luku 43 ~Eka työpäivä

137 7 5
                                        

Lue luvun loppu plz!

Mennään suoraan vaan lukuun ;)

-

Bethanyn nk:

-Viikko eteenpäin aijemmasta luvusta-

Kaikki aisat ovat menneet ainakin tähän asti todella loistavasti. Olen päässyt muuttamaan omilleni Lontooseen, saanut kämppäni sellaiseksi kuin olen aina unelmoinut (melkein siis) ja nyt, myös työpaikan. Jeii! Eli siis sain töitä läheisestä kahvilasta, jossa ilmeisesti oli työntekijöistä pulaa, joten laitoin heille sähköpostia asiasta ja pomo ottaa minut mielellään töihin. Onneksi, sillä minullahan ei ole juurikaan paljoa kokemusta kahvilassa työskentelystä, mutta pomoni Joyce oli sitä mieltä että en tarvitse kokemusta ollakseni hyvä ja oppiakseni uutta. 

Olin viikonloppuna käynyt itse paikanpäällä Niallin, sekä vielä Lontoossa hengailevan Emilyn kanssa. Paikka oli todella viihtyisä, siisti sekä kotoisa. Sitä kaikkea toivoinkin omalta työpaikaltani, nimittäin mukavaa ympäristöä työskennellä. 

Tänään olisi ensimmäinen työpäiväni ja vuoroni alkaa kymmeneltä, päättyen neljältä. Kuusi tuntia ainakin aluksi, eli ei mikään huono työvuoro. 

Kaadan juuri keitetyn kahvin vaaleanpunaiseen kuppiin ja lisään sekaan maitoa, muuttaen litkun ruskeaksi. Aamiaiseksi syön mysliä, sekä jogurttia ja juon jokapäiväisen kahvini. Asunnossani on vain hiljaista. On tosi outoa herätä tyhjästä talosta, tai siis isihän oli usein töissä, mutta silti tämä ei ole sama asia. Kyllä minä siis pärjään yksinkin, mutta kaipasin Niallia ihan jatkuvasti. 

Huuhtelen astiat ja jätän ne tiskialtaaseen, sillä en kerkeä tiskata niitä nyt. Tiskaan sitten kun tulen iltapäivällä takaisin kotiin. Sitten menen makuuhuoneeseen valitsemaan vaatteet. Nappaan kaapista valkoisen söpön neuleen, siniset polvista revityt korkeavyötäröiset farkut, sekä valkoiset sukat. Ennen kuin laitan asuni, käyn harjaamassa hampaani ja meikkaamassa vessassa. Teen arkimeikkini, joka on semi kevyt eikä mitenkään kummallinen. Puen vaatteeni, jonka jälkeen harjaan hiukseni ja laitan ne korkealle nutturalle. Katson kelloa ja se näyttää 9:25, joten päätän jo lähteä vaikka minulla ei sinänsä ole mikään kiire, mutta onhan se kivempi olla aikaisemmin paikalla kuin myöhästyä. Nappaan laukkuni, johon jo aikaisemmin olen laittanut kaiken tarvittavan, jonka tehtyäni laitan eteisessä valkoiset converset jalkaani ja vedän nahkatakkini päälleni. Katselen itseäni peilistä, hengittäen sisään ja ulos koittaen rauhoittaa itseäni. Eka työpäiväni tulee menemään hyvin. Ainakin toivottavasti.

Lähden ulos kodistani varmistaen ensin, että kaikki valot ovat kiinni ja ovi jää lukkoon, hypähdellen rappuset alas ulko-ovelle ja siitä viileähköön ulkoilmaan. Täällä oli selvästi satanut yöllä, mutta päätin silti mennä kävellen töihin, koska ensinnäkin kahvila on ehkä kilometrin päässä kodistani ja eihän minulla edes ole mikään kauhea kiire. Kaivan taskustani puhelimeni, sekä airpodit.(Joo siis tää ei oo mitenkää todentuntune ja en tiiä mitä vuosilukua tässä tarinassa eletään, mutta Bethanylla on nyt airpodit koska se on porvari.) Haen Niallin yhteistiedoistani asettaen kuulokkeet korviini, kävellen samalla eteenpäin ja kuunnellen vain tuuttauksia hetken aikaa kunnes poikaystäväni vastaa.

"Huomenta." Hän vastaa unisena. Voi ei herätinkö hänet?

"Huomenta rakas. Enkai herättänyt?" Kysyn.

"Joo mutta ei se haittaa." Niall sanoo haukotellen ja voin vain kuulla miehen äänestä kuinka väsynyt hän onkaan.

"Niall mä oon menossa nyt töihin." Hihkun ja hymyilen itsekseni kuin mielipuoli. Varmaan ihmiset ympärilläni ajattelivat että mikä hullu tuokin on kun juttelee yksikseen.

Jotain uutta ja odottamatonta /N.H/Stories to obsess over. Discover now