Jotain uutta ja odottamatonta /N.H/

luku 37 ~Muuttopäivä

Ööhh okei eli siis 1000 lukijaa😱😱😱 Kiitos kaikki💗😘

Sori tää aikahyppy!

*-Kaksi viikkoa myöhemmin-*

Bethanyn nk:

Tänään oli se kauan odotettu muuttopäivä. Olin niin innoissani! 

Ajoin juuri Emilyn talon eteen, ottamaan tytön kyytiin. Minä, Em ja Ethan olimme menossa minun uudelle asunnolleni Lontooseen. Tänään minä virallisesti muutin sinne, joka oli ihan uskomatonta. Yhdeksäntoista pitkää vuotta olin asunut isin kanssa suuressa omakotitalossa ja nyt sitten muuttaisin yksin asumaan pieneen kerrostaloasuntoon. 

"Valmiina muuttamaan?" Emily hihkaisi, kun hyppäsi takapenkille tavaroideni sekaan. Autoni oli aivan täynnä kaikkea. Muuttoauto tulisi perässämme Lontooseen ja saisin kaikki suurimman kalusteet ja muut tavarat, jotka eivät mahtuneen autooni.

"Todellakin!" Huudahdin takaisin ja Ethan naurahti vieressäni. Tarvitsin kaiken mahdollisen avun purkamaan kaikkia tavaroita, sekä tietysti myös ostamaan uusia. Tarvitsin uuden sohvan, Tv-tason, ruokapöydän ja siihen tuolit, sekä kaiken muun tarpeellisen. Halusin ensimmäisen oman asuntoni olevan täydellinen ja kodikas. Paikka, jossa voisi vain rentoutua viinilasi kädessä, sohvalla istuskellen, yhdessä poikaystäväni kanssa. 

"Onkos Ethan kaivannut Carolinea?" Emily kiusaa ja nojautuu nojaamaan pelkääjänpaikan tuolin selkänojaan.

"Arvaa." Poika vastaa ja pyöräyttää silmiään.

"No onkos Emily kaivannut Louta?" Kiusaan takaisin.

"Joo." Blondi vastaa kuin se olisi itsestäänselvyys. No okei, ehkä se olikin, mutta Lomelyn parisuhde oli ihan omaa luokkaansa, eikä kukaan ikinä tiennyt olivatko he riidoissa vai eivät.

"Miltäs tuntuu, kun asut kohta Lontoossa?" Ethan kysyy hymyillen.

"No siis on kivaa kun pääsen omilleni, mut tietysti mulla tulee ikävä teitä." Sanon ja lässytän loput lauseesta. Emily vain naurahtaa.

"Eikä mee kauaakaan, kun mä muutan kans Lontooseen opiskelemaan." Hän sanoo kuin unelmoisi. Tai siis Emilyhan unelmoi, ei hänen isänsä ikinä tule päästämään ainoaa tytärtään yksin Lontooseen.

"Niin milloin?" Poika vieressäni naurahtaa.

"Joskus."

"Eli et ikinä?"

"Koitan suostutella iskää."

"Vieläkin..."

Olishan se nyt aivan mahtavaa, jos Emilykin muuttaisi lähemmäs minua. Minulla kyllä tulee niin ikävä noita kahta pelleä. 

~

Koitan suunnistaa Lontoon keskustan katuja ajaen kohti uutta osoitettani. Keskustassa ajaminen oli hidasta ja vaikeaa, mutta kyllä minä siihen varmaan totun ajan myötä. 

Parkkeerasin asuntoni oven eteen. Kerrostaloja oli siis monta vierekkäin ja oma asuntoni oli tasan keskikohdassa. Laitoin autonavaimet housujeni taskuun, jonka jälkeen nousimme kaikki pois autosta. 

"Siinä se nyt sitten on. Kaikessa komeudessaan." Huokaisen ja Ethan katsoo taloa vähän ennakkoluuloisen näköisenä.

"No, mitä me vielä ootellaan? Aletaan hommiin!" Emily hihkaisee, jonka jälkeen avaa auton takakontin ottaen sieltä ensimmäisen laatikon ulos.