Merula Snade Tonks ja Andre Egwu

204 8 2
                                    

Keskiviikko 7.10.1995

"Neiti Hawkes, ettekai vain nuku?" Professori Binns kysyi. Hätkähdin pystyyn ja suoristauduin.

"En tietenkään sir, minä vain lepuutin silmiäni." Huokaisin ja nappasin sulkakynän käteeni. Binns jatkoi unettavaa puhumistaan ja katsoin muistiinpanojani.

Maahisten ja velhoyhteisön välinen kaupankäynti

-Valuutta kulta ja kupari
-Maahiset erittäin pihejä
-Velhojen irv...

Tunti oli jo lähes lopuillaan ja olin saanut aikaan säälittävän määrän muistiinpanoja. Huokaisin pettyneenä ja liiskasin pergamentin kirjani väliin.

Jälki-istunnot olivat 18-23 erinäisiä (yleensä fyysisiä) töitä, joka ilta perjantaihin asti. Aina istunnon jälkeen olin saanut istua seuraavat kaksi tuntia loppumattomalta tuntuvat läksyvuoren takana, yrittäen vaivoin pysyä mukana vauhdissa. Kaiken tämän lisäksi Dracon välttely oli melkein mahdotonta sillä poika muisti melkein ulkoa lukujärjestykseni, jolloin hän saattoi vain hyökätä kulman takaa tuntien jälkeen.

Pakkasimme laukut ja lähdimme lounaalle.

"Am, ootko ihan okei." Ginny kysyi kun istuimme lounaalle. Hätkähdin taas.

"Juu, tietty,- haukotus- miks en ois?" Sanoin ja haukkasin banaanista palasen.

"Nuokkunu koko viikon, ja oot aika kalpee." Hermione sanoi katsoen minua huolestuneesti.

Heilautin kättäni huolettomasti ilmassa.

"Olen vain väsynyt, meen nukkumaan,- haukotus- joka päivä jossain kahden viiva kolmen aikoihin." Laitoin banaanin kuoret lautaselleni josta ne katosivat erittäin nopeasti.

Lähdimme kävelemään kasvihuoneille samalla kun Hermione nipotti koulun järjettömistä jälki istunto mekanismeista.

"No siis miettikää esimerkiksi Professori Kalkarosta, se käärme antaa hirveitä, traumatisoivia ja kaikin puolin kamalia." Hän vauhkosi. Ginny jolla alkoi tunti Hagridilla oli kääntymässä kun hän sanoi.

"No eikö sinun mielestä se kuvasta häntä ihmisenä." Ginny kääntyi ja oli vilkuttamassa meille mutta törmäsikin johonkin.

"Professori Kalkaros mukava nähdä", Hän sanoi ja peruutti hieman. "Mikä sinut tuo tänne pihalle?"

"Olen menossa tapaamaan Professori Hagridia , kun kuulin hurmaavan keskustelunne", hän käänsi päänsä Hermioneen. "Jälki-istuntoa molemmille tänään kello 18.00 minun toimistossani", hän oli jo jatkamassa matkaansa eteenpäin kun hän kääntyi ja sanoi. "Ja kaksikymmentä pistettä rohkelikolta pois."

Kalkaros jatkoi matkaansa samalla kun Ginny aloitti uuden valitusken.

<<>>

Kävelin taas yhteen jälki-istuntoon kohti McGarmivan toimistoa. Koputin oveen ja kuulin Minnien äänen sanovan.

"Sisään."

Kävelin huoneeseen ja näin McGarmivan vain vaivoin työpöydän takaa, sillä pöydällä lojui kasoittain pergamenttia mustetta ja sulkakyniä.

"Olen pahoillani neiti Hawkes, mutta istuntosi täytyy siirtää sunnuntaille." Hän sanoi nostamatta edes katsettaan pergamentista johon kirjoitti. Kurtistin kulmiani, kun McGarmiva muuttui kissaksi ja takaisin ja vain jatkoi kirjoittamista.

"Professori, liittyykö tämä kiltaan, vaikutat tuota noin, hieman stressaantuneelta?" Kysyin varoen. Se oli virhe.

"Killan asiat eivät liity pätkääkään sinuun Tylypahkan muurien sisällä", hän nousi muuttui kissaksi ja takaisin jonka jälkeen hän tarttui käsivarteeni.

where the broken hearts go?/Draco MalfoyWhere stories live. Discover now