Joonas x Aleksi | Sokean kanavan fanfic

Luku 25

Aleksin POV:

En pystynyt vielä kertomaan meistä, en tiedä miksi. Pelkään liikaa kaikkea mitä voisi tapahtua. "Otatteko lisää?" Äitini kysyy, ja pitelee käsissään kahvipannua. "Ei kiitos" vastaan ja nousen ylös. "En taida mäkään ottaa, kiitos" Joonas vastaa ja seuraa minua.

Tartun Joonasta kädestä, ja ohjaan hänet yläkertaan huoneeseeni. En ole aikoihin käynyt siellä, jännä nähdä miltä siellä näyttää nykyään. Vaikka tuskin se viime kerrasta on kovin paljoa muuttunut.

Lasken meidän laukut huoneeni ovelle, ja käyn sitten makaamaan sängylleni. Sänky on 120cm leveä. Kai siinä mahtuu ihan hyvin kaksi ihmistä nukkumaan yhden yön. Ainakin Rotterdamissa mahduimme kaikki kuusi nukkumaan yhdellä parisängyllä. Mutta nyt, pitäisi kertoa suhteestamme vanhemmilleni.

"Ooks sä jo valmis?" Kysyn ja katson Joonasta. "Valmis mihin?" Hän kysyy, ja todella näyttää hämmentyneeltä. "Valmis kertomaan meidän suhteesta" selvennän. Joonas nyökkää ja hymyilee.

"Oon valmis heti ku säkin oot" hän vastaa ja yhdistää huulemme. "Noh, pitäiskö meidän mennä sitten kertomaan?" Kysyn suudelman päätyttyä, ja katson Joonaksen sinisiä silmiä. Ne ovat täydelliset.

"Joo" Joonas vastaa, ja nousemme ylös. Nyt toivon että he hyväksyvät meidät. Vanhempani eivät tietääkseni ole homofoobikkoja, mutta en tiedä miten he reagoivat jos saavat tietää että oma lapsi on homo. He eivät voisi saada biologisia lapsenlapsia... Mutta onhan minulla sisaruksia.

"Äiti, isä..." aloitan kun olemme saapuneet olohuoneeseen. "Niin?" äitini kysyy, ja kiinnittää katseensa meihin. Isänikin katsoo nyt meitä sanomalehtensä takaa. Tartun Joonasta kädestä.

"Meillä olisi vähän kerrottavaa..." aloitan. Huoneen täyttää hiljaisuus. Katson Joonasta, joka nyökkää minulle. "Me... me seurustellaan" saan sanottua.

"No mutta sehän on hienoa! Ihana kuulla että lapseni on löytänyt rakkauden, ja vielä noin hienon miehen kuin sinä olet Joonas! Ai että Aleksi on onnekas kun löysi sinut elämäänsä" Äitini intoilee. "Mä tässä taidan olla se onnekas kun sain Aleksin itelleni" Joonas naurahtaa. Isäni kasvoille nousee leveä hymy. "Mä osasin aavistaa tän" Isäni sanoo ja nousee sitten halaamaan meitä. "Onnea teille." Hän sanoo vielä ja käy sitten takaisin istumaan nojatuolilleen.

"Kiitos paljon" sanon, ja katson sitten Joonasta. No sehän meni hyvin, ihan turhaan me jännitettiin. Joonas hymyilee suloista leveää hymyään, joka saa minunkin kasvoille nousemaan hymyn. Ohjaan Joonaksen takaisin huoneeseemme, sillä siellä me saisimme olla rauhassa.

"Se meni hyvin" sanon kun olemme saapuneet takaisin huoneeseeni. "No tosiaan meni, sulla on kyllä ihanat vanhemmat" Joonas sanoo, ja käy vierelleni makaamaan sängylle. "Siks mäkin oon varmaan niin ihana" sanon sarkastisesti, mutta Joonas vain hymyilee. "Niinpä" hän vastaa.

Rakastan Joonasta niin paljon, voisin kertoa sen hänelle vaikka tuhat kertaa. Mutta sitten niiden kolmen sanan merkitys ei olisi enää niin vahva, vaikka todella tarkoitan sitä, kun sanon rakastavani Joonasta. Katson hänen meren sinisiä silmiä, miten ne ovatkaan niin kauniit?

"Mitä?" Joonas naurahtaa tajuttuaan, että tuijotan häntä. En vastaa mitään, olen hetken hiljaa. Nautin jokaisesta sekunnista Joonaksen kanssa. "Mä vaan rakastan sua niin paljon" kuiskaan hetken päästä. Hänen kasvoille nousee leveä hymy, jonka olen tänään saanut nähdä jo monta kertaa. En saa ikinä tarpeekseni tuosta hymystä, se on niin ihana.

"Mäkin rakastan sua Aleksi, aivan helvetisti" Joonas kuiskaa, ja kääntyy sitten päälleni. Tuijotan hetken Joonasta, ennenkuin yhdistän huulemme. Asetan toisen käteni Joonaksen niskan taakse, ja toisen pidän hänen poskellaan.