Älä jaksa Harry!

181 9 4
                                    

Keskiviikko 9.12.1995

Dracon huone oli uusi paikkamme. Vietimme siellä yöt, päivät, välitunnit, illat ja aamut. Sen takia kävin omassa makuusalissani noin kerran viikossa vaihtamassa puhtaat stringit tai hakemassa uudet sukat. Kirjani vaatteeni ja jopa meikkini olivat Dracon huoneessa. Eikä siinä, koska luihuiset saivat oman makuuhuoneen en häirinnyt ketään, mutta kyllä Hermione ja Ginny hieman kyseenalaistivat kun ravasin kerran viikossa makuusaliin ja pois.

Istuin aamiasella syömässä vastapaistettua leipää kun muut saapuivat.

"Katshokaa." Sanoin suu täynnä leipää. Ojensin päivän profeettaa jonka etusivua täytti suuri artikkeli viimeaikaisista kuolonsyöjä hyökkäyksistä.

"Hilland? Eikö Patricia Hilland ole joku kolmasluokkalainen korpinkynsi?" Ginny kysyi järkyttyneenä ja kääntyi korpinkynnen pöytään.

"Juu, miettikää tyttö menetti vanhempansa ja on vasta kolmannella." Hermione sanoi vetäen Ginnyn pöydän ääreen. Patricia oli noussut kirjekuori kädessä seisomaan ja lähtenyt juosten pois. Sain kylmiä väreitä, vanhempien menetys olisi varmasti kamalaa.

Ron nappasi baagelin käteensä ja alkoi täyttää sitä erilaisilla täytteillä mutta Harry vain istui ja katsoi minua.

"Olet nukkunut Dracon luona koko viikon?" Hän kysyi.

Nyökyttelin päätäni laittaen perheeni kirjeen kaapuni taskuun, avatakseni sen myöhemmin.

"Dracon?" Hän kysyi inhottuneesti. "Auts!" Harry voihkaisi kun Hermy potkaisi häntä pöydän alla sääreen.

"Älä jaksa Harry." Sanoin tyynesti pyörittäen silmiäni hänelle.

Poika huokaisi kärsimättömästi ja sanoi.
"No anteeks, mut oot ollu yli 5minsaa rohkelikkorornissa godrick ties milloin."

"Ja mistäs lähtien se on ollut sinun asiasi?" Kysyin jo ärtyneenä. Harry paiskasi lusikkansa pöytään saaden ihmiset katsomaan meitä. Hän nousi ja lähti kävelemään pois. Nousin ja kävelin hänen peräänsä.

Hän kuljetti minut poikien makuusaleille sanomatta sanaakaan. Hän sulki oven perässään ja sanoi.

"Tämä ei vetele näin, et voi vain unohtaa meitä heti kun komea platina prinssisi antaa mahdollisuuden perintöön."

"Minä rakastan häntä!" Huusin päin Harryn naamaa.

"Etkä vitussa rakasta. Hän on iljettävä omahyväinen ja hän särkee sydämmesi!"

Yritin napata sauvani mutta Harry tarttui ranteeseeni ja sanoi hiljaa.

"En halua taistella, haluan sinun puhuvan." Hän irrotti ranteeni ja veti minut lähelleen.

"Minä olen paras ystäväsi, hän on mitätön Draco. Et voi ikuisesti leikkiä kotia hänen kanssaan, mutta minä pysyn täällä aina." Hän kuiskasi. Pudistin päätäni.

"Ei se mene noin." Harry oli niin lähellä että tunsin hänen hengityksensä ihollani. Harry yritti suudella minua mutta vetäydyin kauemmas hänestä ja yritin lähteä.

"Am! Minä vai Draco?" Hän kysyi.

Pudistin päätäni uudestaan kyyneleet silmissä.

"Minä vai Draco?" Harry kysyi uudestaan.

Kyynel vierähti poskelleni ja sanoin.

"Harry en halua valita."

"Mutta sinun täytyy, kumpi?" Harry kysyi kiivas katse silmissään.

Pyyhkäisin kyyneleen poskeltani ja sanoin hiljaa.

"Siinä tapaukessa, Draco." Irrottauduin Harryn otteesta ja lähdin huoneesta kyyneleet poskillani.

<<>>

"Äyssi Potta!" Draco ärähti kun kerroin jutun illalla hänelle. Makasin hänen rinnallaan itkien samalla kun hän silitteli hiuksiani.
"Ei ystävän tarvitse valita. Hän tyytyisi siihen että sinä olet silti vilpittömästi hänen ystävänsä. Ja mikä hiton yritys SUUDELLA sinua." Hän jatkoi. Nyökkäsin.

"En tiedä mitä hän ajatteli." Huokaisin ja nousin ylös. "Menen suihkuun."

Kylpyhuone oli viileä ja rentouttava. Revin Dracon hupparin päältäni ja astuin suihkuun. Kuuma vesi valui pitkin päänahkaani viemäriin ja tunsin viimeisetkin itkun rippeet valahtavan viemäristä alas.

Suihkun jälkeen puin vessassa olevan silkkitoppini ja mini shortsini. Harjasin märät hiukseni ja astuin takaisin pieneen makuuhuoneeseen. Draco makasi ilman paitaa sängyllään ja hänen pupillinsa laajenivat kun tulin suihkusta. Kävelin hänen luokseen ja istuin tämän syliin laittaen käteni hänen niskaansa. Draco veti minut lähemmäksi ja suuteli minua hellästi. Tällöin menetin neitsyyteni Draco Malfoylle.

where the broken hearts go?/Draco MalfoyWhere stories live. Discover now