Joonas x Aleksi | Sokean kanavan fanfic

Luku 37

Aleksin POV:

Tuijotan kattoa. Tuntuu, kuin aika kuluisi normaalia hitaammin. Jännitän liikaa Jounin reaktiota parisuhteestamme, en osaa ottaa rennosti. Jouni on kuitenkin Joonaksen isä, ja uskon että hänen mielipiteellänsä olisi vaikutusta parisuhteessmme.

"Aleksi?" Joonas kuiskaa varovasti korvaani. Käännän pääni hitaasti Joonakseen päin. "Kai sä tiedät että mä rakastan sua? Rakastan sua ihan hirveesti, eikä mun isän mielipiteet tästä asiasta muuta sitä, kuinka paljon mä rakastan sua" hän sanoo. En saa sanoja suustani. Kieltämättä, nuo sanat saivat ison miehenkin kyynelkanavat aukeamaan. Joonasta selvästikin pelottaa ettei hänen isänsä hyväksyisi meitä.

"Tiedän. Mäkin rakastan sua, aivan helvetin paljon" saan sanottua lopulta. Joonaksen kasvoille nousee leveä hymy, joka lopulta tarttuu myös minuun. Hän asettaa kätensä niskalleni, ja vetäisee minut suudelmaan.

—

Kuulemme kuinka ovi käy alakerrassa, josta voisimme päätellä Jounin saapuneen kotiinsa. Katson Joonasta, joka näyttää hieman jännittyneeltä. "Mennäänkö me?" Hän kysyy hetken kuluttua. "M-mennään vaan" sanon.

Joonas tarttuu minua kädestäni kiinni, ja vetää minut sitten alakertaan. Hän kuitenkin päästää irti, kun olemme saapuneet rappuset alas. Kävelen hänen perässä peremmälle olohuoneeseen, jonne Jouni oli ilmeisesti mennyt.

"Hei isä" Joonas sanoo, ja kävelee halaamaan häntä. "No hei, mukava nähdä sinuakin" Jouni vastaa. Hän halaa myös minua, ja vaihdamme kuulumiset nopeasti. "Meillä oli kyllä myös asiaakin" Joonas sanoo, ja yskäisee lopussa. Katson häntä, hän näyttää jännittyneeltä.

"Niin?" Jouni kysyy, odotellen että jompi kumpi meistä avaisi suunsa. "Me... seurustellaan" Joonas sanoo hieman epävarmasti. Olohuoneen valtaa syvä hiljaisuus, eikä kukaan sano mitään.

"Miks et sä sano mitään?" Joonas kysyy. Kuulen hänen äänestä kuinka pettynyt hän on, olen kyllä itsekin. Tai olen ehkä enemmän kauhuissani, aikooko hän nyt heittää minut ulos?

Joonaksen POV:

Miksi isäni ei sano mitään? Mikä ihme häntä nyt vaivaa. "Jaaha, että semmosta tällä kertaa." hän vastaa lopulta, ja käy sitten istumaan nojatuolille, ja nappaa sanomalehden käteensä. Hän kuulosti pettyneeltä minuun. Hänen reaktionsa oli kyllä hieman tyly.

"Jaaha? Eikö sulla oikeesti oo muuta sanottavaa? Et sitte yhtään selkeemmin voinu kertoo kuinka pettyny sä olet muhun, ja siihen että mä olen homo!" melkein huudan, yrittäessäni pidätellä kyyneliäni. En tiedä miksi näin nyt suutuin, kai puran jännitystäni tai jotain. Tunnen kuinka Aleksi asettaa kätensä olkapäälleni. Siirrän katseeni häneen. Minua sattuu. Minua sattuu se, että isäni käyttäytyy noin tyhmästi minua ja poikaystävääni kohtaan.

En voi melkein enää estää kyyneliä valumasta pitkin poskiani. Poistun olohuoneesta, ja kävelen vanhaan huoneeseeni Aleksi perässäni. Kuulen äitini mumisevan jotain isälleni, mutta en jaksa välittää. Miksi minun perheeni ei voisi olla yhtä hyväksyvä kuin Aleksinkin? Mitähän Aleksikin mahtaa ajatella?

"Joonas..." Aleksi sanoo, ja sulkee huoneeni oven. Käännyn katsomaan häntä. "Anteeks" sanon, ja upotan käteni hiuksieni sekaan.

"Mistä?" Hän kysyy. "Siitä ettei mun perhe oo samanlainen kuin sun. Siitä ettei mun isä voi hyväksyy meitä, vaikka koko ikänsä sanonut ettei hänellä ole mitään homoja vastaan. Mä ymmärrän jos sä et haluu jatkaa tätä meidän juttuu tai..." sanon, kunnes Aleksi keskeyttää minut. "Joonas, en mä oo eroomassa susta. Kyllä mä ymmärrän, ja eiköhän sun isäski lepy pian" hän sanoo, ja silittää selkääni hitain vedoin. Miten hän tekee tuon? Miten hän osaa valita aina juuri oikeat sanat, ja olla muutenkin niin ihana? Kiedon käteni hänen ympärilleen, ja painan pääni hänen olkapäätä vasten.

...

Joonaksen POV:

huoneeni oveen koputetaan. "Saako tulla?" äitini kysyy, ja raottaa ovea hieman auki. "Joo" Sanon, hieman alakuloisen kuuloisena. Hän avaa oven kokonaan, ja astuu huoneen sisään.

"Siitä äskeisestä..." äitini aloittaa, mutta vaikenee lopulta. "Ei siitä tarvii puhuu" sanon. "Tarviihan. Mä oon pahoillani Jounin puolesta, ei se sitä pahalla tarkottanut" äitini sanoo. "Käskin häntä tulla itse juttelemaan teille, joten toivottavasti myös kuuntelette. Hän on kyllä pahoillaan" hän jatkaa. Nyökkään. En tiedä onko äitini vain ympäri puhunut hänet, vai mikä homma.

Äitini lähti takaisin alakertaan. Tuijotan hetken vanhan huoneeni valkoista ovea. Sitä koristaa pari vanhaa julistetta. En tiedä mitä mieltä minun pitäisi olla tästä koko jutusta. Olen pettynyt omaan isääni, vaikka hän on varmaan sitäkin enemmän minuun. Tai en tiedä, haluan kyllä että hän selittää tilanteen.

———

Joo sori ei oi tullu ny hetkeen lukui tästä tai Joleksistakaa, koska Meil on ollu täs lähi aikoina aika paljon kokeita ja semmosta nii en oo kerenny oikein kirjottaa :/ mut joo tässä tää nyt kuitenki on:)