Story pieces of my life

32

"Mama said that the sun gonna shine but mama don't know what it's like to want to die"

Älää olko Skylar... En miekää oo lähekkäkää kui Skylar... ja lehmät lentää...

🌸Skylar🌸
Vieressäni nukkuva mies heräsi ja nousi myös äkisti istumaan. Brandon. Mitä helvettiä?! Brandon katsoi minua säikähtäneenä. Peitin nopeasti peitolla ylävartalon. Huomasin Brandonin olevan myös puoliksi alasti. Brandon katsoi minua säikähtäneenä silmät suurina. Etsin katseellani vaatteita. En löytänyt kuin yhden sukkani. Mietin pääni puhki missä on edes reppuni.

"Tota... Mitä sä täällä?" Brandon kysyi ähisten. Branson etsi myös ilmeisesti vaatteitaan katsellaansa. Pidin kädellä päätäni, sillä pään jyske oli aivan hirvittävä.

"Oi kuule se olisi kiva tietää itsekin." Tuhahdin vihaisesti. Brandon oli hyvin vakavan näköinen. "Etkö sä sit muista?" Kysyin vähän ajan päästä. Olimme vain nuo muutaman minuutit sulatelleet asiaa, että me oikeasti heräsimme samasta sängystä ilman muistikuvia.

"En... Mä etsin vaatteet ja keitän kahvia... Haluatko jotain?" Brandon katsoi minua odottavaisena ja veti peiton pois päältään. Hän veti t-paidan päälle. Pudistin päätäni. Brandon nyökkäsi. "Teen silti meille aamupalaa, pue päällesi." Sen sanottua Brandon lähti keittiöön. Löin tyynyllä päätäni. Brandonin tyyny tuoksui hyvin ihanan miehekkäältä.

Ei vittu... Päähäni iski kaikki maailman pelottavat kuvat. "Voi helvetti! Sky nyt tuut syömään ja yritetään muistella!" Brandon huusi vihaisesti keittiöstä.

Nousin ylös ja vedin sukat jalkaan. Yritin etsiä housujani, mutta en löytänyt niitä makuuhuoneesta. Vedin peiton tiukasti päälleni ja lähdin keittiöön ja olohuoneeseen. Löysin farkkuni sohvan päältä ja t-paitani keskeltä lattiaa. Vedin vaatteet peiton sisällä päälleni.

"Kyllä sä mun edessä voit pukea kerta nyt näillä näkyvin me olemme jo nähneet toisemme aivan alasti." Brandon sanoi ja voiteli leipää. Hän oli jo pukenut vaatteet päälle. Tiputin peiton päältäni ja istahdin ruokapöydän ääreen. Katsoin Brandonia. Brandon kaatoi omenamehua lasiin ja laittoi leivän neäni eteen.

"Mitä viime yönä tapahtui?" Kysyin huonovointisena, ja katsoin pöytää. En voinut katsoa Brandonia. Brandon naurahti kuivasti.

"Toivottavasti ei yhtään mitään ja jos nyt jotain tapahtui niin... Toivotaan ettet nyt raskaaksi pamahda." Brandon sanoi vakavasti. Nyökkäsin. "Ja tästä ei puhuta tai mä joutuisin oikeuteen." Brandon murahti.

"Joo ei." Mumisin. Otin haukun leivästäni. Yritin pinnistellä muistiani. Leipä valui alas kurkusta lihottaakseen minua. Sillä samalla sekunnilla muistiniini tuli lisää palapelin paloja. Brandon nöytti myös siltä että hän muistaisi jotain.

"Ei helvetti." Brandon sanoi pettyneen kuuloisena. Hän painoi kädet silmilleen edessäni ja huokaisi syvään.

"Mitä?" Kysyin peloissani. Samalla muistiini tuli omia muistoja. Brandon katsoi minua hyvin pettyneenä.

Brandon
Istuin sohvalla ja join kaljaani. Sovimme Louisin kanssa baari illan. Mikäs siinä. Nousin ylös ja huokaisin syvään. Skylar ei ole vastaillut viesteihini. Myönnettäkööt en ole edes lähettänyt hänelle viestiä. Ei ole myös hänkään. Hän on vasta neljätoista... tai siis viisitoista kohta puolin. Mutta silti. Ei ole oikein edustavaa jos olisin niin nuoren kanssa yhdessä.

Laitoin kenkiä jalkoihini ja otin avaimet repusta housujeni taskuun. Lähdin kävelemään lähimpään baariin.

Musiikki soi täysillä ja ihmiset tanssivat kännipäissään. Kävelin baaritiskille ja tilasin yhden kaljan. Menin istumaan nurkkaan baarijakkaralle. Louis tuli istumaan eteeni kalja kädessään.

"Moi." Louis virnuili. Nyökkäsin ja join kaljaani. "Mikä jätkää harmittaa?" Louis ihmetteli. Näkyikö se noin selvästi?

"Naiset." Huokaisin. En tiennyt yhtään mitä tekisin. Kieltämättä mä olin ihastunut Skylariin. Louis virnisti leveästi.

"Eikä, kuka se on?" Louis kiinnostui ja joi juomaansa. Katsoin ympärilleni ja huokaisin hermostuneesti. En voinut kertoa Skylarista mitään.

"Yks tyyppi vaa ketä et tunne." Mutisin. Louis naurahti.

"Eikä, tyyppi pelkää et pokaan sun naises. Älä huoli mulla on jo vaimo." Louis sanoi. Tiesin kyllä että hänellä on vaimo. Skylarin ikä ei miellyttäisi edes pitkäaikaista hyvää ystävääni.

"Mites muksut pärjää koulussa?" Vaihdoin puheen aihetta. Louis naurahti pudistaen päätään. Tajusin vähän myöhemmin ettei Louisin lapset ole vielä koulu ikäisiä.

"Noh... Hyvin ne varmaan pärjäisi koulussa jos tuo nuorin osaisi pysyä pystyssä." Louis naurahti leveä hymy kasvoillaan. Naurahdin tyhmyydelleni.

"No joo, mutta Caramel on aika fiksu tyttö ikäisekseen." Sanoin ensimmäiset ajatukseni. Louis nyökkäsi ylpeästi.

"Jokos sä oot ajatellu lapsia?" Louis virnisti. Pudistin päätäni. Olisihan ne lapset ihania, mutta tällä hetkellä ei ihan vielä.

"Ei, enhän mä edes seurustele." Naurahdin. Louis nauroi. Hänen puhelin alkoi soimaan.

"Joo." Louis sanoi puhelimeen. Hän yritti kuulla puhujan ääntä musiikin läpi. "Tuun kohta." Louis sanoi normaalisti ja otti tuopin käteen. "Oon kaljalla Brandonin kanssa, mähän sanoin." "No joo joo. Nähdään pian, moi joo."

"Vaimoko?" Kysyin nostaen kulmaani. Louis nyökkäsi ja tunki puhelimen taskuun.

"Halusi minut kotia. Lapsilla on vilkasta menoa eikä Lisa pärjää yksin pienimmän kanssa kun itkee hampaiden kasvua." Louis huokaisi.

"No lähde vain kotias, mä jään tänne vielä vähän juomaan."

"Pärjäätkö?" Louis kysyi ja nousi ylös. Nyökkäsin. "Kiitos, nähdään vaikka ensi viikolla."

"Nähdään." Sanoin Lousiin perän. Louis lähti ja minä jäin yksin. Tilasin kaksi shottia ja lähdin kävelemään kotia.

Olin istunut olohuoneen sohvalla katsoen jotain random elokuvaa televisiosta tylsyyden partaalla. Ovikello soi. Huokaisin ja nousin ylös, kävelin sotkuiseen eteiseen. Avasin oven. Skylar seisoi meikit pitkin poskea oveni edessä. Hän piti ovenkarmista kädellään kiinni etten laittaisi ovea kiinni.

"Anna anteeksi kaikesta!" Skylar purskahti itkemään. Otin hänet halaukseen. Olin aivan hämilläni mitä tapahtuu. Haistoin Skylarin hengityksestä viinan. Ei hyvä pyhä sylvi... Tää tyttö on juonu...

"Shh.. Ei ole mitään hätää. Mennään sohvalle istumaan." Kuiskasin ja kuljetin Skylarin sohvalle istumaan. Istuin hänen viereen ja silitin hänen ruskeita rasvaisia hiuksia.

"Kukaan ei tykkää musta! Mä oon aivan yksin... Mä oon pahoillani sulle aivan kaikesta!" Skylar itki. Olin rauhallinen. Tätä en osannut odottaa.

"Skylar hei... Sä et ole yksin... Mä välitän sinusta, ja mistä sun pitäis olla pahoillas." Sanoin hämilläni. Yritin olla rauhallinen. Skylar oli hyvin rikki ja sen huomasin.

"Ethän tykkää." Skylar mutisi. Huokaisin syvään ja keräsin rohkeuteni. Painoin huuleni Skylarin suolaisille ja turvonneille huulille.

Skylar oli hämillään mutta vastasi suudelmaan. Hetkessä suudelma muuttui intohimoiseksi, mutten välittänyt. Alkoholi oli noussut jo vahvasti päähäni. Vaatteet putosivat yksitellen olohuoneen lattialle. Nostin Skylarin syliini ja laskin makuuhuoneen sängylle. Suutelin Skylarin solisluuta.

Mitä helvettiä mä oon tekemässä?

"Brandon mua väsyttää." Skylar alkoi yhtäkkiä mutisemaan suudelmien välissä. Nyökkäsin ja nousin hänen vierelleen. Skylar veti peiton päälleen ja nukahti aikalailla heti. Huokaisin helpotuksesta ja menin itsekin nukkumaan.