Pakkasen puolella

Ihan sama mitä se maksaa

-------------------------------------
Tää on mukailtu "Mutta entäs me?"-spin-offin eräästä luvusta! Tuli vain jotenkin semmonen fiilis, että tää tarvii muokata - ja sopiskin - tällaiseksi novelliksikin! Tässä versiossa on mukana tuo laulukin (Sara Siipola - Juostaan ft. Sexmane), josta tää luku sai alunperin kipinänsä!

PS. Osku on sama henkilö kuin novellissa "Mies, joka pelasti niin monta sielua (vaikka oli menettänyt omansa)", ja sisältövaroitus: puhetta jengielämästä ja sen lieveilmiöistä
-------------------------------------

🎶 Soitat aamuyöllä: "Lupaan tää on vika kerta"
"Pliis, auta vielä sisko, meil on suonis samaa verta"
Nii mä meen ja ryöstän pankin, et tuhlata voit massit
On pakoauto parkis ja väärennetyt passit
Oon valmis tekeen kaiken, jos tällä kertaa sitä tarkottaisit
...
Mä annan aina anteeks, muut ei ymmärrä et miksi
Sun ei pitänyt kasvaa rosvoksi, vaan sankariksi
Oon hullu ku autan, mut liikaa pelkään
Ja teen mitä vaan, et vielä huomiseen sä heräät
Jos tällä kertaa sä et irrottaisi  🎶

"Sä pyydät siis mitä?" Osku kysyi minulta, katsoen mua harmailla silmillään suoraan omiin ruskeisiini, mun yrittäessä olla väistämättä sen katsetta, vaikka mua hermostuttikin kohdata se. Vetäisin hermostuksissani laineikkaita kullanruskeita hiuksiani taaksepäin hieman tärräävällä kädelläni ja nielaisin pienesti, yrittäen kuitenkin katsoa koko ajan sitkeästi Oskua takaisin silmiin.

"Että sä annat mun pikkuveljelle mahdollisuuden, kun se tulee sun luo", mä vastasin hiljaisella äänellä, joka värisi hienoisesti ja oli hitusen tukahtunut pelon palasen ahtauttaessa kurkkuni. Osku  pelotti mua. Se oli vain 8 vuotta mua vanhempi, eli 27-vuotias, mutta se oli nuoresta iästään huolimatta tän tuppukylän kuningas. Kingi, jolla oli valtaa päättää ihmisten elämästä ja kuolemasta. Ja valtansa ja asemansa se oli ansainnut väkivallalla. Joten tottakai mä pelkäsin olla tässä. Pelkäsin puhua Oskun kanssa. Mutta mun oli tehtävä tää. Pikkuveljeni vuoksi. Mun oli kohdattava sen vuoksi silmästä silmään Osku, koko Itä-Suomen hallitseva huumeparoni, jota vastaan uskalsivat nousta ainoastaan Joensuun Kuusilehdot.

Ai mistäkö mä tiesin tän kaiken?

"Ja mistä sä päättelet, että se tulee mun luo?" Osku esitti uuden kysymyksen, tällä kertaa kulmat kurtussa, katsellen mua yhä syvälle silmiin. "Kai sä Ilkka ymmärrät, että se on vihollisjengissä? Miks se MUN luo hakeutuisi?"

Mniin. Just tän takia mä tiesin Oskusta ja muista Itä-Suomen jengeistä.

"Hakeakseen turvapaikkaa", mä lausahdin lähes kuiskaten, pelon värisyttäessä yhä ääntäni. Oskun kulmat kurtistuivat entistä syvempään kurttuun. Se ei selvästikään ymmärtänyt järjenjuoksuani, vaan ihmetteli sitä, miten olin päätynyt siihen päätelmään, että vihollisjengissä oleva pikkuveljeni hakisi turvapaikkaa sen, VIHOLLISJEHUN, luota.

"MUN luota?" Osku ihmettelikin ihan ääneenkin, mun nyökätessä sille samalla kun nielaisin jälleen pienesti, jotta pystyisin vastaamaan ihan sanallisestikin.

"Sä.. sä oot ainoa, joka voi suojella sitä. Se TULEE vielä sun luo, mä oon ihan satavarma siitä. Ilari.. Ilari ei halua olla enää siinä toisessa jengissä, mä tiedän sen, se on sanonut niin itsekin mulle. Mutta samaan aikaan sekä minä että Ilari tiedetään, ettei se selviä ilman suojelijaa. Se ei pääse pois siitä toisesta jengistä ilman suojelijaa. Ja sä oot AINOA, joka voi suojella sitä.." mä kähisin Oskulle, selittäen sille ajatukseni sen päätelmäni takana, ja jatkoin sitten vielä melkein anoen: "Anna.. anna Ilarille pliis mahdollisuus. Mä teen mitä vain, että sä annat sille mahdollisuuden. Liityn vaikka itsekin sun jengiin ja teen jengissä ihan mitä vaan. Mä vaikka murhaan mun pikkuveljen puolesta, jos se on sen hinta, että sä annat sille turvapaikan.."