Kaikissa kliseisissä ja klassisissa tarinan aloituksissa päähenkilön vanhemmat ovat kuolleet, ja se määrittää aina jollain tavoin päähenkilöä. Vähintään siten, että tarinan sankari joutuu pärjäämään omillaan jo hyvin nuorena, ja kasvaa vahvaksi sen ansiosta. Kasvaa vahvaksi juuri siksi, kun on pakko. Kun ei ole vanhempia keihin nojautua. Se muokkaa tarinan sankarista lähes poikkeuksetta vahvan ja nimenomaan sankarin. Hyviksen, joka kävelee valontiellä ja toimii suojelusenkelinä muille, jotta nämä eivät vajoaisi pimeyteen. Hyviksen, joka on ympäröity muilla ihmisillä. Sankarin, jonka enkelinsiivet pysyvät ehjinä ja puhtoisina, ja joka kantaa koko maailman taakan.
Mä en ole sellainen sankaritar. Mun vanhemmat eivät ole kuolleet, mutta mä toivoisin, että ne olis. Mä olisin paljon ehjempi, jos mun vanhemmat olis kuolleet eikä elossa. Mä voisin olla se sankari, se hyvis, jos mun vanhemmat eivät olis koskaan olleet olemassakaan. En ole kiitollinen vanhemmistani, millään muotoa. Ne on aina olleet mulle vain taakka. Massiivinen taakka, joka on painanut muutenkin hauraan selkärankani ihan kieroon. Haava, joka ei ole koskaan parantunut, vaan tulehtui sen sijaan. Juu, mulla on vanhemmat, mutta mä jouduin silti pärjäämään omillani jo hyvin nuorena ja kasvamaan vahvaksi, kun ei ollut ketään kehen nojata. Mä kasvoin vahvaksi, koska oli pakko, mutta se pakko syntyi siitä, kun mun piti olla se, johon nojattiin. Mä olin se tukipilari omille vanhemmilleni, erityisesti äidilleni. Mä olin se äiti meidän huushollissa. How twisted is that? Ei ihmekään, että mä kasvoin niin kieroon. Vahvaksi, mutta kieroon.
Kyllä, mä oon vahva, kiitos lapsuuteni ja nuoruuteni. Mutta myös ihan helvetin rikki, joten en ole oikeasti kiitollinen kokemuksistani. En ole kiitollinen siitä, että vanhempani repivät enkelinsiipeni ja tekivät minusta demonin, sillä sen tehdessään he erottivat minut enkelten joukosta ja karkottivat valontieltä, tuomiten minut ikuiseen yksinäisyyteen ja pimeyteen. Ja mä olisin tehnyt ihan mitä tahansa päästäkseni pois sieltä pimeydestä.
Kunpa joku voisi auttaa mua, ja olla mulle vahva. Edes joskus. Edes joku. Mä en jaksaisi selviytyä enää yksin. Mä en SELVIÄISI elämästäni enää yksin.
Auttakaa mua.
YOU ARE READING
Pakkasen puolella
Short StorySekalainen setti erilaisia lyhyitä (osa jopa superlyhyitä) tekstejä, kuvaelmia, tarinoita, sepustuksia, liibalaabaa, höpötyksiä, jorinoita (ja horinoita). Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Tää kokoelma sisältää mm. melko melankolisia tekstejä elämä...
