where the broken hearts go?/Draco Malfoy

epilogi Pimeyden Lordi on kuollut

3.5.1998
Draco Malfoyn näkökulma

Eilen se oli loppunut. Taistelu. Pimeyden Lordi oli kuollut. Lopullisesti.

Toisin kuin muut kuolonsyöjät tunsin oloni helpottuneeksi. Tai no, niin helpottuneeksi kuin vain voi itsensä tuntea. Vaikka siitä oli jo kaksi vuotta Amaran kuolema, se kalvoi minua edelleen. Tietenkin. Minähän hänet olin tappanut. Muistellessa sitä hirveää iltaa rintaani vihlaisi.

Hän oli velttoontunut maahan ja silmät olivat sulkeutuneet. Hänen päänsä oli jäänyt roikkumaan luonnottomaan asentoon. Enzo karjui mielipuoliseti kun hänen muistonsa pyyhittiin. Amaran kuollut ruumis oli brutaalisti lähetetty tylypahkaan. Siitä oli tehty lehtijuttuja enemmän kuin yhdestäkään muusta uhrista. Oppilaan eloton ruumis postipaketilla tylypahkaan, niin oli Rita Luodiko kirjoittanut.

Hänen murhaajaa etsittiin pitkään. Monia kuolonsyöjiä epäiltiin. Oikeastaan kaikkia paitsi minua. Kukaan ei uskonut että olisin pystynyt siihen, ja totta puhuen en itsekkään uskonut. Olin sen tekohetkellä toivonut vain että hän olisi pitänyt sormuksen, mutta toisaalta kuka häntä olisi voinut syyttää.

En palannut kouluun. En puhunut syönyt tai liikkunut juuri lainkaan moniin kuukausiin. Aina kun olin ajatuksissani muistin hänet. Hänen naurunsa joka kuulosti tuulikellon helinältä. Hänen pehmeät huulensa joita olin suudellut niin monesti. Hänen tuuheat tummat hiuksena jotka olivat aina auki ja vapaina. Olin vienyt ne pois tästä maailmasta.

Siksi nyt kello 11.36 aamulla kävelin tämän jästi kylän poluilla. Olin matkalla Amaran serkun Catin luokse. Olimme tavanneet Aman hautajaisissa. Hän oli ihana tyttö. Vaikka hän oli surun murtama hän silti jaksoi olla pirteä ja sosiaalinen. Tiesin ettei Catin perheellä ollut mennyt hyvin sen jälkeen. Heillä ei mitenkään ollut varaa elättää vielä yhtä lasta, mutta Lilith oli jätetty kokonaan heidän vastuulleen.

Nyt se muuttuisi.

Pimpotin ovikelloon.

Hoikka tumma nainen tuli avaamaan oven.

"C-Cat?"

Hän räpytteli silmiään hetken ja tajusi sitten.

"Ai hei Draco, pitkästä aikaa, mikä sinut meille tuo?"

Nielaisin ja sanoin.

"Voinko tulla sisään?"

Hän mietti hetken. Cat ei ollut saman näköinen kuin silloin kun hänet olin viimeksi nähnyt. Hän oli laihtunut ja kasvanut muutaman sentin. Kasvoihin oli tullut muutama ryppy ja pörröinen kimmokas afro oli nyt vaisulla nutturalla päänpäällä. Vaatteetkaan eivät olleet kirkkaat tai säväyttävät, vaan harmaat ja väljät.

Cat nosti kulmiaan ja tokaisi.

"Mikä ettei." Hän avasi oven ja kävelin sisään.

Talo oli pieni ja hyvin huonossa kunnossa. Sisällä Cat johdatti minut keittiön pöydän ääreen istumaan.

"Miten teillä on mennyt." Mursin kiusallisen hiljaisuuden.

"Asiat Amaran kuoleman jälkeen ovat lähteneet suistumaan raiteiltaan", hän huokaisi ja viittoi talon kuntoa. "Äiti joutui vakavaan onnettomuuteen ja kuoli pois vain kuukausi Amaran jälkeen. Minulle jäi tämä rikkinäinen talo, lapsi ja koira." Cat kertoi.

"Missä hän on nyt?"

"Lilith, hän on nukkumassa. Pientä raukkaa käy sääliksi. Käyn kahta työtä jotta saan pidettyä meidät elossa, äiti kun jätti minut tänne suuren velan ja pienen perinnön kanssa", hän nyökkäsi päällään sohvalle. "Hän on vasta kaksi ja puoli, mutta viettää yöt valvoen yksin kotonaan, koska joudun olemaan usein ylitöissä." Cat niiskaisi.

Nousin ja kävelin sohvalle. Polvistuin tytön viereen. Hän oli kaunis. Kullanruskea iho, sekä vahva tumma tukka aivan kuin Amaralla. Felixin silmät, mutta Elifin kasvot.

"Kaiken lisäksi", Cat henkäisi surullisena. "Hän on yksi teistä."

Käänsin äkkiä pääni Catiin.

"Mitä tarkoitat?" Kysyin äkkiä.

"No muistan hyvin pienenä, oli kesä ja perheeni oli Amaralla kylässä. Hän suuttui veljelleen niin että sai tämän leijumaan ilmasssa", Cat selitti. "Emme ymmärtäneet mitä se tarkoitti, mutta myöhemmin hän sai kirjeen Tylypahkaan ja ymmärsimme kaiken."

Käänsin katseeni takaisin Lilithiin.

"Sanot siis",

"Hän on noita", Cat huokaisi surullisena. "Enkä tiedä mitä teen, sillä minulla ei ole varaa laittaa häntä sinne missä te olitte."

Katsoin ihmeissäni Lilithiä. Hänen pieni rintakehänsä kohoili rauhallisesti kun hän hengitti syvään sisään ja ulos. Miten niin pienellä, saattoi olla yhteys. Yleensä se tuli esille vasta yli viiden mutta Lilith oli vaivoin kaksi ja puoli.

Catin poskille valui kyyneleitä vuolaana. Tajusin, että saatoin olla ensimmäinen kelle hän puhui asiasta.

"Se on syy miksi tulin", Huokaisin ja käännyin takaisin Catiin. "Olen pohtinut, ja haluaisin Liltihin huoltajuuden, jos se vain sinulle sopisi."

Cat oli aivan hiljaa tuijotti minua. Panikoin ettei hän suostuisi joten aloin kertoa syitä.

"Minulla on rahaa paljon, niin paljon että voisin ostaa meille kahdelle ison kartanon jossa Lillillä olisi oma takapiha ja huone", selitin "Ja minä olisin hänen tukenaan kun hänestä kasvaisi lahjakas noita, voisin opettaa häntä ja kertoa hänelle Amarasta."

Cat pohti hetken ja totesi sitten.

"En ole siitä sinulle koskaan ilmeisesti kertonut." Hän huokaisi pää painuksissa.

Katsoin häntä kulmat kurtussa.

"Amara oli virallisiin papereihin merkinnyt sinut, hänen isäkseen. Hautajaisten jälkeen et kuitenkaan ottanut yhteyttä, joten päädyin vain tulokseen ettet halunnut Lilliä."

"Koko tämän ajan?" Kysyin järkyttyneenä.

"Hän oli sinun." Cat kuiskasi laskien kämmenensä Lilithin päälle silittäen hänen kauniita hiuksiaan.