Sinä olit niin epätodellinen silloin aikoinaan, ja nyt niin todellinen, etten enää tiedä, mitä ajatella. Silloin kun olit epätodellinen, valovuosien päästä minusta, vietimme toistemme seurassa KAIKKI päivän tunnit, jotka olimme hereillä. Ja nyt, kun olet todellisempi kuin koskaan, käsin kosketeltavissa, et luultavasti enää edes muista mua. Minä en voisi IKINÄ unohtaa sua.. Olit niin iso osa elämääni silloin joskus, että veit minusta ison palan mukanasi, kun hyvästelin sinut. Niin ison, että hautasin sen vuosiksi, että selviäisin. Ja nyt se pala on palannut kummittelemaan ja muuttunut mustaksi.
Nyt en muuta pysty kuin ajattelemaan, että olin ihan hirveä sua kohtaan. Koko ystävyytemme ajan. Ehkä sä et oikeasti edes surrut mua, kun lähdin. Ehkä et muistele mua enää, et edes halua muistaa. Mutta sä et tiennytkään sitä, että minä välitin sinusta niin paljon, että päästin sinut irti. Vaikka se sattui muhun niin helvetin paljon, tein suorastaan kuolemaa silloin sen vuoksi. Mutta miten sä sen olisitkaan voinut tietää, kun osoitin sen niin huonosti. Aina..
Toisaalta; mä en enää tunnista, mikä on totta ja mikä ei. En rehellisesti sanottuna enää edes muista mitä kaikkea niinä vuosina tapahtui, mutta sinut mä muistan kristallinkirkkaasti. Ainoa asia, jonka mä muistan kristallinkirkkaasti, olet sinä. Ja mä kaipaan sua niin.. Haluaisin kuulla vielä kerran sinun äänesi. Haluaisin tietää, oletko sä hengissä. Ja kunnossa. Haluaisin saada puhua sulle vielä kerran. Haluaisin tietää, mitä niinä vuosina tapahtui, sillä mä en tiedä sitä enää itsekään. En muista. Kaikki ne muistot on mustuneet ja näen vain sen, kuinka paha olin. Mikä on ihan kamalaa, sillä sinä olit ihminen, jota rakastin kaikkein eniten. Sinä olit ihminen, joka oli mulle kaikista tärkein.
Ja minä menetin sinut. Menetin sinut ikuisiksi ajoiksi sinä päivänä, kun valehtelin sulle, että olin kuollut. Sinä päivänä minä hyvästelin sinut ja sinä minut. Sinä päivänä päästin susta irti, jotta sä pääsisit minusta irti. Sinä päivänä mä tein kauheimman tekoni ikinä. Ihan vain siksi, etten koskaan voisi enää takertua suhun ja hukuttaa sua pimeyteni alle. Siitä päivästä lähtien olet elänyt siinä luulossa, ettei mua ole enää. Ihan vain siksi, etten voisi satuttaa sua enää KOSKAAN. Siitä päivästä lähtien, kun pelastin sinut itseltäni, olen kaivannut sua, Arttu.
Ja mä rakastan sua YHÄ, pystymättä kertomaan sitä sulle, koska sulle mua ei ole enää. Sulle mä olen enää vain haamu menneisyydestä.
YOU ARE READING
Pakkasen puolella
Short StorySekalainen setti erilaisia lyhyitä (osa jopa superlyhyitä) tekstejä, kuvaelmia, tarinoita, sepustuksia, liibalaabaa, höpötyksiä, jorinoita (ja horinoita). Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Tää kokoelma sisältää mm. melko melankolisia tekstejä elämä...
