where the broken hearts go?/Draco Malfoy

Päivä jona kuolin

Torstai 8.4.1996
Varoitus luku sisältää kuolemaa ja verta!

Bellatrix Lestrange seisoi edessäni sauva ohimollani ja sihisi.

"Anna se sormus."

Nielaisin ja ojensin hänelle feikki sormuksen jonka Draco oli minulle antanut. Hän heilutteli pitkää tikaria naamallani. Olin työntynyt niin lähelle seinää etten enää päässyt kauemmas. Hän otti sormuksen ja viilsi käteeni paksun haavan. Inahdin kivusta. Kädestäni alkoi pulputa verta joten laitoin sen vain nyrkkiin.

Hän lähti kävelemään takaisin ja ojensi lopulta sormuksen Voldemortille.

"No", Voldemort huokaisi hymyillen. "Enköhän omaa sinulle pienen, selityksen."

Hän pujotti sormuksen sormeensa ja tutkaili sitä hetken.

"Viimeisen, noin 5kk minulta on löytynyt korvaamaton apu riveistäni", Hän viimein aloitti. "Hän on ollut erittäin avulias ja olemme edenneet mitä parhaiten suunnitelmassamme, tappaa Harry Potter."

Veri jota jatkuvasti menetin sai korvissani humisemaan ja pääni tykyttämään. Kuullessani kuitenkin Harryn nimen valpastuin.

"Kaikki meni oikein loistavasti, ja sinä", Voldemort kähisi omaa kauheaa nauruaan jatkaen "Olet ollut siinä suuri apu."

Mitä.

"Olet antanut minulle sellaisen pääsyn killan sekä Potterin ja lähipiirin elämään, ettei tämä kaikki olisi muuten selvinnyt ilman apuasi."

Oliko Voldemort vakoillut minua, 5kk. Aloin voida pahoin jo ajatuksesta. Siihen saattoi myös vaikuttaa rautainen veren maku suussani.

"Kuitenkin kun löysit tämän hurmaavan sormuksen suunnitelmani muuttuivat. Tiesitkö, juuri tällä sormuksella on sekä parantamis voimia, mutta myös sen haltijalla kuolemattomuus."

Sydämmeni pomppasi kurkkuuni. Minulla oli oikea sormus. Voldemortilla väärennös. En kuolisi, jäisin henkiin.

"Siksi joudumme nyt tulemaan tähän erittäin harmilliseen tilanteeseen, jossa sinun täytyy kuolla."

Tietenkin, se jolla on sormus joutuu luovuttamaan sen itse jotta parantamis voima voi siirtyä, mutta uusi omistaja saa kuolemattomuuden vasta tappaessaan sormuksen edellisen omistajan.

Hivutin verisen käteni taskuuni ja olin jo pujottamassa sormusta sormeeni, kun Voldemort sanoi.

"Tietenkin tappamisesi olisi aivan liian helppoa, jos minä sen suorittaisin."

Jotain mustaan pukeutunutta kuolonsyöjää tönäistiin niin, että hän melkein kaatui. Hän otti askeleen ja seisoi Voldemortin rinnalla, mutta ei ylväästi vaan alamaissa ja pelokkaana.

Hetken oli hiljaista, sitten hän otti maskinsa pois.

Pysähdyin.

Kuolin.

En oikeasti, vain henkisesti.

Hän oli pettänyt minua koko tämän ajan.

Draco seisoi edessäni sauva osoittaen minua. Kasvoilla kylmä ja kovettunut ilme.

Halusin itkeä.

Oksentaa.

Muttei mikään tullut ulos.

En tiedä hengitinkö edes.

Lopulta sain suuni auki, ja kähisin henki salpaantuneena.

"Kaikki tämä aika",

"Hän on ollut leirissäni, kyllä vain." Voldemort myhäili.

"Mutta, miksi minä, miksi hän?" Kysyin. En saanut vieläkään henkeä. Minua sattui kaikin mahdollisin tavoin. Veri oli valunut jokaiseen mahdolliseen kehonosaani ja sydämmeni tuntui kuin siihen olisi asetettu aikapommi joka oli räjähtämäisillään.

Taas oli hiljaista.

"En oikeasti rakastanut sinua, koskaan." Hän sanoi.

Salissa kaikui.

Nyt se aikapommi räjähti.

"Mutta suukot lupaukset uhraukset?"

"Siitä asti ku aloimme seurustelemaan, olit vain väline." Hän jatkoi.

Älä.

"Mutta ajanmyötä aloin välittää sinusta", hän mutisi "Rakkaus on sodassa turhaa, on parempi olla yksin niin et satuta itseään tai muita." Draco sanoi.

"Ensin tapoimme vanhempasi, säälittävät jästit, jotta vähän masentuisit, mutta ette pysyneet toisistanne siltikään erossa, pakkonaitimme Astorian Dracolle, mutta sekään ei saanut teitä eroon toisistanne. Olin jo lähes toivoton, kunnes Draco tuli häiden jälkeen sormus uutisen kanssa", Voldemortin hymy oli jotain sietämätöntä. "Olit kaivanut oman hautasi, ja nyt me hyödynämme sen."

Otin käteni pois taskusta. Pujotin sormuksen pois kädestäni. En antaisi heille sitä iloa, en varsinkaan Dracolle.

Vanhempani. Felix. Elif.

Tähän vedän rajan.

Nostin pääni ylös ja katsoin Draco silmiin, mutta en enää anellen. Katseeni oli ylväs ja haastava.

"Okei." Sanoin hiljaa.

"Mitä?" Draco kysyi ihmeissään.

"Okei, tapa minut. Ei se satu." Sylkäisin veren suustani jotta sain korotettua ääntäni.

"AM EI!" Enzo huusi. Hänet vaienettiin heti.

"Sinut ollaan juuri murhaamassa ja aino mitä suustasi ulos saat on okei." Draco kysyi.

"Niin."

"Miten kehtaat aliarvostaa Pimeyden Lordin joukkoja näin!" Bellatrix kiljui.

Hymyilin katkerasti.

"En minä teitä vaan häntä", nyökkäsin Dracoon. "Tee se, tapa minut."

Draco nielaisi.

"Tapa minut rakkaani." Kuiskasin vielä kerran. Katsoin häntä silmiin niin syvälle kuin pystyin. Hän tärisi ja huusi.

"Avada Kedavra."

Kun puhutaan siitä kuinka juuri ennen kuolemaa elämäsi vilisee silmiesi edessä. Se on täysin totta. Vain siinä murto-osa sekunnissa kun Dracon sauvasta lähtöisin oleva kirous osui minuun näin kaiken. Lapsuuteni ja perheeni kaikissa väreissään. Kuinka kasvoin Tylypahkassa ja tutustuin parhaisiin ihmisiin joita tunsin. Ne kesä Weasleyillä bileet rohkelikkojen kanssa Nik ja kaikki muu. Kun tapasin Dracon. Ensisuudelmamme, suloiset elokuvamaiset hetkemme, ja se rakkaus mitä olin tuntenut. Kaikki se vilisi silmissäni. Ja tiedän että hän tunsi samoin. Yhdessä silmämme kohtasivat viimeisen kerran ennenkuin tunsin tuskaisen rintakivun ja menetin tajuni. Kuolin.

Kaiken tämän jälkeen mietitte varmaan, oliko se sen arvoista. Vastaan kyllä. Elämäni oli täydellistä vaikka siinä olikin tummia aikoja. Olin saanut elää rikasta ja kokemusten täyteistä eloa. Olin saanut kokea ystävyyden ensirakkauden ja todellisen ilon. Kuolisin iloisena. Kuolema on petturuutta parempi, ja kuolema on parempi kuin elää häpeässä.

So when ever someone asks you where the broken hearts go you can give them this and soon they'll know the answer

HEI RAKKAAT! Oon niin pahoillani että tässä kesti näin pitkään, mutta totuus on vaan se että oon liian emotionally attached tähän ficciin etten vaan saanut sitä lopetettua. Oon kirjottanu tätä noin 9kk ja sen aikana tätä on luettu vähän alle 5k ja votettu yli 200 kertaa🤩 Oon niin kiitollinen teistä kaikista ja ilonen että moni on tästä ficistä tykänny merkkaatte mulle kaiken<33

Ps tää on virallisesti tän ficin viimeinen luku, mutta aijon kirjottaa vielä muutaman lisäluvun muiden ihmisten näkökulmasta so wait for a little while for that