where the broken hearts go?/Draco Malfoy

Haleja

Lauantai 6.2.1996

Istuin makuusalissamme harjoitellen ystävänpäivä keikkamme kappaleita. Rosmerta halusi meidän laulavan muutaman meille mieluisan ystävänpäivä kappaleen. Olin valinnut meille kolme ihan kivaa kappaletta, mutta nyt kun en itse päässyt viettämään ruusujen ja suklaan täyteistä ystävänpäivää kaikki ne tuntuivat saavan minut kyyneliin. Kirjoittelin Fredille sointuja vielä yhteen kappaleeseen ja koko juttu oli viedä minut hulluuteen.

Olin aamulla herännyt yksin sohvalta. Muut olivat olleet silloin aamiaiselle. Olin siirtynyt yläkertaan masistelemaan suklaani ääreen. Vaikka kuinka yritin ajatukseni harhailivat lähes vartin välein Dracoon joka johti siihen että kyynelehdin silmät punaisina koko ajan.

Oveen koputettiin ja Hermione kurkisti sisään. Hän oli letittänyt tukkansa kahdelle ranskalaiselle letille ja hänen kasvoillaan oli suloinen ilme.

"Voimmeko tulla sisään?" Hän kysyi varoen. Mumisin sänkyni pohjalta jotain myöntävää ja katsoin kuinka Harry Ron Ginny ja kaksoset tulivat kaikki sisään. Emmekö olleet riidoissa, miksi he olivat niin mukavia minulle.

Hermione istui jalkopäähäni, Ginny ja Harry, istuivat viereiselle sängylle Ron nojasi Hermionen yöpöytään kädet puuskassa ja kaksoset jäivät seisoskelemaan ovelle.

"Mitä asiaa teillä on?" Kysyin hiljaa. Olin kyljelläni sängyssä katse suoraan kohti Harryn jalkoja.

"Et suostunut eilen illalla puhumaan, joten toivoimme että vastaisit meille nyt." Ginny totesi.

"Emmekö ole riidoissa?" Kysyin.

"Am, olen vieläkin sinulle hieman ärtynyt asenteestasi sitä riitaa kohtaan ja siitä miten huusit minulle, mutta olen huolissani sinusta ja olet parasystävämme emme me sinua jätä." Hermione sanoi myötätuntoisesti samalla laskien käden jalalleni joka makasi peiton alla.

"Draco erosi minusta eilen, koska hän ei halua minun kärsivän kaikesta tästä mitä on tekeillä, emmekä enää ystävänpäivän jälkeen nää koskaan." Sanoin kyyneleet taas tulvien silmiini.

Kaikki olivat hiljaa hetken kunnes Harry avasi suunsa ja sanoi.

"Eli päätit mennä sen takia melkein tapattamaan itsesi sinne, mahtavaa."

"Harry!" Ginny sihahti.

Nousin sängystäni kävelin Harryn luo ja kaaduin hänen päälleen halaamaan tätä. Itkuni yltyi jo parkuun.

"Anteeksi Harry kaikesta, voidaanko taas olla väleissä en jaksa tätä jatkuvaa tappelua." Kuiskasin hänen korvaan itkuisesti vieläkin halaten poikaa.

Tunsin Harryn kiristävän otettaan minussa joka oli todennäköisesti myöntyvä vastaus. Sitten nousin ja hyökkäsin Hermionen kimppuun. Onneksi Hermione on niin herkkä että hänkin alkoi itkeä. Sitten istuin takaisin sängylleni. Pian Ginny kaksoset ja Ron tulivat halaamaan minua joka tuntui ihanalta.

"Mutta oikeasti, miksi olit siellä laiturilla?" Ron kysyi.

"Minä vain pääsyin sinne kun juoksin pihan poikki, ja sitten istuin siihen enkä edes tajunnut nukahtaneeni." Pyyhin silmiäni.

"Me pelästyimme kauheasti, luulimme että olisit jo mennyttä." Fred sanoi.

"Miksette vieneet minua sairaala siipeen?" Kysyin.

"Sinä et olisi halunnut sitä." George sanoi. Hymyilin heille, he tosiaan tunsivat minut.

"Se on okei oikeesti, oon yllättävän hyvällä tuulella kyllä mä pärjään." Vale hymyilin kaikille.

"No siinä tapauksessa lähetkö lentelee?" Fred kysyi.

"Mielelläni." Virnistin noustessani ja napatessani luutani.

Et voi syyttää minu taktiikastani. Jos vain hautaisin tunteeni enkä antaisi niille tilaa ne kuolisivat samoin kuin tuli sammui ilman happea. Ja jos en väärin muistanut laukussani oli vielä kaksi askia röökiä johon voisin upottaa osan ongelmistani. Tiesin etteivät viisitoista vuotiaat saisi todellakaan polttaa mutta minkä minä sille pystyin että se oli täydellinen coping mekanismi.

<<>>

Illalla seisoin peilin edessä juuri suihkusta tulleena ja raikkaana. Kaulassani roikkui riipus jossa roikkui kaunis sininen jalokivi. Käänsin riipuksen ja luin takaa sanat jotka Draco oli kaivertanut sinne syntymäpäivä lahjakseni more than my own life

"Niin paljon minä sinua rakastan." Draco oli sanonut.

Mihin se kaikki rakkaus oli kadonnut? Muistelin kaikkea yhteisiä muistojamme. Mieleeni tupsahti se kerta kun hän oli juossut sairaalasiipeen kesken eromme ja suudellut minua keskellä ystäviäni.

"Elämä on jo alamäessä niin miksei mennä sinne sitten yhdessä."

Nyt olimme alamäessä ja silti hän jätti minut yksin, se pieni itsekäs paskiainen. Yhtäkkiä tunsin vain halua repiä korun irti kaulastani. Ja niin minä tein. Repäisin koko paskan irti kaulastani niin että sen kallis ketju katkesi ja jalokivi tippui lattialle. Otin palaset ja suljin ne pieneen laatikkoon. Otin matka-arkustani Dracon hupparit ja kaadoin niihin Lavenderin koriste glitterit ja tursutin meikkivoidetta ja huulipunaa niihin jonka jälkeen viikkasin ne samaan laatikkoon. Otin kuvat kortit ja kaikki hänen tavaransa jotka omistin ja tungin ne siihen laatikkoon. Veisin sen hänelle huomenna.

"Niin paljon minä sinua rakastan." On syntymäpäiväsankari luvusta ja "Elämä on jo alamäessä niin miksei mennä sinne sitten yhdessä." On sovinto luvusta.