Story pieces of my life

43, kiitos!💕

Willhelm
Viikonloppu meni nopeasti ja maanantai tuli. Kävelin kuvaamataidon luokkaan odottamaan oppilaita. Nyt pitäisi olla Skylarin luokan tunti.

David eli Skylarin huoltaja oli merkinnyt hänet kipeäksi. Owenkin oli merkitty kipeäksi. Noh mikäs siinä.

Työpäivä meni nopeasti. Menin autolleni ja sitä kautta kotia. Vaimoni oli minua tyttäreni kanssa vastassa. Lähdimme elokuviin.

Elokuvien jälkeen menin kotia sohvalle istumaan ja selasin instagramiani. Skylar oli toissapäivänä laittanut auringonlaskusta kuvan. Ei kuvatekstiä tai yhtään mitään. Normaalia. Mutta ei minusta.

"Hei rakas... Tiedätkö sä jotain Skylar Lanesta?" Kysyin vaimoltani. Hän katsoi minua ja joi vettä lasista.

"En, no? Pitäisikö olla huolissaan?"

"Jotenkin mulla on sellainen olo ettei kaikki ole hyvin." Kerroin hänelle. Camila katsoi minua silmiin ja nyökkäsi. Hän antoi suudelman huulilleni ja otti puhelimen esille.

Camila lähti ulos puhumaan puhelua. Katsoin televisiosta uutisia. Ulko-ovi kävi ja Camila asteli sisälle. Hän näytti järkyttyneeltä. Vaimoni istui viereeni ja nojasi minuun.

"No oliko kaikki hyvin?" Kysyin ja kohotin kulmaani. Camila huokaisi syvään jännittyneesti.

"Skylar Lane löydettiin kuolleena eilen aamulla." Vaimoni sanoi. Koko ajan tajuni pysähtyi kokonaan. Päässäni sumeni. Mitä juuri minä kuulin?

"Valehtelet." Sanoin vastaan. Camila katsoi minua säälivästi.

"Ikävä kyllä en."

"Mikä hänet tappoi?"

"Sitä he eivät minulle kertoneet." Camilla kuiskasi. Nyökkäsin ja suutelin hänen lämpimiä huulia. Hän on kuollut... Ehkä hänellä oli syöpä? Onnettomuus? Itsemurha?

Viikko Skylar Lanen kuoleman tiedosta. Kävelin oppilaiden ohitse opettajan huoneeseen. Kaikki saivat tietoon Skylarin kuolemasta. Kukaan ei jaksanut välittää. En minäkään. Kuviksen tunnit olivat normaaleja. Tai no..

Skylarin energiaa ja vihaa ei ollut enään. Luokka kyllä raikusi äänekkäistä positiivisista oppilaista, mutta Skylarin ja Owenin tappeluita ei enään ollut.

Katsoin paikaltani Owenia joka näytti hankalalta. Hän oli paljon alakuloisempi kuin ennen. Kävelin hänen vierelleen.

"Miten voit?" Kysyin kuiskaten ja istuin hänen viereen tuolille. Owen katsoi minua laiskasti ja nielaisi.

"Normaalisti." Hän vastasi kylmästi. Nyökkäsin ymmärtäväisenä.

"Tässä, menet kohta terkkarille puhumaan tästä." Sanoin ja ojensin Owenille lappua johon kirjoitin ajan jolloin hänen piti mennä terkkarille. Owen otti lapun vastaan ja nyökkäsi.

"Tästä olisi pitänyt kaikkien puhua avoimesti ajat sitten. Kaikkien olisi pitänyt auttaa Skylaria." Owen kuiskasi. Nyökkäsin.

"Me kaikki elämme omaa elämää ja se tekee meidät itsekkäiksi. Meidän pitää yrittää nyt saada itsemme kuntoon ja jatkaa onnellisesti." Kerroin. Ei se oikeastaan mitään helpottanut. Ankea tunnelma oli silti koko koulussa. Ei ehkä kellään muilla oppilailla kuin Owenilla, mutta kyllähän se aika kamalasti minullakin kirpaisi, kun ei ole enään ketään 'iloista' tyttöä jäljellä. Hän haihtui savuna ilmaan. Davidin kanssa olen puhunut ja hänelle tämä oli vaikea paikka. Se oli varmasti kaikille.

Tämä sai minut toimimaan ja pitämään tyttärestäni vain enemmän huolta. Ja tottakai vaimostani. Olin enemmän tarkka muiden oppiladen kanssa ja jos näin jonkun olevan alakuloinen aloin puhumaan hänelle. Yksi muutos parempaan. Me ihmiset opimme kantapään kautta kaiken. Jos edes silloinkaan. Skylarin temppu oli järkytys, mutta se sai meidät toimimaan.