luku 13 ~Viimeinen koulupäivä

184 8 19
                                        

Iltaa vaa. Jälleen uutta lukua tipahtaa ja onko mitään parempaa kun suklaa-vadelma kakku? Siis ahhh onneks tein itte nii saan syödä kaiken😋


Bethanyn nk:

Se paine vatsassani oli kadonnut jo tänään, onneksi. Jännitti minua kuitenkin vähän, sillä valmiit kokeet saisimme tänään ja toivottavasti saan hyvät arvosanat. Okei myönnetään, että minua totta vieköön jännitti, mutta ei niin paljon kuin ennen niitä kokeita. Otetaan kuitenkin ilo irti vikasta päivästä!

Eilinen One Directionin haastattelu oli ihan liiankin hauska. Oli myös ihanaa katsella rakastamaansa poikaa telkkarista ja välillä minusta tuntui kuin hän olisi tuijottanut suoraan silmiini ja hymyillyt minulle. Tiesihän Niall kuitenkin, että minä katsoisin tuota parhaillaan kotonani. Emilykin katseli Louista lumoutuneena ja yhden kysymksen aikana, meidän molempien sydämmet jättivät varmaan yhden lyönnin välistä, sillä siinä kysyttin, keitä minä ja Emily olimme. Meidät oltiin nähty juna-asemalla hempeissä tunnelmissa ja silloin punastuin aivan varmasti ja niin teki Emilykin. Pojat yrittivät selittää parhaansa mukaan, että heillä on nyt ihan vaan tietyt naiset mielessään ja etteivät he vielä seurustelleet meidän kanssamme. Olin siis julkkis... ainakin melkein. Niall oli kysellyt edellisenä iltana, että monelta minulla loppuisi koulu ja tämä varmistikin sen moneen otteeseen. Mikä siinä siin kiinnosti?

Päätin lopultakin nousta sängystäni ja oloni oli jotenkin erityisen pirteä. Koulu alkaisi puoli kymmeneltä ja kello oli kahdeksan. Pörrösukillani töpsöttelin kohti alakertaa keittämään kahvia isälleni, jonka työt alkaisivat samoihin aikoihin kouluni kanssa. Saatuani kahvinkeittimen päälle aloin kaatamaan mysliä ja jogurttia kulhoon, jonka jälkeen menin olohuoneeseen katsomaan Netflixistä Gossip Girls-ohjelmaa. Kahvinkeitin piippasi ja hain itselleni kupillisen kahvia maidon kera.

"Huomenta Beth." Isäni haukotteli ja saapui keittiöön ottamaan kahvia, jota ilman hän ei varmaan pärjäisi ollenkaan.

"Huomenta isi." Vastasin takaisin hymyillen ja palasin olohuoneen sohvalle syömään myslini loppuun.

"Viimeinen päivä koulua huh? Jännittääkö?" Leipää voiteleva isäni kysyi keittiöstä minun vain mussuttaessani aamupalaa.

"Ihan vähän vain. Toivottavasti saan hyvät arvosanat." Huokaisin.

"Varmasti saat, älä huoli." Iskä lohdutti ja sanoi menevänsä hakemaan työsalkkuaan sekä pukemaan työvaatteensa.

Kello näytti puolta yhdeksää, kun sain vihdoin syötyä ja sammutettua tv:n. Suuntasin siis pirteänä yläkerran vessaan pesemään hampaitani ja meikkaamaan. Vessa kuului melkein vain minulle, sillä olin ainut joka sitä käyttää. Lukuunottamatta isää joka käy yöllä vessassa.

Harjattuani hampaani ja pestyäni kasvoni, aloin meikkaamaan. Suoristin lopuksi houkseni, jossa meni oikeasti tovi.

"Beth! Mun pitää lähteä nyt!" Isä huutaa alakerrasta.

"Joo! Hyvää työpäivää!" Huudan takaisin täyttä kurkkua, jotta tuo varmasti kuulisi. Sitten ovi lyödään kiinni ja kuulen pelkkää hiljaisuutta.

Kaivan puhelimeni esiin ja otan itsetäni selfien snäpissä, johon kirjoitan: Huomenta Vika päivä koulua✨, lähettäen sen kaikille streakeilleni.


Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Jotain uutta ja odottamatonta /N.H/Stories to obsess over. Discover now