Story pieces of my life

27

Heips rakkaat! 🥰

Oudoin juttu oli ehkä tiistaina kun olin kuviksen lyhytkurssilla niin selasin puhelimella jotain yhtä keskustelua, joka liittyy vähän tän kirjan teemaa. "Willhelm" kiinnostui ja aavisti jotain. Se aavistaa aina jotain ja ehkä jopa on saanut mystisen "palapelin" rakennettua.
Näytin siis sitä keskustelua mun kaksoselle ja tuloksena oli et naurettii ja "Willhelmin" ilme oli mitä parhain. Se sit sano: "Näyttäkää ny mullekkin mikä mielen kiintoinen keskustelu siellä on." Oltii vaa hiljaa, koska miten sä selität sen sivuston opettajalles jota ei normaalisti kiinnosta mikään?
Sit tunni loputtuu mun kaksone lähti viemää meiä kuvis töitä kuivuu nii "Willhelm" päätti kysyä uudestaa samaa, mutta minulta. En vastannu nii se teki oman johto päätöksen: "Onko se mielenkiintoinen keskustelu 'miten rakennetaan oma hautakivi?'" SIIS OMA HAUTAKIVI! Päässä alko vaa liikkuu et toivooko se et kuolen? Noh lähelle se kuitenki osu, mut nii..

Nauttikaa!

Heräsin herätys kelloon. Viimeinen kunnon koulupäivä. Tai kunnon ja kunnon.. Koulumme perinteisiin kuuluu pesäpallon pelaaminen. Brandon hakisi minut suoraan koulun jälkeen hänen luokseen.

Käppäilin vessaan pesemään hampaani. Huomasin jotain jauhe pusseja lavuaarin reunalla. Sydämeni takoi kovaa. Sylkäisin lavuaariin hammastahnani ja kuivasin paperilla huolellisesti suuni. Katsoin väsyneitä kasvojani. Jaksoin tehdä sentään kulmani. Oikein täydellistä. Näytin ihan hirveältä zombilta.

Pääsin alas keittiöön reppu selässä, vaikka en tarvitse reppua, mutta repussa on kaikki tarvittava, sillä kotia en enään tullut sinä yönä. Isä makasi keittiön lattialla selällään. Kävelin hitaasti hänen vierelleen ja tunnustin hengittikö hän. Onneksi sentään koulussa on opetettu miten pitää toimia. Isä hengitti, joten päätin kääntää hänet kylki asentoon nukkumaan. Lähdin kävellen kouluun, sillä aurinko paistoi ja ruoho kukisti. Pyörässäni oli renkaat puhki, joten jalat lupautuivat kyyditsemään minut kouluun.

Menin luokanvalvojan luokkaan. Ovi oli auki. Olin myöhässä. Täydellistä. David mulkaisi minua ja katsoi kysyvästi, kun istuin paikalleni Owenin viereen. Owen hymyili minulle. Hymyilin pienesti takaisin.

"Noniin. Saapui se Mattimyöhäinen vihdoin." David huokaisi ja naputti tietokonetta, joka näytti vanhalta. David huokaisi syvään ja alkoi hakkaamaan tietokonetta. Kaikki oppilaat katsoivat Davidiä oudoksuen.

"Lähdemme kohta siivoamaan, soitan puhelun, tietokone hajosi." David sanoi huokaisten ja kaivoi tiukoista farkuista puhelimensa. Aaa.. Tietokone hajos. Nousin ylös tuolistani ja lähestyin monta vuotta vanhaa hp konetta. Läimäytin sitä isoa mötikkää nyrkillä kovaa. Tietokone alkoi pitämään omituista ääntä, mutta suostui aukeamaan.

"Ole hyvä." Tuhahdin ja palasin paikalleni ikkunan viereen. David hymyili lempeästi.

Menimme sen jälkeen siivoamaan koulun pihaa. Liikuin Owenin kanssa roskiksilla koulun kentän vierellä. Olin turhautunut. Keräsin yhden karkki paperin mustalla kumi hanskalla ja heitin sen roskikseen, joka oli Owenin kädessä. Niin hidasta toimintaa.

Hetken päästä sain mahtavan idean. Älkää kysykö.. Välillä tai silloin aika tiuhaan tahtiin sain tyhmiä käskyjä aivoilta joita vain tottelin. Hymyilin leveästi nojaten roskikseen ja avasin sen kannen. Olin väsynyt, joten laitetaan se väsymyksen syyksi. Owen katsoi minua kysyvästi.

Hyppäsin roskiksen sisälle jossa oli jo valmiina roskia. Huomasin Owenin nauravan vieressäni ja Owenin takana olevan rehtorin ja pari ekaluokkalaista. He katsoivat minua ihmeissään. Nauroin ja vedin kannen vielä päälleni. Olin yksin ahtaassa haisevassa roskiksessa ja minä vielä nautin siellä olostani. Kai se kertoo sitä, että vihdoin löysin perheeni joka ei petä tai jätä.