Lorenzo Berkshire

153 10 1
                                    

Maanantai 18.1.1996

Päivän loitsutunti oli mitä masentavin. Istuin Ernien kanssa kirjoittamassa muistiinpanoja hiljaa koko tunnin. Ainoat joilla näytti juttu luistavan parinsa kanssa oli Ron ja Effie Flaw jotka naureskelivat koko tunnin ja juttelivat rattoisasti kaikesta maan ja taivaan välillä.

Tunnin jälkeen kiiruhdin ruokailuun. Ei minua kiinnostanut pätkääkään syödä, en ollut edes nälkäinen, mutta halusin kuulla Hermyn mielipiteen tunnista sillä olin kyllä huomannut huokaukset jotka tulivat hänen suunnaltaan tunnilla.

Odottaessani kolmikon saapumista katselin Luihuisen pöytään. Draco heitti ilmeisesti jotain herjaa sillä Blaise läpsäisi häntä takaraivoon samalla kun Pansy alkoi kikattaa hullusti. Draco näytti aidon iloiselta nauraessaan kavereidensa kanssa. En kuullut mitä hän sanoi mutta pian Pansy jatkoi juttua ja puolet Luihuisista alkoivat nauraa. Muutaman tuolin päässä Astoria joka oli syventynyt keskusteluun Theo Nottin kanssa pyöritteli vain silmiään samalla kun Enzo ja Theo alkoivat vain nauraa.

Vaikka en sitä halunnutkaan myöntää itselleni, tiesin ettei suunnitelma saada Enzo ja Astoria yhteen tulisi mitään. Enzo oli vapaa poikamies joka ei ollut valmis naimisiin. Ei kukaan viisitoista vuotias ollut.

Kävin mielessäni viides luokkalaisia Luihuisia poikia. Enzo Theo Crabbe Goyle Blaise Mattheo, kukaan ei menisi naimisiin vielä vaikka maksettaisiin.

Harry Hermy ja Ron tulivat pöytään. Pyörittelin haarukkaani sormieni välissä ja kuuntelin kun Hermione aloitti keskustelun jota olin odottanut.

"Sinulla ja Effiellä näytti juttu luistavan." Hermione sanoi muka välinpitämättömästi.

"Mm, joo hän on mahtava." Ron naurahti ja laittoi perunaa suuhunsa. Harry kohotti kulmiaan hymyillen Ronille, mutta ei näyttänyt sitä Hermionelle.

Virnistin itsekseni. Hermione hymyili teko iloisesti ja sitten hän vain jatkoi ruuan napsimista kuin mitään ei olisi käynyt.

Nousin pöydästä samaan aikaan kuin Luihuiset ja juoksin Enzon luo.

"Hei Enzo voidaanko puhua." Huudahdin. Enzo Theo ja Mattheo kääntyivät minuun päin.

Hän kohautti olkiaan ja lähti mukaani jättäen viheltelevän Theon ja Mattheon taakseni. Näytin heille keskaria.

Kävelimme ulos ruokasalista kun Enzo aloitti tavalliseen flirttailevaan sävyynsä.

"Miten voin neitiä auttaa, onko Malfoy pettänyt sinut, tarvitsetko laastaria?"

"Pää kii Enzo, halusin kysyy sulta jotain."

"Kysy pois." Enzo nojautui seinää vasten.

"Mitä mieltä oot Astoriasta?" Kysyin niin totisesti kuin vain pystyin.

"Ashlynista?"

Piilotin nauruni puremalla huultani ja sanoin.

"Ashlynista."

Enzo mietti hetken ja totesi sitten.

"No, se on selvästi muhun lätkässä, kukapa ei. Ja no aika rasittava mutta se perse korvaa kaiken."

Läpsäisin Enzoa poskelle.

"En kysynyt mitä mieltä oot Astorian perseestä haloo." Katsoin Enzoa ärtyneesti.

"No en menisi naimisiin, kuka täys järkinen edes menisi naimisiin viisitoista vuotiaana?"

Huokaisin masentuneesti.

"Et millään tsäänssillä?" Kysyin epätoivoisesti.

"Mielummin menisin sun kanssa naimisiin kun Ashlynin." Enzo totesi virnistäen taas flirttailevasti. Pyöräytin silmiäni.

"Olen täysin onnellinen Dracon kanssa, kiitos." Ristin käteni rinnalleni.

"Ihan mielenkiinnosta kysyn mitä näät siinä ylikasvaneessa pumpulipuikossa?" Enzo kysyi tarkoituksellisen ärsyttävästi.

"No jos sinuun verrataan niin pelkästään hänen vatsalihaksensa saavat minut kääntymään häneen." Näytin kieltä Enzolle.

"Itseasiassa mä omistan nykyään sixpackin haluuks nähä?" Enzo alkoi jo nostaa paitaansa kun työnsin käteni tielle. Katsoin taakseni ja näin vain tyhjän käytävän jonka perällä seisoi muutama Korpinkynsi tyttö.

"Joojoo ei mua kiinnosta, Draco on anyways parempi ihminen, turha edes yrittää."

"Et voi kuitenkaa myöntää ettei ne viimevuotiset suudelmat ois ollu",

"Kännisiä ja harkitsemattomia?"

"Upeita olin sanomassa." Enzo virnisti.

"Joo ei mitään mahista."

"Oon silti aina täällä, valmiina."

Virnistin vittuuntuneesti pojalle ja kun olin jo kauempana huusin.

"Senkin hyödytön Lorenzo."

"Naama umpee Hawkes!"

<<>>

Myöhemmin viimeisen tunnin jälkeen käväisin vessaan. Olin juuri vetämässä pönttöä kun kuulin kolmen ihmisen kävelevän sisään.

"Siis arvatkaa mitä mä ja Wendy nähtiin tänään." En tunnistanut henkilöä nimeltä mutta olin kuullut äänen aiemmin.

"Mm." Joku tytöistä mutisi.

"Siis se Amara rohkelikosta", aloitti tyttö.

"Se Dracon muija?" Kolmas tytöistä kysyi.

"Joo just se, se oli sen kuuman Lorenzon kanssa käytävällä kahestaa."

"Et oo tosissas."

"Joo, se ihan salee on kyllästyny Malfoyhin ja nyt se alkaa huoraamaan Berkshiree."

"Että sillä on otsaa."

"Joo, ensin se vie koulun parhaimman näkösimmän pojan vaikka ne vihas toisiaan ennen, ja nyt se ottaa vielä Lorenzonki." Toinen tytöistä totesi sulkien huulikiilto purkin niin että se maiskahti hiukan.

"Ei jumalauta."

Oli hetken hiljaisuus ja sitten ovi kävi. Tajusin että tytöt olivat lähteneet.

Juoksin vessan ovelle ja katsoin ulos.

Yksi puuskupuhin neljäs luokkalainen ja kaksi korpinkynttä kävelivät jo kauempana, mahdollisuuteni korjata huhut valuivat viemäristä.

where the broken hearts go?/Draco MalfoyDonde viven las historias. Descúbrelo ahora