Joonas x Aleksi | Sokean kanavan fanfic

Luku 22

Halusin ilmottaa tähän alkuun nyt, että aikaa skipataan nyt joku 1kk siitä Rotterdamin reissusta, nii älkää ihmetelkö xd

Aleksin POV:

Herätyskelloni soi. En jaksaisi millään avata silmiäni, joten etsin sokkona oikealla kädelläni puhelinta yöpöydältäni. En löydä sitä, joten päädyn vain avaamaan silmäni. Sammutan herätyksen, kello on jo aivan liikaa.

Olin torkuttanut hetken, nyt pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa heräilemään. Suljen puhelimeni, ja nousen ylös. Kämpässäni on aivan järkyttävän kuuma, joten päätän käydä nopeassaa aamusuihkussa.

-

Kaarran Kiani treeniksen eteen. Taas täällä, töissä. Rakastan työtäni, joten ei tässä mitään valitettavaa ole. Saan työskennellä parhaiden kaverieni kanssa, mikä olisi sen parempaa? No ei varmaan mikään.

Astun ulos kiastani, ja lukitsen sen ovet. Tunnen lämpimän kesäilman kasvoillani, joka saa huulilleni pakostikkin nousemaan hymyn. Kävelen kohti treenistä, olen näköjään ensimmäinen täällä.

Joonaksen POV:

Kaivan treeniksen avaimia taskustani, mutta en löydä niitä. Helvetti, jätin ne kotiin. Onneksi Aleksin auto olikin jo pihassa, hän saa nyt luvan avata minulle oven. Ellei tuo mies ole taas täysin keskittynyt töihinsä.

Koputan oveen, ja onnekseni Aleksi tuleekin nopeasti avaamaan. "Huomentaa" sanon mitä pirteimmällä äänellä, joka saa Aleksin kasvoille nousemaan hymyn. "Huomenta" Aleksi vastaa, ja alan itsekin jo hymyilemään.

Painan hellän suudelman tuon poskelle, ja potkin sitten kengät jaloistani. Aleksi tarttuu minua kädestäni, ja ohjaa minut sitten treeniksen sohvalle. Hän työntää minut istumaan tuolle erittäin kovalle sohvalle, ja käy sitten istumaan päälleni hajareisin.

"Oliko ikävä?" Kysyn hieman huvittuneena. Aleksi näyttää niin suloiselta juuri nyt. "Oli" hän vastaa ja halaa minua. Asetan molemmat käteni hänen ympärille, hän tuoksuu hyvältä.

"Eikö muut oo vielä täällä?" Kysyn. Ei sillä että muita olisi haitannut meidän söpöilyt, mutta olin kerrankin ajoissa, eikä muita näkynyt. "Ei, vaan me kaks" Aleksi vastaa.

Painan pääni noiden mustien hiuksien sekaan, ai että hän tuoksuukin niin hyvältä. Vedän Aleksia minuun päin, jos se edes on mahdollista, sillä olen jo aivan kiinni hänessä. "Mä rakastan sua" sanon yhtäkkiä, tarkottaen jokaista sanomaa sanaani. "Mäkin rakastan sua, ihan helvetin paljon" Aleksi vastaa. Nuo sanat saivat hymyn nousemaan kasvoilleni, ai että.

"Noniin, heti aamusta täällä söpöilemässä" Joel huokaisee, ja istuu vieressämme olevalle nojatuolille. Joel taisi itse olla hieman katkera, sillä jos oikein ymmärsin, hänen ja Nikon jutusta ei tullut mitään. Voi Joel.

"Jep jep" vastaan. Aleksi päästää minusta nyt irti, ja istahtaa vierelleni. Kiitos Joel ihan helvetisti kun pilasit tämänkin hetken. Välillä voisi olla vain hiljaa.

-

Kävelen hakemaan kahvia, sillä yö uneni jäi aika vähäiseksi. Kello on vasta melkein kolme, ja vielä pitäisi jaksaa tehdä töitä jonkun aikaa. Haluaisin vain kotiin nukkumaan, ja mieluiten Aleksin viereen. Tuntuu kuin saisin paljon paremmin unta Aleksin vieressä, ehkä se on totta.

Kaataessani kahvia kahvikuppiini, tunnen kädet ympärilläni. Säpsähdän hieman, sillä säikähdin. Käännyn ympäri, ja huomaan Aleksin. "Sä säikäytit" sanon hieman nauraen. "Anteeks, ei ollu tarkotus" Aleksi sanoo pieni virne kasvoillaan.

"Mä oon miettiny, pitäiskö meidän käydä viikonloppuna siellä mun vanhempien luona?" Aleksi ehdottaa. Ai niin, tästä oli puhetta jo siellä Rotterdamissa. Miten olin jo ehtinyt unohtaa koko jutun? Tai noh, olihan tässä nyt mennyt ainakin kuukausi.

"Joo, mikä ettei" vastaan, ja luon pienen hymyn kasvoilleni. Aleksi vetää minua itseensä päin lantiostani, joka saa minulle perhosia vatsaani. "Hyvä, ilmotan niille" Aleksi vastaa, jonka jälkeen hän yhdistää huulemme.

Suudelman päätyttyä, Aleksi siirtyy kauemmaksi minusta, ja kaataa itselleensäkin kahvia. Siirryn pienen valkean pöydän ääreen, joka on tungettu tuohon pieneen ahtaaseen keittiöön.

-

Aleksin POV:

Kello on jo vaikka mitä. Joonas on yrittänyt jo hetken aikaa saada minut lopettamaan työnteon, joka on kylläkin ihan ymmärrettävää. Olen tehnyt aika paljon ylitöitä, mutta ei meidän uusi albumi itsestään valmistu. Ehkä olen liian ankara itselleni, voisin alkaa jo pikkuhiljaa lopettelemaan.

Suljen eri ohjelmia koneeltani, ja lopuksi suljen koko koneen. Asetan kuullokkeeni vielä pöydälle. "Joko?" Joonas kysyy ja siirtää katseensa puhelimestaan minuun. "Joo, lähetään." Vastaan. Olemme viimeiset treeniksellä.

Talutan Joonaksen eteiseen, vaikka kyllä hän itsekin osaisi kävellä. Kun olemme saaneet kengät jalkaan, lähdemme kävelemään kohti autoani.

"Meille vai teille?" Kysyn käynnistäessäni auton. "Teille" Joonas vastaa, ja katsoo minua. Hymyilen nopeasti tuolle miehelle, ja lähden sitten ajamaan minun kämppäni luo.