14

131 8 0
                                    

"Skylar! Meidän pitää lähteä!" David huusi alakerran eteisestä. Juoksin huoneeni toiselle puolelle ja otin puhelimen laturimen kera taskuuni. Lähetin vielä pikaisesti Owenille viestin, että olemme tulossa. Vilkaisin vielä itseäni peilistä. Kelpaa.. Meikittömät väsyneet kasvot, ylipursunut maha, revityt farkut ja ylisuuri reisienpuoliväliin ylettyvä sininen huppari.

Juoksin portaat alas. David pudisti päätään huvittuneena ja lähti ulos. Kiskoin takin niskaan ja kengät jalkaan. Laitoin vielä mustan pipon päähän. Avasin ulko-oven ja menin Davidin bmw kyytiin. Tuoksutin hänen auton ihanaa nahkaista tuoksua. Hetken päästä David käynnisti auton. Lähdimme hakemaan Owenin keskustasta. Kun Owen oli haettu menimme Harrisonille.

Söimme Harrisonin laittamaa ruokaa. Erilaisia laatikoita, nakkeja, lihapullia ja jälkiruoaksi kakkua. Söin vähän. En halunnut lihota. Söin kakkua myös hyvin vähän. David nosti välillä kulmaansa. En ymmärtänyt, miksi hän niin teki, mutta niin hän teki, joka sai minut huvittumaan. Aloimme ruoan jälkeen pelaamaan korttia. Owen oli ihmeellisen hiljaa, mutta ymmärsin sen varmaan johtuvan siitä, että hän ei tuntenut Harrisonia ja Davidia.

"Jee!! Mä sain täyskäden!" Kiljahdin. David näytti mietteliäältä, hän oli ainoa kuka ei ollut laittanut kortteja pöytään. "Mä voitin!" Huudahdin nauraen ja aloin keräämään rahoja pöydältä. Kyllä me pelasimme oikealla rahalla. Vain dollareilla, mutta oli sekin jotain.

"Äläs vielä tyttöseni hätiköi." David sanoi virnistäen ja nojasi rennosti tuoliinsa. Sitten hän asetti huoellisesti kortit riviin pöydälle naureskellen. "Neloset." Olin aivan hämmästynyt. Katsoin Davidin kortteja. Ei vittu.. Ne tosiaan on neloset.. David keräsi rahat pöydältä omaan taskuun. Ei voi vittu olla todellista!?

"Sä varmasti huijaat!"

"En? Mitä mä sille voin jos en ole yhtä tyhmä, kuin sinä. Katsos tämä tarvitsee älyä." David vittuili. Ja naputti etusormellaan ohimoa.

"Ottaako joku kahvia?" Harrison kysyi hymyillen leveästi. Nyökkäsimme Owenin kanssa. David naureskeli.

"Kai sä Owen juot kahvin valkoisena?" David kohotti kulmiaan Owenille, joka virnisti. Älä taas pliiis alota tätä tummat vs vaaleat juttua..

"Tottakai."

"Noniin, Skylar ota mallia meistä täysjärkisistä." David nauroi. Harrison nauroi mukana ja Owen. Just.. Miehet linnottautuu minua vastaan.

"No, mitä mä sille voin jos tykkään tummista ja olenhan mä fiksu mun fysiikka on sentään ainoa hyvä numero." Puolustin itseäni. Owen kohotti minulle kulmaa.

David facepalmasi ja pudisti päätään. "Niin seiskahan siihen todistukseen tulee.. Sun pitää lukea paremmin tai kuunnella tunnilla."

"No ehkä se on seiska, koska sä olet maailman huonoin opettaja!" Naurahdin. Harrison ja Owen katsoivat Davidin ja minun vittuilua toisillemme.

David kaivoi jostain ihranperseestä taskulampun ja sokaisi sillä silmääni. "Niin mikä oli? Toista." David naureskeli. Silmiini sattui. Näin väripisteitä kaikkialla.

"Et sä voi uhkailla mua!" Huudahdin ja peitin silmät kädelläni. Owen nauroi vieressäni. Hautasin pääni Owenin kainaloon. Se oli hyvin lämmin ja tuoksui joltain miesten suihkusaippualta.

"Voinhan mä! Mä olen sentään sun houst isä." David naureskeli. Näytin hänelle keskisormea ja kieltä, jota koristi kielikoru. Harrison liutti vitosen setelin nenäni eteen. Kiitin häntä hymyillen.

"No et voi." Tiuskaisin ja laitoin kädet leikkisästi ristien rinnalleni. Harrison ja Owen keskittyivät juomaan kahvia. David murahti.

"Noniin juodaan kahvit ja sitten avataan lahjat." David ilmoitti ja alkoi hörppimään kahviaan. Minua alkoi vaivaamaan yksi asia. Miten vitussa Harrison ja David tapasivat toisensa. Katsoin Davidia ja sitten Harrisonia. Ehkä he tapasivat torilla? Kenties samassa työpaikalla? Ehkä Harrison oli sossu? Tai vankilassa? Okei ei eivät he siellä voineet tavata. Eihän?

"Miten te kaks tapasitte?" Kysyin sen kummempia ajattelematta. Harrison ja David katsoivat toisia irvistäen. Owen kiinnostui myös ja risti kädet rinnalleen.

"No se onkin vähän pitempi tarina." David aloitti. Nyökkäsin häntä jatkaakseen. David mietti sanojaan. Harrison vieressä ylpeänä juomassa kahviaan. Mitä noilla kahdella on salattavana?

David alkoi pitkän mietintätauon jälkeen kertomaan tapahtumia siitä, miten ihmeessä hän ja Harrison tapasivat. Voin sanoa  sen, että meinasin purskahtaa nauramaan, kun kuulin mitä Davidille tapahtui.
En olis ikinä uskonut..

Story pieces of my lifeWhere stories live. Discover now