Story pieces of my life

20

Söin salaattia lautaseltani. Tunsin Davidin tappavan katseen päälaellani. Turhauduin ja nostin tylsistyneen katseeni Davidiin, joka hymyili laimeasti.

"Mitä?" Tuhahdin ja join vettä kuivaan kurkkuuni. David pudisti päätään vaimeasti.

"Etkö sä tosiaan aio syödä enempää?"

"En? Tiedätkö yhtään paljon kaloreita tuossa yhdessä perunassa on? Tai tuossa kastikkeessa? Aivan helvetin paljon." Sanoin tosissani. Kaduin heti mitä sanoin. David näytti siltä, että hänen lamppunsa syttyi.

"Skylar.." Huokaus." Sä olet laiha." Joo ehkä olen, mutta en tarpeeksi. En ole niin laiha kuin haluaisin. Mahani ja reiteni hyllyvät. En ole mikään mallin mitoissa. En ole malli. Olen tavallinen läski katu tallaaja, joka ostaa rahalla ruokaa ja syö ruokaa, vaikka suklaapatukat kuolevat Afrikassa nälkään. Ei se ollut reilua, että suklaapatukat ei saa ruokaa ja sit me Amerikkalaiset syödään heidänkin edestä.

"No enhän? Läski olen vielä." Naurahdin uskottavasti. Tosin.. Ei mennyt läpi.

"Skylar.. Sun pitää syödä."

"Ai miks? Miksi ihmisten pitää syödä? Ai että ne ei kuolisi nälkään? Vai että ne sais energiaa? Mä en tarvitse energiaa! Mä en tarvitse lisää elämää!" Kiukkusin ja lähdin portaita tömistellen omaan huoneeseen. Se ei ollut tarpeellista, sillä uskon Davidin tajuavan jo katseestani, että olen vihainen. Eli turhaan yritän hajottaa portaita.

Makasin sängyllä ja kuuntelin 5 second of summeria eli 5sosia. Kuuntelin heidän Broken home biisiä. Tykkäsin heidän muistakin muutamista biiseistä. All time low oli myös paras ja U2. Ne auttoivat mua 'jaksamaan' Okei, mä rauhotuin niiden musiikin avulla.

Huoneeni ovi avautui hitaasti auki. Pimeään huoneeseen kantautui käytävältä valoa silmiini. David napsautti valot päälle huoneeseeni ja tuli sängyn jalkopäähän istumaan. Nousin istumaan ja katsoin häntä kysyvästi.

"Me selvitään tästä Sky.." David mutisi ja silitti minua selästä. Nojauduin häneen ja halasimme. Tunsin itseni turvalliseksi hänen kainalossa. Sillä hetkelle mun ei tarvinnut taistella yksin julmaa maailmaa vastaan. "Me selvitään.. Mutta Sky.. Ensin sun pitää käydä lääkärillä.. jos mä vien sut huomenna niin lupaathan puhua totta?"

"Ai jos se silti liittyisi sinuun niin puhuisin totta?"

"Vaikka se liittyisi minuun, mutta ongelmat pitää ratkaista. Aina on keino ongelmien ratkaisuun. Ja ensi viikolla on se luokkaretki sinne eläintarhaan." David naurahti. Katsoin hänen ruskeita silmiä. Ehkä kaikki järjestyy. David lähti pois huoneestani. Yritin nukkua, mutta en saanut unta. Eli siis valveilla olo hommiin. Huokaisin syvään ja otin puhelimen käteeni.

"No mitäs se lääkäri sanoi?" David uteli ajajan paikalta. Huokaisin syvään ja lätkäisin nipun papereita Davidin syliin. David alkoi tutkimaan niitä. Katsoin hänen rauhallista ilmettä. Hetken hänen tutkittuaan niitä papereita, hän laski paperit syliini ja hymyili. David käynnisti auton.

"Ainakin nyt saatiin selville mitä kaikkea sulla on ja miten me aletaan nyt niitä hoitamaan. Eli ensin sinne psykoteraupeutille ja sitten katsotaan onko aihetta lääkkeisiin." David hymyili ja katsoi minua. Huokaisin syvään. En olisi millään jaksanut mennä joka viikko ihmeen teraupeutille puhumaan.

"Huomenna on se oikeudenkäynti." Huokaisin ja nojasin auton ikkunaan. Vettä alkoi satamaan. David yski. Siirsin nopeasti katseen häneen. Paniikki nappasi minut valtaani. En tiennyt yhtän mitä minun olisi pitänyt tehdä. Hän oli aivan punainen yskimisestä.

"Ei mitään hätää Sky.. Mä meinasin tukehtua mun purkkaan." David köhisi käheällä äänellä. Olin aivan paniikissa. Mä en osaa auttaa Davidiä jos hän tuohon nyt kuolee. Mä en välttämättä edes osaa takaisin kotiin jos se tuohon tukehtuu. Enkä minä ole mikään lääkäri. Eikä minusta koskaan tule lääkäriä.