Story pieces of my life

25

Heips. Joulu meni hyvin Harrisonin luona :) David päätti eilen piipahtaa kyläs ja alko neuvoo taas mihin kouluun menisin ens vuonna.. sen mielestä mun pitää mennä naisellisempiin hommiin eli sairaan hoitajaks, koska siellä on töitä tarjolla.. (en kestä paineita, joten en pääsis koulua läpi) xD halusin automaalariks mut David on suojelevainen ja sano suoran ein.. just :(
Mut tänää takas himaa.. 'jei'

"Skylar... Pääset huomenna takaisin kotia Theon ja Cabin luokse.." David sanoi vieressäni sohvalta. Katsoin häntä kauhuissani. Minut päästetään takaisin kotiin? Nyökkäsin vain.

"Taidan mennä pakkaamaan sitten.." Mumisin ja lähdin portaita ylös omaan huoneeseeni. Tai ei se kohta enään ollut huoneeni. Muuttaisin takaisin helvettiin.

Vedin kaikki vaatteet vaatekaapista alas lattialle. Olin aivan surullinen ja peloissani siitä mitä seuraavana päivänä tapahtuisi. Minut heitettäisiin takaisin pellolle. Tai siis kotia. Kai se oli kotini. En tiedä. Siltä se ei ole tuntunut enään viiteen vuoteen, eikä varmasti tule enään tuntumaan äidin kuoleman jälkeen.

Itkin huoneessani. Onneksi David oli alakerrassa katsomassa televisiota. The porkkana pää on yritellyt soitella minulle, mutta en ole jaksanut puhua hänelle. Niikuin en kellekkään muulle. Olin vihainen ja surullinen. Tietämätön tulevasta. David oli minulle kuin toinen isä.

Sain tungettua vaatteet urheilukassiin. Laitoin läppärini ja kaikki johdot laukun päällimäiseksi. Kävin vessasta hakemassa kaikki hygienia jutut. Siivosin huoneen sen näköiseksi mitä se oli, kun olin ensimmäistä kertaa astunut huoneeseen. Istuin sängylle ja otin puhelimen yöpöydältä. Soitin Brandonille. Menin makaamaan sängylleni ja katsoin lasittunein silmin valkoista kattoa.

"Moi Sky, et ole vastannut puheluihini... Mitä olet puuhannut?" Brandon kysyi huolettomasti. Ehkä jopa huolissaan. En tiedä. Olin aivan sekaisin. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Niiskaisin.

"Moi porkkanapää..." Naurahdin laimeasti. "Mä palaan huomenna takaisin isälleni, joten olin pakkaamassa laukkuni." Kuiskasin puhelimeen.

"Tiedän miltä se tuntuu... Onko tämä ensimmäinen kertasi kun palaat takaisin kotia jostain huostasta? Vai onko tälläisiä järjestelyitä ollut ennenkin?"

Huokaisin syvään. "Viimeksi kun olin kutos luokalla isäni kävi kimppuuni.. Jouduin Harrisonille viikoksi tai kahdeksi, mutta olin siellä viikon. Sama järjestely kuin nyt, mutta olin vain kolme kuukautta.. Noh huostaan menemisestä sain ensimmäisen viikonlopun olla perheeni luona... Se oli kamalaa. Aivan hirveää. Kaikki oli minun syytäni... minua syyllistettiin, haukuttiin petturiksi ja valheiden levittäjäksi. Äiti oli pettynyt minuun, Cab haukkui minua itsekeskeiseksi huoraksi, joka ajattelee vain omaa parastaan ja isä... Noh isä ei puhunut minulle viikkoihin. Sitten se taas alkoi kun palasin kotia. Syyllistämiset ja haukkumiset. Isä uhkas mua lautasilla aika usein ja repi hiuksista, mutta en minä häntä syytä.." Purkasin kaiken mieltä vaivaavan Brandonille. Muuten en saanut ajatuksistani rauhaa.

"Sä selviät.. Tiedäthän sä sen, että voit puhua mulle ihan mistä vaan ja tulla vaikka yöksi jos isäsi... Tiedät kyllä mitä.. En halua ajatella sitä jos hän satuttaa sinua. Voin tulla heti hakkaamaan isäsi jos hän koskeekin sinuun." Olin aivan hämilläni.

"Kiitos tarjouksesta tulen mielelläni sinun luokse yöksi, mutta ei sinun minun isääni tarvitse hakata." Naurahdin vaimeasti, haukoittelin ja käännyin kyjelleni.

"Väsyttääkö kulta?" Brandon kysyi hellästi. Nyökkäsin ja sujin silmäni.

"Ihan vitusti.. Tavataanko keskiviikkona? Haet minut silloin koulusta..." Kuiskasin väsyneesti. Hymyilin itselleni.