Joonas x Aleksi | Sokean kanavan fanfic

Luku 42

Joonaksen POV:

Aikaa siitä, kun ostin sen sormuksen on nyt kulunut pari kuukautta. Kyllä, minä Joonas Henrik Porko, en ole vieläkään saanut aikaan kosintaa. Kosin Aleksia mahdollisimman pian. Naurahdan ajatukselle itsekseni. Tosiaan, noin minä väitin Nikolle. Meinasin toteuttaa Nikon ehdotuksen, ja sen teen tänään. Se miten kosin Aleksia, pysyköön vielä hetken salassa.

Mutta näiden kuukausien aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Minä ja Aleksi nimittäin julkistimme suhteemme, vaikka jotkut fanit olivatkin sen jo arvanneet. Myös Joel ja Niko päätyivät lopulta yhteen, kaiken sen sähläämisen ja säätämisen jälkeen. Olin jo itseasiassa kerran viemässä heitä sille Rotterdamin kauniille penkille, jossa kävimme monta hyvin pitkää keskustelua läpi. Sovimme siellä myös pari riitaa, muistaakseni. Se penkki siellä hotellin pihassa, olisi ollut nyt tarpeen. Mutta Joel ja Niko vaikuttavat ainakin nyt hyvältä parilta, tuskin he tulisivat eroamaan. Sillä jos he eroavaisivat, bändillemme ei kävisi hyvin. Vaikka ei myöskään, jos minä ja Aleksi eroaisimme, mutta me emme eroa. Tiedän sen.

Haluan kosia Aleksia juuri erityisesti tänään 9.9, sillä se päivämäärä olisi helppo muistaa. 9.9.2021, kuulostaa hyvältä kihlauspäivältä. Katselen parvekkeeltamme ulos. Ulkona on semi hiljaista, vaikka ei kyllä ihme. Kello on ehkä yhdeksän tai kymmenen aamulla, en ole itsekään varma.

Aleksin POV:

Herään, ja huomaan ettei Joonas ole vierelläni. Nousen katsomaan, missä hän on. Kävelen olohuoneeseen, ja huomaan parvekkeemme oven olevan auki. Kävelen parvekkeelle, ja huomaan Joonaksen istumassa tuolilla, hyvin mietteliään näköisenä.

"Joonas?" sanon, ja istun hänen viereiselle tuolille. "Aa, huomenta" hän sanoo. "Huomenta" vastaan. Katson hetken maisemia, ja hengitän raitista syksyistä ilmaa. "Mitäs sä mietit?" Kysyn, ja katson häntä. Hän katsoo minua hetken mietteliäänä. "En mitään erikoista" hän vastaa lopulta. Nyökkään.

"Meen tekemään meille aamupalaa, nii pue sä sillä välin jotain kivaa päälles" Joonas kehottaa, ja nousee ylös. "Hetkinen, onko meillä tänään jotain menoo, minkä oon unohtanut?" Kysyn ihmeissäni, sillä en todellakaan muista jos on. Hän hymyilee minulle jokseekin salaperäisesti. "Kohta näät" hän vastaa, ja katoaa sitten sisälle. Hymähdän.

Kun olen saanut puettua edes vähän paremmat vaatteet mitä yleensä, kävelen aamupalalle keittiöön. Joonas on tehnyt meille leivät, ja keittänyt kahvia. "No kylläpäs sä oot oikein hemmottelu tuulella" naurahdan. "Vain parasta, mun poikaystävälleni" hän sanoo, ja ohjaa minut sitten istumaan. Hän osaa kyllä olla niin ihana, miten hän tekee sen?

Syötyämme aamupalan, käyn lepäämään sohvalle. Tunnen hetken kuluttua, kuinka Joonas änkää vierelleni makaamaan, ja halaa minua. Hän suukottaa hiuksiani pari kertaa, ja katsoo sitten kasvojani oikein keskittyneenä. "Sä näytät hyvältä" hän toteaa. Punastun hieman, vaikka en tiedä miksi. Ei minulla ole mitään syytä punastua, mutta näköjään punastuin silti. "Niin säkin" kuiskaan hetken kuluttua. "Punastuiks sä?" Hän kysyy suloisella äänellä. Sentään hän ei nauranut... Nyökkään, ja hän vain tiukentaa otettaan minusta.

...

"Ooks sä valmis?" Joonas kysyy eteisestä,  katsoen meitä eteisen peilin kautta. "Joo oon, ja oishan se ihan kiva tietää, että mihin me ollaan menossa" naurahdan, ja käännyn sitten Joonakseen päin. "Kohta näät, mutta mä lupaan ettet tuu pettymään." Hän vannoo, ja suutelee minua sitten otsalleni. Nyökkään hymyillen, mitäköhän hänellä on tällä kertaa mielessään?

Joonas parkkeeraa autoni tutun rannan eteen. Katseeni kiinnittyy heti ensimmäisenä laituriin, jonne on aseteltu eväitä viltin päälle. Huomaan myös ruusumaljakon keskellä asetelmaa, ja muutaman kynttilän. Vilkaisen Joonasta, joka katsoo puhelimestaan nopeasti jotain, ja sujauttaa sen sitten takaisin taskuunsa. "Mennäänkö?" Hän kysyy hymyillen. Katson häntä suoraan silmiin. "Mennään vaan" vastaan hymyillen, ja nousemme sitten autostani pois.