kg hyvä paino nyt yritä pysyttää sit siinä jatka samaan malliin syö samanlain kun olet tähän asti syönyt."

Olin aivan hämilläni silloin, koska kaikki sanoi aina "syö, sun pitää syödä, on terveellistä syödä, syö, syö, syö ja syö!" Ja nyt hän sanoi jatka samaan malliin. Mä en pöivässä syönyt kuin yhden aterian ja se oli päiväruoka.

Heräsin omiin ajatuksiin kun isä tuli eteisestä. "Moi!" Huusin tekopirteästi ja tungin leipätarvikkeet takaisin kaappiin. Isä tuli näkyviin ja hymyili. Hänen parta oli kasvanut ja hiukset.

"Moi rakas." Isä iloitsi ja hymyili. Hän istui keittiön pöydän ääreen ja avasi laskun. Odotin jännityynesti isän kiroilua ja huutoa. Ei hän ei kiroillut eikä huutanut. Hän oli vain hiljaa ja poltti sytkörillään laskun. Katsoin isääni hyvin hämmästyneenö jääkaapin edestä.

"Me ei sit avattu tuota." Isä irvisti. Irvistin takaisin ja menin omaan huoneeseen. Tästä vuodesta tulisi hyvin pitkä.