Jotain uutta ja odottamatonta /N.H/

luku 34 ~"Voin odottaa niin kauan kun vaan haluat"

Höpönlöpön.

En keksi enää mitä sanoa tässä alussa :D 

~

Niallin nk:

Seisoin asemalla hermostuneena. Pian näkisin tyttöystäväni pitkän odotuksen jälkeen. Minulle kaksi vikkoa oli pitkä aika. 

Junan pitäisi tulla näillä minuuteilla, eikä sitä näkynyt vieläkään. Montakohan kertaa olin jo vilkaissut rannekelloani? Pari ihmistä katsoi minua vähän oudosti, koska minulla oli aurinkolasit päässä, eikä täällä edes paistanut aurinko. Melkein satoi. 

Onneksi näen junan saapuvan laiturille ja suoristan vaaleansinistä farkkutakkiani, sekä suin vähän hiuksiani, jonka jälkeen huultani purren nousin penkiltä ylös. Yritin vilkuilla kaikkiin suuntiin ja katsoa mistä ovesta Bethany astuisi ulos. Näin vain muita ihmisiä, en tyttöystävääni. 

Viimein. Bethany hyppää ovesta ulos painavannäköisen urheilukassinsa kanssa ja katselee ympärilleen selvästi etsien minua. Hymyilen varmasti kuin mielipuoli ja lähden pikakävelemään tytön luokse. Ei mene kauaakaan, kun hänkin spottaa minut ja juoksee halaamaan.

"Niall!" Hän huutaa syöksyen haliin. 

"Mulla oli ihan kauhee ikävä." Mumisen vasten hänen kaulaansa. Beth tuoksui juuri siltä kuin muistinkin.

"Tietäisitpä vaan miten paljon mä kaipasin sua." Bethany sanoo ja meinaa alkaa itkemään, erkaantuessaan halista. En tehnyt mitään muuta, kuin painoin huuleni hänen omilleen. Tätä olin kaivannut ne kaksi viikkoa. Bethanyn huulia. 

Siinä me suutelimme, keskellä Lontoon rautatieaseman laituria, keskellä kaikkia niitä lukuisia ihmisiä. Tytön huulet liikkuivat minun huulillani täydellistä tahtia, enkä halunnut lopettaa. En sitten ikinä. Beth kuitenkin erkanee vähitellen ja hymyilen hänelle, sipaisten tytön pehmeää poskea peukalollani. 

"Voidaanko mennä? Mua väsyttää." Bethany kysyy ja nyökkään edelleen hymyillen.

"Mä voin ottaa tän." Ilmoitan herrasmiehenä ja nostan painavan laukun pois hänen olkapäältään. Mitä hän oli ottanut mukaan? Viisikymmentäkiloa kenkiä? Maailman suurin meikkikokoelma? Mitä ne tytöt yleensä sitten ottavat matkoilleen?

Kävelimme pitkin Lontoon valtavaa juna-asemaa pitäen mahdollisimman matalaa profiilia. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun kuulin jo joidenkin tunnistavan minut. Laitoimme siis vauhtia kävelyyn ja nyt jo suorastaan juoksimme ulos rakennuksesta, parkkipaikalle.

"Tällästä tää julkkiksen älämä on." Naurahdan ja avaan autoni oven Bethanylle, joka kiittää söpösti hymyillen ja istahtaa pelkääjänpaikalle. Vien hänen kassinsa takakonttiin ja hyppään itsekkin auton kyytiin. 

"Fanitytöt saavuttaa!" Beth huudahti dramaattisesti ja osoitti rautatieaseman oville, joiden luona neljä teinityttöä vilkuilivat ympärilleen. Samassa käynnistin auton ja ajoin pois valtavalta parkkipaikalta.

~

Automatka meni ihan hyvin. Me juttelimme kaikesta, mitä oli tapahtunut meidän poissa ollessamme. Tuntui todella hyvältä vihdoin puhua tyttöystäväni kanssa ja muutenkin nähdä hänen kauniit kasvonsa. Niitä en unohtaisi ihan äkkiä. 

Avasin talomme oven, kantaen samalla Bethin urheilukassia. 

"Moi Beth, kiva nähdä!" Kuulen Doncasterilais murteen, jonka kuultuani näen Louisin jo halaamassa ainoaa tyttöä taloudessamme. Tai siis Harry menisi tytöstä niiden kiharoidensa kanssa.