Joonas x Aleksi | Sokean kanavan fanfic

Luku 21

Aleksin POV:

Sylissäni istuu Joonas, tuo on tarrautunut minuun kiinni. En pääse tästä ylös, vaikka ei se haittaa mitään. Painan pääni tuon pehmeiden hiuksien sekaan, ja tiedän että tuon kasvoille nousee hymy. Vaikka en kyllä näe tuon kasvoja. Alan itsekin hymyilemään, olen onnellinen.

"Meidän esitysvuoro on kohta!", Joel sanoo, ja kävelee ulos sovitushuoneestamme. Seuraamme tuota blondia miestä. "Noniin noniin, toimiihan sun mikki varmasti?", kuulen Joelin kysyvän Nikolta. "Vittu Joel, kyllä se toimii ei mitään hätää", Niko vastaa tuolle.

Taas meitä ohjataan lavalle päin, niinkuin viimeksikin. En kyllä ole varma kuka siellä on tällä hetkellä esiintymässä, mutta kohta me olemme siellä. Ainoa asia mikä pelottaa meitä juuri nyt, on voitto. Varsinkin se pelottaa Nikoa, joka lupautui osallistua johonkin tosi TV-ohjelmaan jos voittaisimme.

-

Esitys on ohi, huikee fiilis. Oikeastaan oksettaa, mutta se kuuluu asiaan. Nyt pitää vain odottaa. Haluan jo tietää monentenako me ollaan, vaikka en tiedä onko äänestys edes käynistynyt.

-

Joonaksen POV:

Auringon säteet osuvat silmiini, joka saa minut avaamaan silmäni. Oksettaa, päätä särkee, kauhee darra. Nousen nopeasti ylös, ja suorastaan juoksen oksentamaan vessaan. Tartun pöntöstö kiinni, ja annan kaiken tulla ulos. "Väistä", Joel käskee, ja siirtää minua edestään.

"Vittu mä en enää ikinä juo!", lupaan pienen oksenteluhetken jälkeen. "Tää sun "ikinä" tarkottaa varmaan kahta viikkoo", Joel naurahtaa. "Ha ha" vastaan ja nousen ylös. Vilkaisen itseäni peilistä, kamala näky. Näytän siltä että pommi olisi räjähtäny vieressäni, mitäköhän eilen tapahtui?

Minulla ei ole juurikaan muistikuvia eiliseltä, tuskin näillä muillakaan. Olisi varmaan pitänyt hieman hillitä juomista eilen, tänäänkin olisi kotiin lähtö. Mielessäni pyörii vain ajatus siitä, että saisin pian tavata Aleksin vanhemmat. Olemme seurustelleet vasta joku 2 viikkoa, mutta sitäkin pidempään olleet kavereita.

"Ootteks kaikki jo pakannu?", Niko kysyy. Tuo mies näyttää kyllä hyvin väsyneeltä, eikä ihme. Suomessa sitten odottaisikin kaiken maailman haastatteluja ja sensellaista. "Joo joo, millonkas se lento lähtee?", Olli kysyy ja pukee paitaansa päälleen. "Noin parin tunnin päästä", Niko sanoo.

Parin tunnin päästä? En jaksaisi lähteä minnekään, vaikka takaisin Suomeen haluankin jo. Tämä reissu on ollut yhtä helvettiä, vaikka onhan tässä paljon kaikkea hyvääkin ollut. Mutta edelleen kiinnostaisi tietää mitä eilen tapahtui.

Aleksin POV:

Istun nojatuolilla, ja katselen ikkunasta maisemia ulos. Nämä olisivat viimeiset hetkeni täällä Rotterdamissa, ai että. Sijoituimme ilmeisesti kuudenniksi, aika hyvä. Tai oikeastaan todella hyvä, sillä onhan tämä Suomen toisiksi paras sijoitus.

"Kaikki valmista?" Joel kysyy ja on jo valmiina lähtemään ulos huoneestamme. "Vissiin joo" Olli vastaa, ja nousen itsekin jo tuolta nojatuolilta.

Kävelen viimeisenä Tommin perässä alas rappusia. Jotenkin tavallaan haikee fiilis lähtee, mut samalla hyvä olo. Mietin vaan, olisko mua ja Joonasta ikinä tapahtunut ilman tätä reissua?

-

Palautamme huoneemme avainkortit, ja suunnistamme sitten tiemme ulos tuosta hotellista. Vittu mikä darra. Kauhee päänsärky, mutta ei voi mitään. Olisi tosiaan pitänyt juoda vähän vähemmän, vaikka hyvän sijoituksen saimmekin.

Tunnen kuinka Joonas tarttuu kädestäni, ja katseemme kohtaavat. Tuo hymyilee minulle tuota suloisinta hymyä mitä olen koskaan nähnyt, joka saa minunkin kasvoille nousemaan hymyn. Tunnen oloni niin turvalliseksi Joonaksen seurassa.

-

Odottelemme lentoamme. Katselen kuinka Joel ja Niko päivittelevät jotain instagramiin, ja päätän sitten itsekin kaivaa puhelimeni esille. En ole eilisen jälkeen avannut koko laitetta, joten kai voisin välillä katsoa somet läpi.

Oho, paljon uusia seuraajia ja viestipyyntöjä. Äitinikin on näköjään yrittänyt soittaa, ehkä vastaan Suomessa. Tuntuuhan tämä suosio nyt hyvältä.

——

Hei, tästä luvusta tais tulla nyt aika tylsä, pahoittelut siitä :)

+Luin tän vaa nopeesti läpi nii pahoittelut myös kirjotusvirheistä!