Joonas x Aleksi | Sokean kanavan fanfic

Luku 36

Aleksin POV:

Käteni hikoilevat, pelkään tosiaankin Joonaksen vanhempien reaktiota. Jos he eivät hyväksy meitä, joutuisimmeko me eroamaan? Tai jos he eivät pidäkään minusta, vaikka onhan he minut ennenkin tavanneet.

"Jännittääkö sua?" Joonas kysyy, ennenkuin avaa oven. "No joo... Tai ehkä mua enemmän pelottaa, et ne ei hyväksy meitä ja joudutaan eroamaan" sanon. Ääneni värisee hieman, vaikka ei minua nyt niin paljon jännittänyt.

"Aleksi rakas, mä en jättäis sua ikinä. Oli mun vanhemmat sitten mitä mieltä tahansa, mä en jätä sua" Joonas lupaa, ja halaa minua. Tuo hali helpotti oloani, ja kasvoilleni nousee pieni hymy. "Ihana kuulla" kuiskaan.

Joonas avaa hänen vanhempiensa asunnon oven, ja kävelemme sitten sisälle. "Moi, me tultiin!" Joonas huudahtaa eteisestä. Jätämme kenkämme eteiseen, ja kävelemme sitten olohuoneeseen.

"Moi, mukava nähdä pitkästä aikaa! Menikö matka hyvin? Entä oletteko te syöneet ja... Aleksiko se siinä? Sinua en olekkaan nähny aikoihin! Keitin meille kahvia mutta siis tarkoittaako tämä sitä että... Että te kaksi seurustelette? Kauanko te olette seurustelleet, jos te siis seurustelette? Entä miten siellä Rotterdamissa meni?" Joonaksen äiti kyselee innostuneena. Hän kerkesi halata jo Joonasta, ja nyt näköjään minuakin. Miten joku saa mahdutettua niin paljon kysymyksiä yhteen lauseeseen?

"Joo kyllä me seurustellaan. Ollaan seurusteltu noin 2kk, enkä vois olla onnellisempi nyt ilman Joonasta" sanon hymy kasvoillani, kun vihdoin sain puheenvuoron. Joonaksen äidin kasvoille nousee hymy. Hän voisi vaikka ratketa riemusta, jos osaan oikein lukea hänen kasvoiltaan.

"Se on ihanaa! Tulkaa nyt, keitin kahvia!" Joonaksen äiti sanoo, ja menee jo edeltä keittiöön. Joonas katsahtaa minuun, ja hymyilee suloisesti. "Oliks se paha?" Hän kysyy. "Ei ollenkaan" vastaan.

Joonas suutelee minua nopeasti, ja ohjeistaa sitten keittiöön. Istuudun ruokapöydän ääreen, Joonaksen viereen. Keskustelemme Rotterdamista, euroviisuista, tulevista keikoista ja vähän kaikesta tapahtumista, Joonaksen ja hänen äitinsä kanssa. Emme ole saaneet vielä Joonaksen isän Jounin reaktiota, mutta toivottavasti hänkin ottaisi asian yhtä hyvin kuin Joonaksen äitikin otti.

"Missä isä on?" Joonas kysyy yhtäkkiä. "Ai, hän lähti kalaan. Ei tiedä vielä että olette jo täällä, mutta eiköhän hänkin ilmesty paikalle" Joonaksen äiti kertoo. Saimme juotua kahvit, ja juteltua vähän kaikesta. Nousemme pöydän äärestä, ja kävelemme autolleni hakemaan laukkujamme.

Laskemme laukkumme Joonaksen vanhan huoneen lattialle, ja käymme suoraan makaamaan hänen sängylleen. Hänenkin sänkynsä on 120cm leveä, mutta hyvin me tässä mahdumme nukkumaan. Ainakin minun vanhempieni luona mahduimme, joten miksemme täälläkin.

"Mikä olo?" Joonas kysyy. "Oikeestaan tosi hyvä, ihanaa että meidän molempien vanhemmat hyväksy meidät" sanon hymy kasvoillani. Joonaskin hymyilee ensin, mutta sitten hänen hymynsä katoaa pikku hiljaa.

"Mikä nyt?" Kysyn ihmeissäni. "Eihän me olla saatu vielä mun isän reaktiota" hän huomauttaa, ja katsoo minua sitten huolestuneen näköisenä. "Uskotko sä, ettei se hyväksyis meitä?" Kysyn varovasti. Joonaksen käytös alkaa jo pelottamaan, ihan kuin hän tietäisi ettei hänen isä tulisi hyväksymään meitä.

"En mä osaa sanoa" Joonas sanoo hiljaa. En ole enää niin iloinen tai helpottunut kuin äsken, jännitys taas valtaa koko kehoni. Mitä jos minut heitetään täältä ulos?