10 pistettä rohkelikolle!

184 9 2
                                    

Torstai 27.11.1995

"Alicia terävämmin, ja Amara keskity!" Angelinan raivoisa ääni kirkui kun lensimme kaatojen kanssa tolppia ympäri. Olin tiputtanut kaadon jo kahdesti ja nyt se taas lipesi kädestäni maata kohti.

"George VARO!" Huusin. George ehti juuri ja juuri väistää tippuvan kaadon. Poika vain virnisti ja heilautti hiuksensa pois silmiltään iskien leikillä silmää. Alicia alkoi kikattaa.

"Alicia!" Angelina rääkyi jostain kauempaa.

"Hei anna ny vähän armoo ollaan treenattu jo kaks tuntia." Fred huusi Angelinalle joka oli kääntänyt murhaavan katseensa Georgeen.

"Olet oikeassa Fred, kaikki menevät nyt nukkumaan." Angelina totesi ja alkoi hätistää porukkaa pois kentältä.

Ron ja Harry lensivät luokseni.

"Angelina voisi vähän chillata." Sanoin katsoen taakseni. George auttoi Alician luudaltaan pois, ja Fred pyöritteli silmiään.

"Olisit nähnyt Woodin, hän oli jo pelottava ennen pelejä." Harry sanoi hymyillen muistolle. Ron loi minuun huvittuneen katseen virnistäen.

<<<>
Dracon nk

Amaran harjoitukset loppuivat juuri. Istuin tavallisella paikallani katsomon takaosassa jottei kukaan näkisi minua. Amara nousi luudaltaan Harryn ja Ronin luo. Potta puhui jotain joka sai kaikki nauramaan, ja pian mukaan liittyi myös Weasley tyttö ja Granger. Kaikki oli niinkuin kuin harjoitukset viime viikkoina. Amara nauroi puhui, ja oli onnellinen, toisin kuin minä. Olin hemmetti vie eksäni huispaus harjoituksissa stalkkaamassa häntä, koska en omistanut muuta elämää.

Kapusin alas portaita niin etteivät muut näkisi kun takaani kuului unelias ääni.

"Draco, mitä teet täällä?" Luna Lovekiva kysyi poissaoleva hymy ja katse koristaen hänen kalpeaa naamaansa. Neljäs luokkalainen korpinkynsi tyttö käveli luokseni. Hän oli ainakin päätä lyhyempi, mutta silti hän sai naulittua katseensa minuun kumman helposti.

"Katsoin Amaran harjoituksia." Katsoin varpaisiini jatkaen kävelyäni.

"Mutta tehän olette eronneet?" Lunan äänen sävy kuulosti siltä kuin asia olisi ollut hänen tiedossaan jo jonkin aikaa.

"Mistä tiedät?" Yritin käyttää mahdollisimman epäkiinnostuneesti.

Luna hymyili, mutta ei katsonut minua.

"Serkku vaikken anna kaikkien sitä olettaa tiedän eniten asioita kaikista tässä koulussa." Luna hyppelehti hymyillen eteenpäin jättäen minut hämmentyneenä omiin ajatuksiini.

<<>>
Amaran nk
Lauantai 29.11.1995

Raahustin aamiaiselle myöhässä. Peli alkaisi kahdeltatoista ja olin herännyt vasta 11.23. Olin nukkunut poikkeuksellisen huonosti, sillä olin nähnyt kamalaa unta.

Rojahdin aamiaispöydän ääreen Georgen viereen. George istui aivan Fredin vieressä joka nauratti vastapäätä olevaa Aliciaa pyörittämällä lusikkaa hauskasti. Angelina joka istui minua vastapäätä loi minuun murhaavan katseen ja alkoi heti sättimään minua myöhäisestä tulostani.

"Amara! Peli alkaa puolen tunnin päästä ja sinä vasta tulet aamiaiselle!"

Nappasin kahvipannun unisesti ja aioin kaataa siitä kuppiini kun Angeliina tarttui siihen.

"Ei kofeiinia ennen peliä." Hän muistutti.

"Kuules muru, olen nukkunut valmiiksi paskat unet ja tulin edes syömään, joten voisitko ystävällisesti ojentaa sen saatanan pannun. Ilman päivittäistä kofeiiniani voin samantien jättää pelin välistä ja antaa Nevillen tulla tilalleni." Hymyilin tekohymyn Angelinalle ja riuhtaisin pannun itselleni.

where the broken hearts go?/Draco MalfoyWhere stories live. Discover now