where the broken hearts go?/Draco Malfoy

Muista että rakastan sinua

Torstai 8.4.1996

"Laskekaa hänet siihen ja laittakaa kiinni, herra ei olisi uskonut pojan kykenevän siihen omine apuineen joten hän ei saavu vielä." Matala ja karski ääni komensi. Tunsin kuinka minut heitettiin kivi kovalle kylmälle betoni lattialle niin että pääni kolahti kipeästi. Ranteeni kiinnitettiin johonkin samoin nilkkani.

Uskalsin avata silmäni vasta monen minuutin päästä. Olin avoinaisessa suuressa betoni hallissa. Huone oli niin korkea ja leveä, että varmaan koko kotikyläni ihmiset mahtuisivat sinne. Käteni oli kahlittu seinään ja nilkkani maahan. Olin aivan likainen ja tomuinen. Maistoin myös rautaisen verenmaun suussani.

Päätäni huimasi kovin. Jos olisin ollut missä vain muualla olisin vain nukahtanut, mutta nyt tunnelma oli liian ahdistava. Katsoin taskuni, sormus olis tallessa. Taskussani oli myös paperi hylsy. Avasin sen ja huomasin sen olevan pieni kirje.

Rakas Amara mitä ikinä tapahtuukaan muista että rakastan sinua

Se oli Dracon käsialaa. Sydämmeni pomppasi kurkkuuni. Draco rakasti minua edelleen, ja mitä tarkoitti mitä ikinä tapahtuukaan. Tämä kuulostaa täysin pähkä hullulta, mutta ajatus siitä että Draco rakasti minua edelleen sai minut helpottuneeksi, vaikka olinkin keskellä tuntematonta paikkaa kahlittuna seinään.

Nyt kuulin kuinka suuri ihmisjoukko alkoi lähestyä. Sadat askeleiden kopahdukset jylisivät kohti hallia jossa olin. Pienestä ovesta marssi ainakin sata tummiin kaapuihin sonnustautunutta velhoa ja noitaa.

Kuolonsyöjiä.

Nyt mahani tippui alas jalkoihini. Sadat kuolonsyöjät järjestäytyivät riveittäin niin että etummaiseksi jäi selvästi harvat ja valitut.

"Vangit!" Etummaisimpana seisova kuolonsyöjä komensi.

Sisään leijui kaksi mykistettyä velhoa.

Sirius ja Enzo.

Nyt tuntui kuin keuhkoni olisivat tukkeutuneet niin etten saisi henkeä. Sätkivät Sirius ja Enzo tiputettiin eturiviläisten kohdalle.

Katsoin Enzoa silmiin. Hän ei ollut syönyt päiviin sen näki hänen kalvenneesta ihosta ja silmäkuopista. Normaalisti niin kauniit tummanruskeat hiukset olivat nyt likaiset ja takussa. Hänellä oli haavoja pitkin kehoa, joka oli sonnustettu ilmeisesti niihin vaatteisiin joissa hänet oli siepattu bileistä. Mustat pillifarkut olivat kokeneet kovia ja valkoinen kauluspaita oli revennyt ja värjääntynyt verestä punaiseksi.

Sirius ei ollut yhtään paremmassa jamassa. Yleensä kun näin Siriusta hän hymyili niin että hieman vanhojen kasvojen kaikki rypyt katosivat. Nyt hänen poskensa olivat lommoilla ja silmistä puuttui se viekas pilke. Häntä oli viillelty erinäisiin kohtiin kehoa, joista näkyvin oli koko vasemman posken peittävä suuri lovi.

Halusin mennä heidän luokseen ja auttaa heitä, mutten voinut liikkua. Enzo romahti maahan makaamaan jolloin kiljaisin.

"Auttakaa, pyydän. Päästäkää heidät!"

Kimakka ylipirteä nauru kumpusi yhdestä kuolonsyöjistä ja hän nosti naamionsa. Bellatrix Lestrangen kelmeät kasvot olivat vääntyneet mielipuoliseen hymyyn kun hän laittoi jalkansa Enzon naamalle.

"Pyydän älkää satuttako heitä, tehkää se minulle!"

"Vaiti vanki!" Lestrange rääkäisi ja ampui minua kohti satutus kirouksen. Tunsin kuinka sama haava joka Siriuksellakin oli piirtyi poskeeni kipeästi. Bellatrix retuutti Enzoa edelleen joten jatkoin anelua.

"Pyydän olkaa niin kilttejä."

Hän oli jo ampumassa uuttakirousta kun kaikista etummaisim kuolonsyöjä sähähti.

"Bella, laske sauvasi sekä naamiosi, mene takaisin muodostelmaan."

Hän totteli käskyä vasten tahtoaan ja kivuissa oleva Enzo jäi makaamaan maahan.

Pelko siitä että jotain todella pahaa tapahtuisi oli alkanut nousta. Ei Draco minua pulaan jättäisi, hän suojelisi minua ja tiesi kyllä mitä teki. Minä suojelen sinua, uhraudun. Niinhän poika oli itsekkin vannonut silloin käytävällä sen paremman ensisuudelman jälkeen. Kun olimme alkaneet seurusteleemaan.

Pelko sivuuttui positiivisilla ajatuksilla. Havahduin taas ajatuksistani tuntien paksun lämpimän veren noruvan poskipäältäni leukaani ja vaatteisiini.

Käytävältä kuului kova askelten ääni ja lopulta sisään astui kaksi hahmoa. Ensimmäinen hahmo käveli nöyrästi selkä kourulla. Miehen kasvot olivat pyöreät ja hampaat rottamaisen pitkät. Hiukset olivat ohuet ja keskellä päätä oli kaljukohta. Tunnistin miehen heti valokuvasta jonka olin aikoinaan nähnyt Kotikololla Harryn yöpöydällä. Peter Petigrew viipersi iljettävän eläimellisen näköisesti aivan eturivin tuntumaan.

Toisen miehen kasvot olivat mustan kaavun peitossa. Hän harppoi arvokkain ja ylevin askelin läpi ihmismassan saaden jokaisen kumartamaan. Lopulta hän päätyi aivan kaiken keskelle. Mies laski huppunsa jonka alta paljastui käärmemäiset kelmeät kasvot.

"Amara Hawkes, tapaamme viimein." Lordi Voldemort kumarsi pienesti minulle samalla kun pahimmat kauhu skenaarioni olivat juuri käyneet toteen.

Heips! Tää luku on nyt ihan tarkoituksella jätetty lyhyeksi, koska haluan että seuraaava luku jonka kirjotan on viimeinen ja siihen on vaan saatava kaikki mahtumaan :) Kirjotan kyllä siihen päälle muutaman ekstra luvun, mutta tuleva luku tulee olemaan todella pitkä ja päättämään koko kirjan. Toivottavasti teillä on alkanut koulut hyvin ja ootte pysyny terveinä💋💋